Kappalainen Anne Kauppinen

Saarna kypsyy viikon aikana

Miksi hakeuduit kirkon töihin?
- Jumala johdatti minua monen mutkan kautta tähän työhön. Näihin mutkiin kuului muun muassa yksi vuosi Saksassa au pairina ja vuoden opinnot nuorisotyönohjaajalinjalla.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
- Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Kahta samanlaista työpäivää ei ole. Viikonlopun työt ovat enemmän samankaltaisia. Niihin kuuluu useimmiten hautajaiset, jumalanpalvelus ja kasteita.

Mikä työssäsi on haastavinta?
- Saarnan teko on mielestäni kaikkein vaikeinta. Sen mietiskelyyn ja rukoukseen menee koko viikko. Saarnan pitämisen jälkeenkin jään usein miettimään sitä, olisiko saarnassa pitänyt sanoa jotain muuta.

Mikä on palkitsevinta?
- Tässä työssä on kaikkein parasta erilaisten ihmisten kohtaaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Usein tuntuu siltä, että minä saan työssäni muilta ihmisiltä enemmän kuin minä pystyn heille antamaan.

Milloin kävit viimeksi jumalanpalveluksessa?
- Käyn lähes joka sunnuntai jumalanpalveluksessa työssä. Vapaapäivänäni kuuntelen jumalanpalveluksen radiosta.

Mitä puuhailet vapaa-aikana?
- Luen mielelläni romaaneja, laulan, käyn sauvakävelyllä, kuntosalilla ja jumpassa.

 

  

Anne Kauppinen

 

Anne Kauppinen aloitti Kälviän seurakunnan kappalaisena toukokuun 2013 alussa.  Hänen haastattelunsa julkaistiin Kokkola-lehden seurakuntasivuilla 5.6.2013.