Lastenohjaaja Tanja Halmekangas

Jokainen sopii Jumalan kämmenelle

Miksi hakeuduit kirkon töihin?
- Toimin nuorempana varhaisnuorten kerhon ohjaajana sekä isosena rippikoulu- ja lastenleireillä. Lopulta opinnotkin suuntautuivat Kaustisen evankeliseen opistoon lastenohjaajakoulutukseen.
- Minulle on tärkeää saada kertoa lapsille Jeesuksen rakkaudesta ja hyvästä huolenpidosta, rukouksesta, Raamatun kertomuksista ja siitä, että jokainen on arvokas ja tärkeä ja sopii sellaisenaan Jumalan kämmenelle.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
- Työpäivääni kuuluu päiväkerhon, perhekerhon, perhepuiston, leikkipuiston ja pyhäkoulun (seurakuntakodilla ja päivähoitopaikoissa) suunnittelua ja toteuttamista. Työhöni liittyy kirjallisia tehtäviä sekä kynällä että tietokoneella. Päiväkerhon ja kirkkopuiston siisteydestä huolehtiminen on myös osa työpäivääni.

Mikä työssäsi on haastavinta?
- Toivoisin löytäväni riittävästi aikaa seurakuntalaisten kohtaamiseen eri elämäntilanteissa.

Mikä on palkitsevinta?
- Kun lapsi tai aikuinen saa kuulla Taivaan Isästä ja Jeesuksesta. Lasten riemukkaat lausahdukset päivän aikana kantavat iloa pitkäksi aikaa.

Milloin kävit viimeksi jumalanpalveluksessa?
- Messupyhäkoulun yhteydessä, kun vein pyhäkoululaiset vanhempien/ isovanhempien luo kirkkoon ehtoollisen alkaessa.

Mitä puuhailet vapaa-aikana?
- Lasten kanssa metsäretkiä, pyöräilyä, uintia, palloilua, juoksua, sylitysten kuunnellen, loruillen, lueskellen ja laulellen.


Tanja Halmekangas

Kälviän seurakunnan vastaava lastenohjaaja Tanja Halmekangas kertoo mielellään lapsille Jeesuksen rakkaudesta. Hänen haastattelunsa julkaistiin Kokkola-lehden seurakuntasivuilla 15.6.2011.