Kanttori Tuomo Viherjuuri

Musiikki siivittää ilosanomaa

Miksi hakeuduit kirkon töihin?
- Se oli minulle luonteva ratkaisu, koska olen tehnyt kanttorinsijaisuuksia jo varhaisesta teini-iästä ja vanhempani ovat työskennelleet suurimman osan työurastaan kanttoreina.
- Pidin myös opiskelusta kirkkomusiikin osastolla, sillä piano on ollut minulle aina läheinen soitin ja kanttorinsijaisuudet aloitettuani olin alkanut enenevässä määrin pitää myös uruista.
- Laulamisen näen suurena Jumalan lahjana, joka on hyödyllistä meille kaikille. Toivon, että voin kanttorina olla musiikin kautta viemässä evankeliumia eteenpäin.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
- Minulla on työkokemusta Kokkolasta vasta syyskuun alusta, mutta työviikon profiili on suurelta osin samantyyppinen kuin Vaasassa.
- Työajat ovat vaihtelevia. Keskiviikkoisin ja torstaisin hoidetaan paljon arkisia työrutiineja, pidetään kuoroharjoituksia usein iltaisin, ja jos ehditään, päivällä suunnitellaan esimerkiksi jumalanpalveluksia.
- Perjantai ja lauantai ovat yleisimmät hautajaispäivät, tosin itselläni kuoro toimii perjantaisin ainakin näin syyskaudella. Jos vihkimisiä on, ne osuvat lähes aina lauantaihin.
- Sunnuntaisin kanttori on vastuussa lähinnä jumalanpalvelusten musiikista.

Mikä työssäsi on haastavinta?
- Järjestelmällisyys, kuten asioiden valmistelu hyvissä ajoin ja papereiden lajittelu. Koen ilman muuta haasteena myös kuorotoiminnan, josta minulla ei ole vielä kovin paljon kokemusta.



Mikä on palkitsevinta?
- Hyvän kuorosoinnin löytyminen, onnistunut musiikkiesitys, antoisa yhteistyö kollegoiden kanssa ja yleisesti ottaen tärkeimpänä pyrkimyksenä Jumalan tahdon toteuttaminen oman kutsumuksen kautta.
Kaikki hyvä on viime kädessä Jumalan lahjaa.

Milloin kävit viimeksi jumalanpalveluksessa?
- Viime sunnuntaina olin kanttorina konfirmaatiossa Kaarlelan kirkossa. Kanttoreilla on kuukaudessa 2-6 jumalanpalvelusvuoroa, mutta työajan ulkopuolella tulen käyneeksi jumalanpalveluksessa verrattain
harvoin, paitsi elokuun viimeisenä sunnuntaina kävin Vaasan kirkon messussa. Usein kuuntelen jumalanpalvelusta radiosta aamukymmeneltä, jos olen tuohon aikaan kotona.

Mitä puuhailet vapaa-aikana?
- Aloitin juuri laulupedagogiikan opinnot Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa.
- Pyrin kohti terveellisempää elämäntapaa. Ruokavaliossani pyrin laatuun - mikä usein tarkoittaa luomua - sekä kehotyypilleni sopivaan ravintoon. Haluan oppia varjelemaan luomakuntaa myös muilla valinnoillani
entistä paremmin. Liikunnan määrää pyrin kasvattamaan.
- Matkustaessani kuvaan kirkkoja sekä urkuja. Lisätietoja voi etsiä netistä - ja juttelemaan saa tulla, kun nähdään!

 

Tuomo Viherjuuri

Tuomo Viherjuuri aloitti syyskuun 2011 alussa Kokkolan suomalaisen seurakunnan kanttorina. Hänen haastattelunsa julkaistiin Kokkola-lehden seurakuntasivuilla 7.9.2011.