Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kerro työtehtävistäsi?
- Lähetystyö perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn. Sen mukaan jokaisen uskovan tulee viedä viestiä Jeesuksen sovitustyöstä täältä kotimaasta aina maailman ääriin saakka. Lähetyssihteeri on tämän organisoija: kerrotaan Jeesuksen työstä, kerätään varoja lähetystyölle sekä hoidetaan yhteyksiä kentillä oleviin lähetteihin ja lähetyskohteisiin.
Miksi hakeuduit kirkon töihin?
- Lähetystyö on kuulunut elämääni kansakoulun 5. luokalla saamastani Jumalan kutsusta lähtien. Koulullamme kävi silloin lähetystyöntekijä kertomassa työstään. Siitä jäi mieleeni kysymys: Onko tuo minunkin tehtäväni?
- Sen kutsun ohjaamana päädyin mieheni Tapion kanssa helmikuussa 1978 Etiopiaan. Olimme siellä 25 vuotta, osan ajasta koko perheenä, osan kahdestaan.
- Lähetyssihteerinä toimiminen on kuin luonnollinen jatkumo aikaisemmalle lähetystyölleni.
Mikä työssäsi on haastavinta?
- Elämme nopean muutoksen aikaa ja muutokset haastavat lähetyssihteeriäkin: Miten sanomaa viedään eteenpäin? Miten saada ihmisiä tulemaan kuulemaan Jumalan sanaa? Etiopiassa kirkot ovat täynnä, kun taas meillä väki vähenee kirkoista koko ajan. Missä vika?
- Mekane Yesus kirkon pääsihteeri, marttyyrinä kuollut Gudina Tumsa opetti: ”Elävä seurakunta uskoo Raamattuun ja rukoilee”. Etiopiassa on totta opetus: ”Lue niin kuin on kirjoitettu, usko niin kuin on kirjoitettu ja saat niin kuin on kirjoitettu.” Raamattu on heille elävää Jumalan sanaa. Sen lupauksiin uskotaan, ja ne toimivat käytännössä. Tätä me tarvitsemme Suomessakin.
Mitä luit viimeksi?
- Luin Danielle Miettisen kirjoittaman kirjan Afrikan tähtiä. Se kertoo kristittyjen vainoista Afrikassa, erityisesti Keniassa, Etiopiassa ja Nigeriassa. Kirjaa
lukiessa sain jälleen huomata, kuinka kristityt ovat Saatanan hyökkäysten kohteena. Ollessamme Etiopiassa hyökkäykset tulivat kommunismin kautta, nyt islamin kautta.
- Noissa maissa kristityt ovat maallisesti köyhiä, mutta hengellisesti rikkaita. Elävä Jumalan sana antaa heille voimaa kestää vainoa ja kidutusta.
Lohtajan seurakunnan uusi lähetyssihteeri Helena Räisänen on toiminut lähetystyöntekijänä Etiopiassa. Hänen haastattelunsa julkaistiin Kokkola-lehden seurakuntasivuilla 20.12.2023.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä