Uutislistaukseen

Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 18.1.2022

Puheenjohtajan nuija kalenterin päällä.

RAKENNUSLIIKE A. SALONEN OY VALITTIIN KAARLELAN KIRKON JULKISIVU-URAKOITSIJAKSI

Yhteinen kirkkoneuvosto valitsi Kaarlelan kirkon julkisivu-urakoitsijaksi kokkolalaisen Rakennusliike A. Salonen Oy:n, jonka arvonlisäverollinen kokonaistarjous urakasta oli
369 520 euroa. Julkisivu-urakan tarjousaika päättyi marraskuussa 2021. Määräaikaan mennessä seurakuntayhtymä sai kaksi tarjousta.
Yhtymän investointisuunnitelmassa Kaarlelan kirkon julkisivu-urakkaan on varattu kuluvalle vuodelle 425 000 euroa. Kustannusarvion on tarkoitus kattaa myös kellotornin puupariovien ja niiden avausautomatiikan uusimisen.
Kaarlelan kirkon julkisivu-urakka alkaa 1. huhtikuuta ja sen on määrä valmistua lokakuun 2022 loppuun mennessä.  Kunnostustöistä on myös jätetty kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoavustushakemus kirkkohallitukselle.

KOIVUHAAN SEURAKUNTAKOTI HUUTOKAUPATAAN UUDELLEEN

Koivuhaan seurakuntakodin uusi huutokauppailmoitus julkaistaan Huutokaupat.com -sivustolla, koska kiinteistökauppa peruuntui ostajan rahoituksen kariutumiseen. Kauppojen vakuudeksi maksettua 5 000 euron varausmaksua ei palauteta ostajalle.

Kiinteistökaupan uudelleenmyynnin aikataulutavoitteena on, että yhteinen kirkkovaltuusto voisi päättää kaupoista kokouksessaan 24.3.2022.

Koivuhaan seurakuntakodin toimintojen siirtäminen yhtymän muihin kiinteistöihin on sujunut ongelmitta. Seurakunnilla ei enää ole toimintaa Koivuhaan seurakuntakodilla. 

KOKKOLAN KIRKON REMONTIN HANKESUUNNITELMAT HYVÄKSYTTIIN

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi Kokkolan kirkon remontin päivitetyt hankesuunnitelmat ja pyytää suunnitelmista lausunnot sekä Kokkolan suomalaisen seurakunnan että Kokkolan ruotsalaisen seurakunnan seurakuntaneuvostoilta. Koska kirkon käyttöönotosta on kulunut yli 50 vuotta, on kirkkolain mukaan varattava Museovirastolle tilaisuus antaa lausunto suunnitelmista kun ne koskevat kirkon olennaista muuttamista.

Merkittävimmät lisäykset aiempiin hankesuunnitelmiin nähden ovat Kokkolan kirkon rakennusvaippaan kohdistuvat korjaustyöt sekä sisä- ja ulkopuolisten viemäreiden aiempaa laajempi kunnostustarve. Vanha lämmönjakoverkosto sen sijaan voidaan säilyttää ennallaan, sillä lämmönjakoon liittyneet ongelmat on saatu korjattua pienemmillä toimenpiteillä. Kirkon remontin yhteydessä lämmönvaihdinpaketti ja kiinteistöautomatiikka uusitaan kokonaan.

Kirkon remonteista tehdään kirkkojärjestyksen mukainen lapsivaikutusten arviointi ennen hankesuunnitelmien käsittelyä yhteisessä kirkkovaltuustossa.

KOKKOLAN ALUEKESKUSREKISTERIN YHTEISJOHTOKUNTA ALOITTAA

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää, että yhteinen kirkkovaltuusto valitsee vuoden 2022 alusta toimintansa aloittavan Kokkolan aluekeskusrekisterin yhteisjohtokunnan puheenjohtajan vuodeksi 2022. Kokkolan seurakuntayhtymän seurakuntien lisäksi aluekeskusrekisterissä mukana ovat Kannuksen, Perhon, Toholammin ja Vetelin seurakunnat, jotka ovat nimenneet omat jäsenensä yhteisjohtokuntaan 31.12.2022 saakka.
Kannuksen seurakunnan varsinainen jäsen yhteisjohtokunnassa on Sakari Typpö, hänen varajäsenekseen on nimetty Jaana Hanhineva. Perhon seurakuntaa yhteisjohtokunnassa edustaa Katri Haukilahti, varajäsen on Eija Seppä. Toholammin seurakunnan edustaja on Jorma Harju (Minna Saaranen) ja Vetelin seurakunnan Merja Latomaa (Vesa Parpala). Kokkolan seurakuntayhtymän kirkkoherrat ovat nimenneet aluekeskusrekisterin yhteisjohtokuntaan jäseneksi Juha Karhulahden ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Jouni Sirviön.

Yhteinen kirkkoneuvosto valitsi Torbjörn Sandellin edustajakseen Kokkolan aluekeskusrekisterin yhteisjohtokuntaan vuodeksi 2022.
Kokkolan aluekeskusrekisterin yhteisjohtokunta toimii Kokkolan aluekeskusrekisterin neuvoa antavana ja kehittävänä elimenä. Yhteisjohtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan toimikaudekseen.

TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2022-2023 HYVÄKSYTTIIN

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi yhteistoimintamenettelyn mukaisesti yhteistyötoimikunnassa 13.1.2022 käsitellyn tasa-arvosuunnitelman vuosille 2022-2023.

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta edellyttää erityisesti palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskevan tasa-arvosuunnitelman laatimista työnantajalta, jonka henkilöstön lukumäärä on säännöllisesti vähintään 30. Tasa-arvosuunnitelman mukaisesti toteutetaan tasa-arvoa edistävät toimet.

Tasa-arvosuunnitelma on tasa-arvolain mukaan laadittava vähintään joka toinen vuosi. Kokkolan seurakuntayhtymän edellinen tasa-arvosuunnitelma oli vuodelta 2007.

Tue Jan 18 18:36:00 EET 2022