Auringonlasku rannalla.

Henki kulkee

Olen nykyään kaupassa käydessäni päättänyt, että nyt en kyllä hiippaile ympäri liikettä etsien tarvitsemaani tuotetta myyjiä vaivaamatta, vaan kysyn apua. Sitten olen kysynyt ja lähestulkoon joka kerta olen jo ollut oikean hyllyn luona, myyjän on tarvinnut vain ojentaa kätensä ja näyttää, että tuossa olisi. Ahaa, olinko noin lähellä, melkein noloa. Kiitos avusta. 

Yhtä läheltä olen tänä kesänä löytänyt jotain suurta, jonka ohi tulee vain kuljettua, jota ei ole oikeastaan edes tajunnut etsiä. Nimittäin Pyhän Hengen läsnäolon.  Helluntaina luin munkki Wilfrid Stinissenin kirjasta Tänään on Jumalan päivä niin selkeää, sieluun käyvää puhetta Pyhästä Hengestä, että olin tullut ”hyllyn luo”. Minulle viitottiin, meille luvattiin Auttaja, tuossa, ota apu vastaan. Tule Pyhä Henki. Muuta ei tarvita, muuhun emme pysty, vain pyytämään, tule. 

Arkisten asioiden murehtiminen tekee niin helposti sieluun huolista sotkun, joka vetää mielen mustaksi. Semmoinen mytty sielussani olen tänä kesänä istunut rantasaunan lauteilla ja vain sanonut tule Pyhä Henki, auta. Ja tuntenut, kuinka sotku aukeaa, valo pääsee sisälle, löylyn ääni on kuin laulu, josta nousee ilon kyyneleet. 

Saamme kutsua tule, vaikka Pyhä Henki on jo tullut. Meidän silmämme eivät vain aina näe, vaikka silmien edessä on kaikki, aivan kaikki, tarjolla. 

Siitä lähtien kun meidät kastettiin, Henki on elävänä vetenä solissut meidän lävitsemme. Lähde ei voi koskaan ehtyä. Mutta olemmeko me unohtaneet juoda siitä? - Wilfrid Stinissen -