Työ seurakuntapastorina haastaa, yllättää ja palkitsee Anne Kellosaloa.


Mitä teet työksesi?
- Keskeisimpiä tehtäviäni ovat kirkolliset toimitukset eli jumalanpalvelukset, kasteet, hautaan siunaamiset ja avioliittoon vihkimiset. Ihmisten kohtaaminen myös toimitusten ulkopuolella, monipuolinen yhteistyö muiden työalojen kanssa,
kuten esimerkiksi rippikoulutyö kuuluvat niin ikään toimenkuvaan.


Miksi hakeuduit kirkon töihin?
- Kiinnostus teologiaan heräsi opiskellessani Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Suunnittelin tekeväni avoimessa yliopistossa pari sielunhoidon kurssia, mutta lopulta valmistuin teologian maisteriksi. En kuitenkaan uskonut saavani pappisvihkimystä,
vaikka papin työ kiinnostikin minua. Asiat kuitenkin alkoivat vyöryä siihen suuntaan, ja ilolla olen ottanut kirkon työn vastaan.


Mikä työssäsi on haastavinta, yllättävintä ja palkitsevinta?
- Jokaiseen kysymyksen osa-alueeseen on vastaus: ihmiset. Ihmiset haastavat – on suostuttava siihen, että asioita voi tarkastella monista näkökulmista.
Ihmiset yllättävät – omat ennakkokäsitykset osoittautuvat usein vääriksi. Ihmiset palkitsevat – ihmisyyteen kuuluu paljon yhdessä jaettavia kokemuksia ja tunteita. Yhteinen ihmisyys on palkitsevaa. 


Miten palaudut työstäsi?
- Parhaiten hakeutumalla yksinoloon, mieluiten paikkaan, jossa taivas on iso ja korkea, horisontti kaukana, paikkaan, jossa on vettä, kallioita ja mielellään myös lintuja.


Mitä hengellisyys merkitsee sinulle?
- Näkökulmaa elämään, ihmisiin, ympäristöön ja omaan itseeni. Välillä iloa ja voimaa, välillä hämmennystä. Hengellisyys on prosessi, ei staattinen tila.

Anne Kellosalo työskentelee Kokkolan suomalaisessa
seurakunnassa määräaikaisena seurakuntapastorina.
Hänen haastattelunsa julkaistiin Kokkola-lehden
seurakuntasivuilla 7.5.2025.