Uutiset

Kehitysvammaisen rinnalla maailmaa katselee uudella tavalla

Julkaistu: 24.03.2020

Kuluvana vuonna vietetään Etelä- ja Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirien seurakuntien yhteisen kehitysvammaistyön 40-vuotisjuhlaa

”Kun Jumala sanallaan minutkin loi, Hän tarkoitti samalla näin:
´Sä arvokas oot, sä osaat ja voit, mä tuollaisna rakastan sua.´”

(Lasten virsi, 112)

Annika Nygård lukee esirukousta keva-kirkkopyhässä Aila Viiperin avustamana. Taustalla Eija Pernu ja Jarmo Ruusila. Kuva: Taina LamminenSerkkuni kanssa olemme saman vuoden lapsia. Hän on muutaman kuukauden minua vanhempi. Aikuistuessani kuulin hänen kärsineen hapenpuutetta synnytyksessä. Sen seurauksena hänellä on kehitysvamma, CP-vamma.
En ole ajatellut häntä kehitysvammaisena. Hän on ollut minulle tärkeä ihminen, aito ja aina iloinen. Hänen kehitysvammansa on ominaisuus, joka on tehnyt hänestä erityisen. Eihän kahta samanlaista ihmistä ole.
Varmasti serkullani on ollut vaikeuksia oppia ja ymmärtää uusia asioita, mutta hän on tullut toimeen melko itsenäisesti. Hänen arvonsa ihmisenä ei perustu saavutuksiin, asemaan tai ominaisuuksiin, vaan hän on arvokas koska on olemassa.

Diakoniatyöntekijänä olen koko tehtäväni ajan saanut toimia yhdessä kehitysvammaisten, heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä kanssa. Viimeisten 12 vuoden aikana Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa erityisvastuualueenani on ollut kehitysvammatyö.
Vuosien aikana lisääntyneen tiedon myötä myös vammaisten asema yhteiskunnassa on muuttunut vallitsevien arvojen ja asenteiden mukaan. Kehitysvammainen ihminen vaatii läheisiltään paljon, mutta hän opettaa tyytyväistä mieltä, erilaisuuden hyväksymistä, inhimillisyyttä enemmän kuin kukaan toinen.
Kirkon kehitysvammaistyön lähtökohtana on kehitysvammaisen kunnioittaminen ja hänen erilaisuutensa huomioon ottaminen seurakuntatyössä. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi eikä vammaisuus himmennä tätä kuvaa. Seurakunta kutsuu kaikkia yhteyteensä erilaisista ominaisuuksista huolimatta. Jokainen ihminen on yhtä arvokas.

Eri työtehtävät kehitysvammaisten parissa ovat työni helmiä. Työtehtävissä opin uutta kaiken aikaa.
Jokainen kerhokokoontuminen tai hartaushetki asumisyksikössä tai toimintakeskuksessa on erilainen. Kuitenkin niitä yhdistää tosiasia, että osallistujalla on aina kaikki hyvin, hän iloitsee elämän pienistäkin asioista.
Yhteisessä hartauselämässä painotetaan välittämistä, turvallisuutta ja hyväksymistä. Myös kehitysvammaisten kirkkopyhät, kerhot, leiripäivät ovat tärkeä osa työtäni. Toiminnassa korostuvat toiminnallisuus, konkreettisuus, elämyksellisyys ja havainnollisuus.

Tänä vuonna vietetään Eskoon hengellisen työn 50-vuotisjuhlaa ja Etelä- ja Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirien seurakuntien yhteisen kehitysvammaistyön 40-vuotisjuhlaa. Kuva: Taina LamminenKehitysvammaisten kerho on seurakunnassamme kokoontunut vuodesta 1982 lähtien. Saan olla jatkamassa tehtävässä, jossa työparinani ovat taitavat vapaaehtoistyöntekijät.
Kerhossa ytimenä on yhdessä tekeminen, näkeminen, tunteminen ja ihmettely. Keskeisenä ajatuksena on yhdessä jaettu ja koettu, yhdessä eletty ainutlaatuinen hetki.
Toistuvat toiminnat tuovat tuttuutta, turvallisuutta ja auttavat osallistumaan. Niinpä keva-kerhommekin noudattaa tiettyä ohjelmarunkoa: hartaus, kahvitarjoilu, nimikierros, ohjelmaosuus, loppuhartaus.
Nimikierroksen aikana kohdataan jokainen osallistuja nimeltä mainiten ja kuullaan hänen ajatuksensa tai vastauksensa esimerkiksi kysymykseen: Mistä olet kiitollinen?
Häntä katsotaan silmiin ja halutaan kuulla, mitä osallistujalla on mielen päällä.
Loppuhartaus toistuu myös samana joka kokoontumiskerta: Isä meidän rukous ja Tule kanssasi Herra Jeesus -virsi.
Kehitysvammaistyössä selkokielen käyttäminen laittaa puntaroimaan, puhunko selväsanaisesti. Puhunko niin, että itse ymmärrän? 
Puheen tukena voin käyttää havainnollistamiseen esineitä tai kuvia. Selkokieltä käyttäessä puheen yksinkertaisuus ei tarkoita lapsellisuutta vaan päinvastoin: se on asian esittämistä niin, että asia tulee ymmärretyksi.

