Uutiset

Arttu Selonen huipentaa Kälviän kirkon kesämusiikit

Julkaistu: 22.07.2019

Arttu SelonenKälviän kirkon kesämusiikit huipentuu Arttu Selosen urkukonserttiin torstai-iltana 25.7.

Selonen on opiskellut kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä vuosina 2015-2019 ja jatkaa opintojaan syksystä lähtien Sibelius-Akatemiassa Helsingissä pääaineenaan urkujensoitto.
Turkulaissyntyisen Selosen urkujensoiton opettajina ovat olleet Sibelius-Akatemian lehtori Jaana Ikonen, Kuopion tuomiokirkon urkuri Anu Pulkkinen sekä Turun tuomiokirkon urkuri Markku Hietaharju.
Selonen on osallistunut ulkomailla useille mestarikursseille, joilla häntä on opettanut muun muassa lyonilaisurkuri Louis Robilliard, jonka opissa ovat käyneet myös täkäläisistä urkureista Matti Pohjoisaho ja Markku Hekkala.
Selonen on aloittanut urkujensoiton Turun Puolalanmäen lukiossa ja tänä kesänä hän toimii kesäkanttorina Turun tuomiokirkossa.

Kälviällä Selonen soittaa J. S. Bachin, César Franckin ja Louis Viernen sävellyksiä.
Konsertti alkaa kolmella Louis Viernen fantasiakappaleella, joista varsinkin ensimmäisenä kuultava Carillon de Westminster on kunnianosoitus keväällä pahoin vaurioituneelle Pariisin Notre-Dame katedraalille. Louis Vierne toimi Notre-Damen urkurina lähes neljänkymmenen vuoden ajan 1900-luvun alussa.
César Franckin voidaan katsoa aloittaneen ranskalaisromanttisen aikakauden urkutaiteessa ja hänen merkityksensä urkutaiteelle lähentelee J. S. Bachin luokkaa. Konsertin keskellä kuultava Franckin ihana a-mollikoraali jäi säveltäjänsä viimeiseksi sävellykseksi. Teoksessa on vahvoja viittauksia kaikkien aikojen säveltäjämestarin Johann Sebastian Bachin tuotantoon.
Konsertin päättävät Bachin kevyt, henkevä ja tanssillinen triosonaatti d-molli sekä järkälemäinen monumentti Passacaglia c-molli.

Konserttiin on vapaa pääsy. Seurakunnan musiikkityötä voi tukea maksamalla vapaaehtoisen ohjelmamaksun.
Musiikin lomassa kuullaan viikon raamatuntekstit, jotka lukee Markku Hekkala.

Kesämusiikki to 25.7. klo 19 Kälviän kirkossa