Uutiset

Seurakuntasisaren ei sopinut sanoa ei

Julkaistu: 18.09.2019

Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakoniapiiriläisiä vuonna 1967. Kuva: Irja Rajalan kotialbumi

90-vuotiaan Kokkolan suomalaisen seurakunnan työhön diakonia on kuulunut alusta alkaen. Maailman muuttuessa myös seurakunnan diakoniatyö on kokenut suuria muutoksia vuosikymmenten aikana. Kirkkolaki on määritellyt ja Kirkkojärjestys määrittelee edelleen seurakunnan diakoniatyön linjan.

Diakoniatyö on aina ollut hengellisen, henkisen ja aineellisen avun antamista kaikille, riippumatta ihmisen uskonnosta ja elämänkatsomuksesta. Etusijalle on asetettu ne ihmiset, joiden hätä on suurin, ja joihin muu avustustoiminta ei ole ulottunut.
Työn periaate on kuljettanut diakonissoja sekä diakoniatyöntekijöitä palvelutehtäviin - aikakauden haasteiden mukaan.

Uudet haasteet ovat laittaneet viranhaltijat venymään ja muuttamaan työtapojaan. Se ei ole aina ollut helppoa.

1960-luvun alussa diakonissa kuvaa työtään:
”Seurakuntasisaren ei missään tilanteessa sopinut sanoa, ettei voinut tehdä pyydettyä työtä. Piti tarttua sairaanhoitajan, diakonissan ja kotiavustajan tehtäviin. Useat ihmiset tarvitsivat apua. Kotikäynnille oli lähdettävä aamulla, illalla, yöllä ja vapaapäivinäkin, kun asiat niin vaativat. Tyhjään ja täyteen vesisankoon oli tartuttava. Harja piti pysyä kädessä sekä ihmisiä pestessä että lattioita kuuratessa. Yhden päivän aikana ennätti käydä kolme huoltokäyntiä, kahdeksan sairaskäyntiä, neljä asiakaskäyntiä ja kolme soittoa lääkärille. Lisäksi päivystysaikana on käynyt seitsemän asiakasta. Illalla on pidetty vielä lähetyspiiri.”
Seurakuntasisaren päiväkirjaa selatessa vanhalle työntekijälle pyrkii esiin riittämättömyyden tunne ja ristiriitaisia ajatuksia siitä, ettei ollut tuohon aikaan tarpeeksi ahkera.
Silti voi kysyä, onko tuon kaiken voinut tehdä yhtenä päivänä? Miten siitä on voinut selvitä?

Martta-enkeli herättelee Yhteisvastuukeräykseen. Kaikkia lapsia ei tänäänkään huudeta syömään, muistuttaa YV-juhliste. Kuva: Taina Lamminen”Askella elämän polku
ajatuksella,
tunteella.

Pala,
valaise,
avaa sylisi ainutkertainen.

Pane rajoja itsellesi.
Kuluta kynttiläsi sydäntä
- vain toisesta päästä.”

 

Diakoniatyön lähtökohdat löytyvät jo alkuseurakunnasta. Jeesuksen esimerkki lähimmäisenrakkaudesta sekä heikoimpien auttamisesta siirtyi myös seurakuntaelämään. Diakoniatyö on kehittynyt alkuseurakunnan pöytäpalvelusta monimuotoiseksi, tarkasti organisoiduksi kirkon työmuodoksi, jonka avulla pyritään ehkäisemään ja vähentämään yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Diakonia saapui Suomeen 1800-luvulla Saksasta. Evankelis-luterilainen kirkko on ollut jo miltei alkuajoistaan lähtien vähempiosaisten auttajan roolissa hengellisen työn lisäksi. Kirkon köyhäinhoidon nähdään olevan myös alkuna Suomen sosiaalihuollon kehitykselle.
1920-luvulla seurakuntiin alettiin palkata diakonissoja. Vuonna 1943 kirkkolaki velvoitti jokaista seurakuntaa palkkaamaan diakonissan.