Työparini kanssa olemme pohtineet myös luovuutta ja vaihtoehtoisia työtapoja: näemme, kuulemme, kosketamme. Keva-kerhossa on pikkualttari, jonka symbolien toivomme avaavan näköaloja sinne, mihin sanat eivät yllä.
Alttariliinan väri noudattaa kirkkovuodessa elettävän aikaa. Risti on kristinuskomme tunnuskuva – Jeesus kuoli ristillä. Alttarin kukat muistuttavat luomistyön kauneudesta ja Jumalan huolenpidosta. Kynttilä pitää sisällään sanatonta salaisuutta Jumalan läsnäolosta. Jumala on lähellä.
Kun rukoilemme, syntyy yhteys Taivaallisen Isän ja meidän välille. Erityisesti kun on vaikeaa, hätä, muutosvaihe elämässä tai menetys, rukouksessa voimme kertoa huolemme Jumalalle. Rukous antaa varmuuden, että Taivaallinen Isä tietää asiamme ja huolehtii meistä.

Erityisrippikoulussa tavoitteena on elää yhdessä, ja oppia asioita itsestämme, toisistamme ja Jumalasta kuunnellen, laulaen, leipoen, maistellen sekä yhteisten jumalanpalvelusten kautta.
Työ leirillä on yhdessä elämistä ja molemminpuolista oppimista. Opetuksen lähtökohtana on koko ihmisen hoitaminen ja pääsisältönä on uskontunnustus ja kirkkovuosi.
Jumalasta kertominen on muutakin kuin sanoja; Jumala vaikuttaa myös tekojen kautta. Jumala pääsee vahvistamaan sitä uskoa ja rakkautta, jonka hän on pyhässä kasteessa lahjoittanut ihmisille.

Maaliskuun 4. päivä vietettiin kehitysvammaistyön papin Leena Luokkamäen eläkejuhlaa. Kuvassa kitaraa soittaa toinen Kokkolan seudulla tutuksi tullut ja jo eläkkeellä oleva kehitysvammaistyön pappi Pekka Keltto. Kuva valtakunnallisesta keva-kirkkopyhästä Kokkolan kirkossa syyskuussa 2013. Kuva: Taina LamminenTänä vuonna vietämme Eskoon hengellisen työn 50-vuotisjuhlaa ja Etelä- ja Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirien seurakuntien yhteisen kehitysvammaistyön 40-vuotisjuhlaa. Myös erityisrippikoulujen osalta on juhlavuosi. Piispainkokous hyväksyi 17.9.1980 ensimmäisen kehitysvammaisten rippikoulusuunnitelman.

Sain olla mukana 4. maaliskuuta Eskoon hengellisen työn 50-vuotisjuhlassa ja samalla kehitysvammaistyön pappi Leena Luokkamäen eläkejuhlassa. Seurakuntien yhteisen kehitysvammaistyön pappeina toimivat jatkossa Marja-Liisa Latvatalo ja Tuire Wuorijärvi.
Juhla avasi osaltaan näköalan siihen, että kehitysvammaisen ihmisen rinnalla kasvaen katsellaan maailmaa uudella tavalla.

Jokainen ihminen tarvitsee inhimillistä kohtelua ja mahdollisuutta käyttää ja kehittää omia lahjojaan ja taitojaan, olla palvelemassa ja kehittämässä tätä yhteiskuntaa.

Kysymys onnellisuudesta on asia, jolla on yhteys elämän tarkoitukseen ja elämän laatuun. Kysymys on asioiden jakamisesta ja yhdessä kokemisesta.

Se on elämää, joka on annettu meille tehtäväksi ja lahjaksi. Samalla oppii toisista ja itsestään. 
Vuosien aikana kehitysvammaisten huomioimisessa on tapahtunut huomattavia edistysaskelia, mutta edelleen tehtävää riittää.

Juhlapuheissa kuului sydänten kieli. Kielessä ei tunneta sanaa toivoton. Kielessä kiitos kuuluu voimakkaammin kuin valitus. Kieli kuvaa hetkiä, jotka antavat elämälle jatkuvasti tarkoitusta ja sisältöä.


Teksti: Aila Viiperi, diakoniatyöntekijä, Kokkolan suomalainen seurakunta