Uutislistaukseen

Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston päätöksiä 5.6.2025

Puheenjohtajan nuija kalenterin päällä.

Kirkkovaltuusto vahvisti kirkollisveroprosentin vuodelle 2026

Kokkolan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti vuoden 2026 kirkollisveroprosentiksi 1,65 prosenttia. Viimeisen kolmen vuoden ajan kirkollisveroprosentti on pysynyt yhtymässä samana.

Kokkolan seurakuntayhtymän vuoden 2025 talousarviossa kirkollisverokertymäksi on arvioitu
12 449 000 euroa. Kirkkohallituksen teettämässä verotuloennusteessa Kokkolan seurakuntayhtymän kirkollisverokertymä vuodelle 2026 olisi 12 832 000 euroa ja vuodelle 2027 reilut 13 miljoonaa euroa. Siitä eteenpäin verokertymän ennustetaan kasvavan 1–1,5 prosentin vuosivauhdilla.

Toisaalta kirkon jäsenmäärä on laskussa ja vuonna 2030 Kokkolan seurakuntayhtymän seurakuntien jäsenmäärän ennustetaan olevan vain 35 000 kirkollisveroa maksavien määrän jäädessä alle 25 000 jäseneen.

Kokkolan seurakuntayhtymän vuoden 2024 tilinpäätös vahvistettiin

Kokkolan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti vuoden 2024 tilinpäätöksen.

Vuoden 2024 tulos oli Kokkolan seurakuntayhtymälle taloudellisesti vakaa ja positiivinen. Yhtymän viime vuoden tilikauden ylijäämä on reilut 850 000 euroa, vuosikatteen ollessa 2,8 miljoonaa euroa. Kirkollisverotuloja Kokkolan seurakuntayhtymälle kertyi viime vuonna ennätykselliset 12,2 miljoonaa euroa, mikä oli noin 860 000 euroa arvioitua enemmän. Seurakuntayhtymän seurakunnat käyttävät viime vuoden kirkollisverotuloista yli 3,8 miljoonaa euroa lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön. Seurakuntayhtymän seurakunnissa diakoniaa rahoitettiin kirkollisverovaroista viime vuonna liki 1,1 miljoonalla eurolla.

Seurakuntayhtymän toimintatuotot ylittivät talousarvion lähes 600 000 eurolla, toimintakulut taas ylittivät talousarvion yli 300 000 eurolla. Valtionrahoitusta seurakuntayhtymälle tilitettiin viime vuonna yli miljoona euroa.

Kokkolan seurakuntayhtymän investoinnit alittivat vuoden 2024 talousarvion reilulla 600 000 eurolla, koska metsähankinnat ja maakaupat hautausmaiden lisäalueista eivät toteutuneet. Investoinnit ja lainanlyhennykset pystyttiin kattamaan tulorahoituksella. Vuoden 2024 suurin investointikohde yhtymässä oli Kokkolan kirkon peruskorjaus, joka saatiin päätökseen.

Seurakuntayhtymän vuoden 2025 investointisuunnitelma päivitettiin

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Kokkolan seurakuntayhtymän investointisuunnitelman muutokset.

Kuluvan vuoden suurin investointikohde on Kokkolan seurakuntakeskuksen C- ja D-rakennusten julkisivujen kunnostus sekä C-rakennuksen vesikaton uusiminen. Tammikuussa valmistuneen kuntotutkimuksen ja rappausnäytteiden perustella lähes 100-vuotiaan C-rakennuksen rappaus on oletettua heikommassa kunnossa ja kunnostusurakasta järjestetään uusi tarjouskilpailu kesän aikana. Investointisuunnitelmassa tulee varautua arvioitua korkeampiin kustannuksiin.

Kirkkovaltuusto vahvisti Kokkolan seurakuntayhtymän taloussäännön

Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti uuden taloussäännön otettavaksi käyttöön 1.8.2025.

Seurakuntayhtymän voimassa oleva taloussääntö on vahvistettu yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.12.2022. Edellisen taloussäännön päivityksen jälkeen kirkkohallitus on julkaissut useampia uusia ohjeita, jotka on nyt lisätty malliin.

Kokkolan seurakuntayhtymälle taloussääntö on valmisteltu kirkkohallituksen mallin mukaisesti, jossa myös ympäristöasiat on huomioitu.

Kirkkolain 6 luvun 4 §:ssä säädetään, että taloudenhoidon järjestämisestä määrätään tarkemmin kirkkovaltuuston tai yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymässä taloussäännössä. Taloussäännöllä yhteinen kirkkovaltuusto ohjaa talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelua ja sisältöä, omaisuuden hoitoa ja rahatointa, kirjanpitoa ja tilinpäätöstä sekä tilintarkastusta ja sisäistä valvontaa.

Tulonjakoperusteet ja talousarviovarojen jakomalli vahvistettiin

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti perussäännön 5 §:n mukaisesti seurakuntayhtymän tulonjako-perusteista vuosille 2026–2027.

Kokkolan seurakuntayhtymän talousarviossa metsätalous irrotetaan kiinteistötoimesta omaksi sitovuustasokseen.

Kirkkoherranvirasto siirretään hallinnon pääluokasta seurakunnallisen toiminnan pääluokkaan kunkin seurakunnan talousarvioon.

Seurakunnallisen toiminnan toimintakate jaetaan seurakunnille vuoden 2025 talousarviossa kirkkoherranviraston osuuksilla lisättynä niin, että vuoden 2026 talousarviokehyksessä huomioidaan seurakuntien jäsenmäärien suhteelliset muutokset vuoden 2023 lopusta vuoden 2024 loppuun. Vuoden 2027 talousarviokehyksessä huomioidaan vuoden 2026 talousarvion vahvistetut osuudet ja suhteelliset jäsenmäärämuutokset vuoden 2024 lopusta vuoden 2025 loppuun.

Kokous hyväksyi kuitenkin yksimielisesti valtuutettu Jiska Gröhnin muutosesityksen, että seurakuntien talousarviovarojen jakomallia muutetaan siten, että Halsuan seurakunnan osuutta määrittelevää summaa nostetaan 20 000 eurolla ja seurakuntien prosenttiosuudet lasketaan tämän summan perusteella.

Palvelevan puhelimen toiminnanohjaajan virka vaihtui Kirkon keskusteluavun toiminnanohjaajan viraksi

Yhteinen kirkkovaltuusto perusti Kokkolan suomalaiseen seurakuntaan Kirkon keskusteluavun toiminnanohjaajan viran 1.1.2025 alkaen ja lakkautti Palvelevan puhelimen toiminnanohjaajan viran 31.12.2024 alkaen.

Virkanimikkeen muutostarve johtuu Kirkon palvelevan puhelimen kehityksestä. Palvelevan puhelimen rinnalle on tullut Palveleva nettikirje, Palveleva chat ja Palveleva kirje. Tästä kokonaisuudesta käytetään nimitystä Kirkon keskusteluapu. Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja siirtyy Kirkon keskusteluavun toiminnanohjaajan virkaan vanhana työntekijänä entisin ehdoin.                    

Kaustisen ja Ullavan seurakuntaan perustetaan seurakuntapastorin virka

Yhteinen kirkkovaltuusto perusti Kaustisen ja Ullavan seurakuntaan seurakuntapastorin viran 1.8.2025 alkaen.

Seurakunnassa on 1.2.2024 alkaen ollut määräaikainen seurakuntapastori. Tarve seurakuntapastorin viran perustamiseen nousi esiin kasvatustyössä. Seurakunta on taloudellisesti varautunut viran täyttämiseen. Virka mahdollistaa myös joustavan reagoinnin tuleviin eläköitymisiin.

Paula Pensaari valittiin yhteisen kirkkoneuvoston varajäseneksi

Yhteinen kirkkovaltuusto myönsi Anne Kellosalolle eron yhteisen kirkkoneuvoston varajäsenyydestä 20.4.2025 alkaen ja valitsi Paula Pensaaren uudeksi varajäseneksi yhteiseen kirkkoneuvostoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Pensaari on Hannu Kuusniemen henkilökohtainen varajäsen.

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt Kellosalon Kokkolan suomalaisen seurakunnan seurakuntapastorin virkaan 20.4.2025–31.1.2026. Kirkkolain mukaan seurakunnan luottamustoimeen ei saa valita seurakuntaan palvelussuhteessa olevaa henkilöä.

Thu Jun 05 20:27:13 EEST 2025