Uutiset

Kuljetko silmät ristissä?

Julkaistu: 01.08.2018

Valtakunnallisille Katulähetyksen kesäpäiville Kokkolaan odotetaan jopa 200 vierasta 10.-12.8.2018.  Kesäpäivät kokoaa yhteen katulähetyksen työntekijät ja vapaaehtoiset koko Suomesta. Kokkolan suomalainen seurakunta järjestää päivät yhteistyössä Suomen Katulähetysliitto ry:n kanssa.

Katulähetys on diakonian perusteista lähtevää ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa päihde- ja kriminaalityötä.
Kokkolan seurakuntayhtymän seurakunnissa Kokkolassa, Kaustisella ja Ullavassa, Kälviällä sekä Lohtajalla tätä työtä tekee Kokkolan suomalainen seurakunta.
Toimintaan kuuluvat Backstagen kahvila, hengellisten laulujen karaoke, sana-ja rukousillat, kesän pihaillat sekä vertaisryhmät naisille, miehille ja päihdeomaisille. Keskeistä on evankeliumin jakaminen sekä sanoin että teoin ja sitä kautta ihmisarvon ja inhimillisyyden säilyttäminen.
Päihdetyöntekijä Anne Laineen mukaan työlle on tilausta. Hän rohkaisee ihmisiä mukaan.

- Kuljemme Raamattu edellä, mutta emme Raamattu kourassa. Ihmisiä lähestytään matalalla kynnyksellä. Hengellisistä asioista ei ole pakko jutella, mutta siihen annetaan kuitenkin mahdollisuus. Haluamme, että ihmiset kokevat tulevansa hyväksytyiksi juuri sellaisina kuin ovat.

Katulähetyspäivillä on luvassa ystäviä, yhteisöllisyyttä ja kokemusten jakamista. Päivien teema Kuljetko silmät ristissä? on kaksijakoinen. Jotkut kulkevat silmät ristissä pullon takia. Jotkut taas kulkevat suunnaten katseensa Kokkolan kirkon ristiin, jonka läheisyydessä päiviä vietetään.
Katulähetyksen vs. päihdetyöntekijä Eini Prest toivottaa myös seurakuntalaiset tervetulleeksi Kokkolan kirkkoon.

- Nina Åströmin konsertti perjantai-iltana, lauantai-illan raamattuopetus So Many Sistersin musiikkivälipalojen kera sekä sunnuntain messu ovat kaille avoimia tilaisuuksia. Messussa siunataan tehtäviinsä uudet katulähetyksen vapaaehtoiset.

Marja Lampinen, Pentti Latvala, Anne Laine ja Ilkka Vasalampi suunnittelivat katulähetyksen kesäpäiviä jo ennen kuin lehti oli puussa. Reilun viikon päästä Kokkolan kirkko tarjoaa vieraille levähdys- ja kohtaamispaikan kesäisessä ympäristössä. Kuva: Eija AhokangasVapaaehtoiset Marja Lampinen, Ilkka Vasalampi ja Pentti Latvala toimivat katulähetyksen parissa Kokkolassa. Vähäosaiset ovat aina olleet Marja Lampisen sydäntä lähellä.

- Tämä vapaaehtoisten porukka on kuin toinen perhe minulle.

Ilkka Vasalampi toimii katulähetyksen tilaisuuksien musiikkivastaavana. Hänelle ovat tärkeitä tilaisuuksien koskettavat puheet ja todistukset.

- Ne antavat voimia ja rohkaisua itsellekin palata ristin luokse.

Pentti Latvala on entinen alkoholisti. Hän haluaa nyt auttaa ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin hän itse on ollut aikoinaan.

- Katulähetystyössä voin elää uskoa todeksi teoilla. Minulta löytyy myös alkoholistitaustani vuoksi katu-uskottavuutta ja luulen, että minulle on siksi helppo puhua.

 

 

 

 

Anne Laine, Marja Lampinen, Ilkka Vasalampi ja Pentti Latvala kertovat Valtakunnallisista Katulähetyspäivistä
Hetki kanssasi -ohjelmassa sunnuntaina 5.8. klo 11.25 Radio Dein taajuudella

 

Teksti: Eija Ahokangas