Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seimiasetelma kuvaa Jeesuksen syntymää. Seimen tarkoituksena on muistuttaa joulun uskonnollisesta merkityksestä ja Jeesuksen syntymän tapahtumista. Seimi koostuu yleensä tallista, jossa on Jeesus-lapsi, Maria, Joosef, paimenet, itämaan tietäjät sekä eläimiä, kuten lampaita ja aaseja.
Lähde mukaan seimipolulle, josta löytyvät Kokkolan seurakuntayhtymän seurakuntien jouluseimet.
Halsuan kirkossa on adventin ja joulun aikana esillä noin 20 vuotta sitten valmistunut seimiasetelma. Seimiasetelman on suunnitellut ja maalannut taiteilija Ilta Mäkelä. Puutyöt on tehnyt Seppo Kalliokoski. Pyhä perhe viettää jouluyötä härän, aasin ja lampaiden kera tallissa.
Kälviän seurakuntakodin edessä, vuodelta 2016 olevan seimirakennuksen on tehnyt Eero Kolppanen. Seimessä olevat puuveistokset ovat Raimo Salon käsialaa. Myös Kälviän seurakuntakodin Juhlasalissa joulun viestiä välittää seimeen syntynyt Jeesus-lapsi.
Lohtajan kirkossa on esillä napolilainen seimi. Napolilaiset seimet ovat suuria ja hyvin runsaita, niissä on paljon väkeä ja tavaraa. Niissä voi olla kokonainen kylä arkiaskareineen. Vilinän keskeltä löytyy myös Jeesus. Napolilainen seimi korostaa sitä, että Jeesus syntyi arjen keskelle, kaiken inhimillisen elämän keskelle. Saatamme olla niin keskittyneitä omaan elämäämme, että Kristus-lapsen syntymä menee meiltä ohi. Symbolisesti kaikki seimen hahmot ovat tärkeitä. Kukaan ei ole mukana sattumalta. Joukossa voi olla esimerkiksi nukkuja, joka ei herää. Voi miettiä, mitä se kertoo meistä ihmisistä.
Napolilainen seimi on kirkkoherra Antti Lapinojan. Hän on koonnut seimeä useampana vuotena, kuten sitä perinteisesti Napolissakin tehdään. Suurin osa hahmoista ja rakennuksista on Napolista tai Italiasta, ja pienen osan Lapinoja on valmistanut itse vuosia sitten. Seimikaupungin rakennusten kuuluu olla hiukan ränsistyneistä ja jopa hiukan ”satumaisia”, ja ihmiset sijoittuvat menneeseen aikaan. Seimikaupunkiin voitaisiin laittaa myös nykyjulkimoita, Suomessa vaikkapa presidentti Alexander Stubb tai jalkapalloilija Teemu Pukki.
Lohtajan kirkon kiviaidan ulkopuolella olevan jouluseimen historia on mielenkiintoinen. Asetelma on tehty Italiassa, ja se on ilmeisesti kuulunut aikaisemmin HalpaHallin johtajalle. Hannu Mikkonen osti seimen aikeinaan pystyttää se Halsuan kirkon läheisyyteen. Leena Harjunpäälle ja Martti Nykäselle seimi puolestaan päätyi Kokkolan joulutorilla vuonna 2019 tehtyjen kauppojen myötä. Ylisokojalla seimiasetelma olikin monien nähtävänä, mistä se siirtyi Lohtajan seurakuntaan. Siellä seimeä voi käydä ihailemassa kirkon lähistöllä. Jeesus-lapsi syntyy seimeen kuitenkin vasta jouluyönä.
Kaustisen kellotapulissa on adventin ja joulun aikana nähtävillä seimiasetelma. Seimi näkyy kauniisti myös kirkkoon lähetyskynttelikön viereisestä ikkunasta. Marian ja Joosefin vaatteet on suunnitellut ja valmistanut Toholammilla toimineen artesaanioppilaitoksen opiskelijat opettajineen. Vaatteet olivat käytössä yli 20 vuotta sitten Kaustisella parina vuonna toteutetussa keskipohjalaisessa pääsiäisvaelluksessa. Lampaat ovat paikallisten harrastajien tekemiä, ja aasi on lainassa seurakunnan päiväkerhosta. Muu esineistö on tapulista löytyvää historiallista tarpeistoa.
Jouluseimi on ollut tapulissa vuodesta 2018. Aikaisemmin eläkeyhdistyksen väki rakensi hirsistä jouluseimen seurakuntakeskuksen sisääntulon yhteyteen. Mallimaailmassa aikaisemmin työskennelleet Joosef ja Maria viettivät ensimmäisen joulunsa 2017 pappilan aitalla parkkipaikan luona. Matkustamiseen tottuneet Maria ja Joosef ovat kuitenkin jo hyvin sopeutuneet uuteen paikkaansa tapuliin. Maria ja Joosef ovat itse siassa seurakunnan elämässä läpi vuoden, sillä nämä kaksi mallinukkea ovat kesällä tapulikahvilassa saaden joskus ylleen jotain kesäisempää. Jouluna heillä on kuitenkin oma tehtävänsä seimen luona pientä lasta suojaamassa.
Kokkolan kirkon eteisessä on esillä seimi, jonka hahmot on valmistanut kalajokinen Elisa Kärjä. Kärjä on tullut tunnetuksi taidokkaista ja aidonnäköisistä huovutustöistään. Hän huovuttaa elokuvista, sarjoista, saduista, julkisuudesta ja esimerkiksi maalauksista tuttuja ihmisiä ja hahmoja. Kokkolan kirkon seimi on palvellut tehtävässään vuodesta 2022 lähtien. Seimi näkyy ikkunasta kirkon ulkopuolelle.
Lohtajan Jukkolanmäellä, osoitteessa Jukkolanmäentie 27, sijaitseva jouluseimi on Eija Jukkolan käsialaa. Seimen hahmot ovat ihmisen kokoisia. Asetelma on ollut esillä jo useampana jouluna. Seimen ääreen voi pysähtyä 13.-15.12., 22.12. ja 25.-26.12. klo 9-20. Taustalla soi joulun tärkeimpään tapahtumaan sopivia joululauluja.
Närvilän rukoushuoneen Jyväskyläntien puoleisella pihalla on vapaaehtoisten rakentama jouluseimi muistuttamassa joulun sanomasta. Seimen äärellä voit kuunnella myös jouluevankeliumin Linkki avautuu uudessa välilehdessäqr-koodin kautta.