1950−60-luvuilla diakonissat olivat seurakunnan työntekijöitä, mutta heillä oli tiivis yhteys julkiseen sektoriin. Ammattinsa puolesta − sairaanhoitajina − he olivat myös kunnallisen terveyden- ja sairaanhoidon edustajia.
Vuonna 1972 diakonissat menettivät uuden kansanterveyslain myötä oikeuden harjoittaa sairaanhoidollisia toimenpiteitä.
1990-luvun lama lisäsi jälleen kirkon roolia ihmisten avustamisessa. Seurakunnat antoivat taloudellista tukea ja neuvontaa. Erityisesti ruoka-avustuksiin panostettiin.

 

Irja Rajala (vas.) ja kaksi diakoniaopiskelijaa sekä Kokkolan suomalaisen seurakunnan toinen kirkkoherra Johannes Sillanpää. Kuva: Irja Rajalan kotialbumiMITÄ DIAKONIA ON?

Diakoniatyö on muovautunut hengellisestä köyhien ja sairaiden hoidosta yleiseksi ja kaikille yhteiseksi, monimuotoiseksi työksi. Se auttaa kriisitilanteissa ja pyrkii työmuodoillaan puuttumaan syrjäytymiseen, köyhyyteen ja taloudellisiin vaikeuksiin.

2000-luvulle tultaessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyö on kasvanut yhä merkittävämmäksi kirkkoon kuulumisen syistä. Diakoniatyössä keskeiseksi on noussut yhteiskunnan epäkohtien paikkaaminen ja vuoropuhelu julkisen sektorin kanssa. Erityisesti huono-osaisuuteen ja osallisuuden vahvistamiseen liittyvät kysymykset ovat olleet diakonian keskiössä viime vuosina.

”Miten muuttaisin
kivun leiväksi,
surun janon sammuttajaksi,
yksinäisyyden lämpimäksi tuvaksi."

 

MITÄ DIAKONIA ON?

Diakoniassa ei ole kyse vain yhdestä seurakunnan työmuodosta, diakoniatyöstä, vaan koko seurakunnan, sen jäsenten ja työntekijöiden, tehtävästä ja elämisentavasta.

MITÄ DIAKONIA ON?

Diakonia ilmenee kirkossa haavoittuvassa elämäntilanteessa olevan ihmisen apuna ja tukena, oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämisenä, välittävien yhteisöjen rakentamisena sekä luomakunnan varjelemisena.

Diakoniatyön perusta on Uuden Testamentin rakkaudenkäsky:
”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.”
(Luuk. 10:27)

Diakoniatyössä toimintaa ohjaa kultaisen säännön periaate:
”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”
(Matt. 7:12)

Jeesuksen esimerkin mukaisesti pyrimme kunnioittamaan ihmisen päätösvaltaa omassa elämässään:
”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”
(Mark. 10:51)

Kaikki pyrkimykset auttaa ja tukea ihmisiä lähtevät ihmisten tarpeista

Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijöitä ovat muun muassa Mervi Keränen (vas.), Aila Viiperi, Lea Wentin, Anne Laine, Johanna Rönnkvist ja Camilla Honkala. Kuva: Taina LamminenDiakoniatyössä pyritään edistämään ihmisten osallisuutta, kykyä vaikuttaa omaan elämänkulkuun, elinympäristöön ja yhteisiin asioihin. Ihminen tulee nähdä avun vastaanottajan sijaan toimijana, joka voi omien taitojensa ja erityisominaisuuksiensa kautta rikastuttaa omaa elinympäristöään ja yhteisöään. Tavoitteena on vahvistaa ihmisten kykyjen ja osaamisen kehittymistä.

Diakoniseen toimintaan kuuluu erottamattomasti yhteiskunnallinen ja sosiaalieettinen ulottuvuus.
Diakonia puolustaa jokaisen luovuttamatonta ihmisarvoa, edistää ihmisoikeuksien toteutumista ja erityisesti muita heikommassa asemassa olevien hyvinvoinnin edellytyksiä.
Diakonia pyrkii tunnistamaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja vaikuttamaan niiden korjaamiseksi.

Diakonia kunnioittaa ja puolustaa jokaisen ihmisen oikeutta omaan uskontoon, mielipiteeseen ja kulttuuriin. Uskonnolliset ja kulttuuriset ristiriidat ja erimielisyydet, eri kirkko- tai uskontokuntaan kuuluminen tai uskonnottomuus eivät saa johtaa avun tarpeessa olevan ihmisen torjumiseen. Hädänalaisen tilannetta ei saa käyttää millään tavoin hyväksi.
Kirkko edistää hyvää elämää yhdessä myös uskonnollisesti ja katsomuksellisesti erilaisten toimijoiden kanssa.

Kirkko kannustaa siis jokaista seurakuntalaista osallistumaan diakoniaan.
Seurakunnissa monet vapaaehtoiset toimivat kuuntelijoina, ulkoiluttajina, lukijoina, omaishoitoapuna, tukihenkilöinä, apuna kauppa-, pankki- ja virastoasioissa, velkaneuvojina, potilasystävinä, saattohoitajina, palvelevan puhelimen päivystäjinä jne.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tarjoaa tällä hetkellä toiminta-alustan kymmenille tuhansille vapaaehtoistoimijoille. Yhteistyötä tehdään niin kuntien, järjestöjen kuin myös yritysten kanssa.

Diakoniatyöntekijän työ seurakunnassa on hyvin monipuolista. Työtä tehdään yksilöiden, ryhmien ja perheiden parissa. Diakoniatyöntekijä auttaa kärsiviä ja hädänalaisia ihmisiä sekä toimii lähimmäisenä ja rinnalla kulkijana. Hänen päiväänsä voi kuulua esimerkiksi hartauden pitäminen vanhusten palvelutalossa, kotikäynti asiakkaan luona, vastaanoton pitäminen toimistolla tai vaikkapa vertaistukiryhmän vetäminen.
Diakoniavastaanotolle ja avun piiriin voi hakeutua hyvin moninaisten asioiden vuoksi. Taloudellinen avustaminen kuuluu myös nykypäivänä olennaisena osana diakoniatyöhön.

Diakonian asiakasryhmä voi olla moninainen. Seurakunnassa diakoniatyöhön ei sisälly sairaanhoidollisia hoitotoimenpiteitä tai seurantaa, vaan asiakkaan toivon ja voimavarojen vahvistamista, sielunhoitoa, yksinäisten ihmisten kohtaamista ja vierellä kulkemista.
Kaikista keskeisintä kohtaamisessa on aidosti läsnä oleminen, luottamus, keskusteleminen, kuunteleminen ja tasavertainen lähimmäisyys.

Työmenetelminä ovat esimerkiksi arjessa selviytymisessä tukeminen, toivon ylläpitäminen, voimavarojen vahvistaminen, terveyteen liittyvä ohjaaminen, vertaistuki, ryhmätoiminta ja moniammatillinen yhteistyö.

Työssä voidaan käyttää apuna myös hengellisen työn välineitä kuten rukousta, hengellistä kirjallisuutta ja musiikkia.

“Diakonia on määriteltävä aina uudelleen, jotta se elää, puhuttelee ja vaikuttaa.”
– Helsingin Diakonissalaitos

Tekstit: Aila Viiperi, diakoniatyöntekijä, Kokkolan suomalainen seurakunta

Lähteet:

Minna Ahmonsaari, Marianne Lönnqvist, Milla Saari:
Diakonissan työ ennen ja nyt
Diakonissan työn moninaisuus

Leena Lehmuspuu:
Kaksikymmentäneljä tuntia

Kokkolan suomalaisen seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Camilla Honkala sytyttämässä kynttilää pyhäinpäivänä Kokkolan kirkossa. Pyhäinpäivän messussa muistetaan kaikkia adventtivuoden aikana kuolleita seurakuntalaisia. Kuva: Taina Lamminen