Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkon keskusteluavun toiminta aloitettiin pääkaupunkiseudulla vuonna 1964 Palvelevan puhelimen nimellä. Pian toiminta levisi ympäri Suomea. Kokkolan seudulla Palveleva puhelin aloitti vuonna 1980. Palvelevan puhelimen juuret juontavat Englantiin, jossa toiminta alkoi vuonna 1953 ja levisi sieltä eri maihin. Verkkoauttaminen tuli täydentämään puhelinauttamista Suomessa 2000-luvulla.
Kirkon keskusteluapu on matalan kynnyksen paikka ottaa yhteyttä, kun haluat keskustella asioistasi luottamuksellisesti toisen ihmisen kanssa. Sinun ei tarvitse ilmoittaa omaa nimeäsi ja myös päivystäjät ovat ”nimettömiä”. Päivystäjät ovat tehtävään huolellisesti valittuja ja koulutettuja vapaaehtoisia tai kirkon työntekijöitä. He ovat sitoutuneet vaitiolovelvollisuuteen. Kirkon keskusteluavun palveluissa käytetään vain sellaisia laitteita ja teknisiä järjestelyjä, joissa yhteydenottajaa ei voi tunnistaa.
Kirkon keskusteluapu kuuluu jäsenenä puhelin- ja verkkoauttajien kansainväliseen IFOTES-liittoon. IFOTES-liiton jäsenet ovat sitoutuneet nimettömyyteen, luottamuksellisuuteen ja soittajan kunnioittamiseen.
Kirkon keskusteluapu kuuluu jäsenenä myös Puhelin- ja verkkoauttamisen eettisten periaatteiden neuvottelukuntaan, joka huolehtii siitä, että sen piiriin hyväksyttyjen auttavien puhelin- ja verkkopalvelujen toiminta toteutuu laadukkaana ja että toiminta on eettisesti perusteltua ja kestävää.
Kirkon keskusteluapu kattaa Palvelevan puhelimen, Palvelevan nettikirjeen, Palvelevan chatin ja Palvelevan kirjeen. Palvelu on valtakunnallinen, ja yhteydenottoihin vastataan eri puolilta Suomea. Myös ulkosuomalaiset voivat ottaa yhteyttä kirkon keskusteluapuun.
• Palveleva puhelin 0400 22 11 80 päivystää joka ilta klo 18-24
• Ruotsinkielinen Samtalstjänst/Telefonjouren päivystää joka ilta klo 20-23 numerossa 0400 22 11 90
Mitä se maksaa?
Palveleva nettikirje on evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämä verkkoauttamispalvelu. Voit lähettää viestin omalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla luottamuksellisesti milloin tahansa ja kertoa mieltäsi painavista asioista nimettömänä. Vastauksen saat yleensä parissa päivässä. Vaikka puhelimessa tai chatissa olisi ruuhkaa, nettikirjeellä tavoitat päivystäjän aina. Voit myös käydä pidempää keskustelua kirjeenvaihtona. Muistathan tallentaa itsellesi oman käyttäjätunnuksesi ja salasanasi, jotta pääset lukemaan vastauksen.
Palvelevassa chatissa on mahdollisuus reaaliaikaiseen, kahdenkeskiseen keskusteluun vapaaehtoisen chat-päivystäjän kanssa. Asiakkaasta näkyy työntekijälle vain tämän kirjoittama viesti, ei mitään taustatietoja. Palvelussa anonymiteetti säilyy ja tietoturva on kunnossa. Chatiin pääsee, vaikka ei kuuluisi Facebookiin, eikä siellä keskustella omalla Facebook-profiililla. Vapaaehtoisen päivystäjän kanssa keskustelu on luottamuksellista, vaitiolo on ehdoton. Työntekijöitä tavoittaa chatista ma-pe klo 16-20.
Palvelevassa kirjeessä voit kirjoittaa kirjeen paperille, johon vastataan parin viikon sisällä.
Lähetä kirjeesi osoitteella:
Palveleva kirje, PL 210, 00131 Helsinki
Jos haluat vastauksen, liitä mukaan nimi- ja osoitetietosi.
Twitch, Saapas, Sekasin-chat ja Nettitupu
Palvelevan puhelimen ja netin päivystäjiksi otetaan vapaaehtoisia aikuisia, joilla on kyky ja halu kuuntelemalla ja keskustelemalla auttaa toisia ihmisiä. Edellytämme sitoutumista vaitiolovelvollisuuteen sekä tasapainoista elämäntilannetta. Kiinnostuneille lähetetään haastattelua varten lomake. Koulutukseen pääsee valintaprosessin kautta. Peruskursseja järjestetään tarpeen mukaan joka tai joka toinen vuosi. Koulutus- ja ammattitaustat voivat vapaaehtoisilla olla erilaisia. Yhteistä päivystäjille on kuuluminen kirkkoon ja avoin suhtautuminen kaikenlaisiin ihmisiin ja keskustelunaiheisiin.
Kokkolan suomalainen seurakunta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä