Uutislistaukseen

Selvitys ehdottaa Kirkon keskusrahastolle kolmen miljoonan säästöjä 2030 mennessä

Kirkon talo.

Kirkkohallituksen täysistunto merkiksi kokouksessaan 21.8.2024 tiedoksi Kirkon keskusrahaston rahoittaman toiminnan ja talouden kehittämis- ja sopeuttamisselvityksen, joka on laadittu hallintotieteiden tohtori Eero Laesterän johdolla. Täysistunto käsittelee asiaa varsinaisesti viimeistään lokakuussa 2024, kun kansliapäällikkö Pekka Huokuna tekee täysistunnolle esityksen selvityksen pohjalta nousevista toimenpiteistä.

Ulkopuolisen tekemä selvitys toteutettiin kirkolliskokouksen toimeksiannosta ja tarpeesta löytää Kirkon keskusrahaston rahoittaman toiminnan tehtävien määrittelyyn ja resurssien kohdentamiseen pitkän ajan ratkaisu. Tavoitteena on, että Kirkon keskusrahasto kokonaisuutena sopeutuu kerralla niin, että sen toimintaa voidaan johtaa ja kehittää kirkon toimijoiden tarpeen mukaisesti ilman jatkuvaa sopeutustarvetta.  

Selvittäjien laskelmien mukaan Kirkon keskusrahaston toimintakatteen kasvua tulee hillitä kolmella miljoonalla eurolla vuosiin 2029–2030 mennessä. Tuolloin toimintakate ei olisi nyt arvioitu 53 miljoonaa euroa vaan 50 miljoonaa euroa.  

Selvityksessä sopeuttamistyön lähtökohtana pidetään seurakuntien näkökulmaa ja palvelutarvetta. Kirkkohallituksen tehtäviä on selvityksen mukaan selkiytettävä ja siellä tehtävää työtä on karsittava kestävälle tasolle. Tämä edellyttää selvityksen mukaan Kirkkohallituksen henkilötyövuosien vähentämistä vuoteen 2030 mennessä.

Utajärven ja Vaalan seurakunnat liitetään Muhoksen seurakuntaan

Täysistunto hyväksyi seurakuntaliitoksen, jossa Utajärven ja Vaalan seurakunnat lakkautetaan vuoden lopussa ja liitetään Muhoksen seurakuntaan 1.1.2025 alkaen. Uuden seurakunnan nimeksi tulee Muhoksen seurakunta.

Kirkkohallitus lähettää Helsingin hallinto-oikeudelle lausunnon, joka koskee valitusta kirkkohallituksen päätöksestä liittää Joutsan seurakunta Jyväskylän seurakuntaan. Valittajat vaativat, että kirkkohallituksen päätös on kumottava kokonaan, koska Joutsan seurakunnassa aloite seurakuntajaon muutoksesta on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja lain vastaisesti kirkkoneuvoston päätöksellä. Valituksessa vedotaan myös, että kirkkohallituksen taloudelliset perustelut seurakuntaliitokselle olivat osin harhaanjohtavat. Kirkkohallitus katsoo, että valittajien vaatimus kirkkohallituksen päätöksen täytäntöönpanon kieltämisestä tulee hylätä perusteettomana. Kirkkohallitus vaatii ensisijaisesti, että valitus jätetään tutkimatta, koska valittajilla ei ole valitusoikeutta. Toissijaisesti kirkkohallitus vaatii, että jos valitus otetaan tutkittavaksi, se hylätään.

Seurakuntavaalien sähköinen äänioikeusrekisteri etenee

Täysistunto hyväksyi sisällöllisesti kirkkohallituksen esitysluonnoksen, jossa ehdotetaan muutettavaksi kirkkolakia ja kirkkojärjestystä siten, että sähköinen äänioikeusrekisteri otettaisiin käyttöön seurakuntavaaleissa ja kirkkoherran välittömässä vaalissa. Luonnoksesta pyydetään kirkon laintarkastustoimikunnan lausunto. Asian valmistelu on käynnistynyt kirkolliskokouksen aloitteesta.

Tavoitteena on, että kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutokset tulisivat voimaan 1.1.2026.

Kirkon eläkerahaston johtokunta nimettiin toimikaudeksi 2024─2028 

Täysistunto nimesi Kirkon eläkerahaston (KER) johtokunnan jäsenet toimikaudeksi 2024─2028.

Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Hanna Hiidenpalo. Johtokunnan muut jäsenet ovat toiminnanjohtaja Jussi Junni, toiminnanjohtaja Paula Aaltonen, lakiasiainjohtaja Keijo Karhumaa, hallintojohtaja Juha Silander, sijoitusjohtaja Ari Huotari, sijoitusjohtaja Laura Wickström, talous- ja hallintojohtaja Anu Imppola sekä täysistunnon valitsema jäsen Kari Aakula. Pysyvänä asiantuntijana toimii sijoitusjohtaja Michaela Motzkin-Niemi.

Kirkon eläkerahaston varojen sijoitustoiminnasta vastaavat kirkkohallitus ja kirkkohallituksen toimikaudekseen asettama kirkon eläkerahaston johtokunta. Kirkon eläkerahasto toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaitoksena. KER vastaa kirkon henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta.

Täysistunto nimesi neuvottelukuntia

Täysistunto nimesi Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen neuvottelukunnan toimikaudelle 2024–2028. Puheenjohtajaksi nimettiin rehtori Tapio Huttula Centria ammattikorkeakoulusta ja jäseniksi professori Ilkka Huhta, koulutuspäällikkö Leena Jokinen, opiskelija Tuomas Kauppinen, yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi, piispa Mari Leppänen, viestintäpäällikkö Annmari Salmela, hiippakuntadekaani Terhi Törmä, suunnittelija Markus Ylimaa ja lehtori Heidi Zitting.

Neuvottelukunnan tehtävinä on seurata ja edistää toimialansa kehitystä, edistää yhteistyötä toimialansa toimijoiden kanssa, tehdä tarvittaessa esityksiä ja antaa lausuntoja kirkkohallitukselle sekä laatia tarvittaessa ohjeita ja suosituksia kirkkohallituksen toiminnassa sovellettaviksi.

Täysistunto nimesi kirkkohallituksen toiminalliselle osastolle neuvottelukuntia, joiden tehtävänä on seurata ja edistää työalaansa kuuluvien asioiden yhteiskunnallista ja kirkollista keskustelua, tutkimusta ja kehittämistoimintaa. Jäsenet nimettiin diakonian neuvottelukuntaan, jumalanpalveluselämän neuvottelukuntaan, kasvatuksen ja perheasioiden neuvottelukuntaan, kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukuntaan, kirkon saavutettavuuden ja vammaisuuden neuvottelukuntaan, tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden neuvottelukuntaan sekä rikosseuraamusalan hengellisen työn neuvottelukuntaan. Neuvottelukuntien jäsenten nimilistat tulevat nähtäville verkkoon evl.fi/plus-sivuille noin viikon kuluessa. Kirkon ympäristöasioiden neuvottelukunta ja Kulttuuriasioiden neuvottelukunta nimetään myöhemmin.

Lisäksi täysistunto nimesi romaniasiainneuvottelukunnan sekä saamelaistyön neuvottelukunnan. Rovasti Tuula Paasivirta nimettiin Kirkon diakoniarahaston hallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2026 saakka hallituksesta eronneen Irene Roivaan tilalle.

Kirkkohallituksen täysistunto antoi kokouksessaan 21.8.2024 myös lausunnon luonnokseen hallituksen esityksestä, jolla muutettaisiin kirkon valtionrahoitusta koskevaa lakia. Lausunnosta on lähetetty erillinen tiedote.

Täysistunnon pöytäkirja tulee nähtäväksi noin viikon kuluttua kokouksesta Domus-palveluun.

Teksti: Kirkon viestintä
Kuva: Eeva-Kaisa Heikura
 

26.8.2024 09.53