Suvinen salaatti

Vuodenajan vaihtuminen, kesän päättymiseen suostuminen ja kaupunkirutiineihin palaaminen on tuntunut hieman vastentahtoiselta. Siinä syy, että sulkakynäni suihkii talvikodissa vasta nyt.
Kesän kynnyksellä virittelin toivoa, että saisin mahdollisuuksia tehdä fyysistä työtä väsymiseen asti, seurustella läheisteni kanssa ja tyydyttää kulttuurin nälkääni.Runsaan ja ravitsevan suvisalaatin kesä minulle tarjosikin. Sen maukkautta haluan jakaa kanssasi, lukijani, vaikka lokakuu jo lumoaa ruskallaan.

 

Naurava nainen istuu ulkohuussissa kädet ylhäällä.


Kesäkuun alussa täyttyi ensimmäinen toive, kun kesäkotini pihaan kuljetettiin kahtena palana ekovessa-varastorakennus. Tavoitteena oli saada sisustustyöt ainakin lähes valmiiksi juhannukseen mennessä. Kuinka ollakaan, juhannusaattona sain jo katsella huussikäymälän peräseinän ikkunasta näkymää Neristaniin ja Halkokarin venevajoille.Tyytyväisyyteni taitaa kuvasta näkyä!
 

Osa keltaisesta seinästä missä valkoinen kyltti.


Unelma Uudenkaupungin Crusell-viikosta toteutui heinäkuun lopulla. Viikon juhlavuus korostui erityisellä tavalla, kun juhlittiin sekä musiikkiviikon 40-vuotista jatkuvutta että 300 vuotta sitten solmitun Uudenkaupungin rauhan muistoa. Minulle kokkolalaisena oli huippua, että oma Keski-Pohjanmaan kamariorkesterimme oli esillä sekä rauhanjuhlakonsertin että klarinettikilpailun finaalin orkesterina. Kuulin ympäriltäni vain ihastuneita kommentteja orkesterin taidoista ja soinnista.
 

Ihmisiä Uudenkaupungin keltaisen kirkon pihalla.


Viehättävän merenrantakaupungin vanhassa kirkossa musiikki hyväili aistejani. Silmäni seurasivat soittajien ja heidän instrumenttiensa toisiinsa täydellisesti luottavaa yhteistyötä, korvani kuuntelivat, kuinka nuottikirjoitus tahti tahdilta syntyi eläväksi musiikiksi, kehoni aisti musiikin väreilyn, aivoni rakensivat sävelistä mielikuvia ja löysivät merkityksellisiä  muistoja.
- Elävä musiikki on elävää vasta kaikilla aisteilla vastaan otettuna!
Ajattomuus, lepo ja luottamus, raukeus ja virkistyminen ympäröivät minut.
Kirkosta poistuessani ajattelin menneitä sukupolvia, aprikoin, missä penkissä ovat mahtaneet olla kirjansitojamestari Jakob Crusellin, Margaretha-vaimon ja pikku Berndtin istumapaikat.
 

Peltipurkkeja nauruissa auton perässä.


Täysikuu valaisi jo pimennyttä elokuun iltaa, kun ajelimme  esikoispoikani kanssa hääjuhlasta takaisin majapaikkaamme. Hänen esikoisensa, minun ensimmäinen lapsenlapseni oli rakastettunsa kanssa vihitty avioliittoon Kirkkonummen Pyhän Mikaelin keskiaikaisessa kirkossa.
Korinttilaiskirjeen rakkauden kuvaus, avioliittolupaukset ja Heikki Vaahtoniemen sanoittama perhevirsi herkistivät isoäidin kirkossa.
Hämmentyneenä ihmettelin ajan juoksua. Eilenhän vielä kanssaan leikittiin...
Hääjuhlassa toivotin nuorille iloa, onnea ja menestystä ”yhtä jalkaa” kulkemiseen vertaamalla avioliittoa villasukan neulomisen vaiheisiin.

***

Häämarssin alkamista odotellessa oli katseeni kierrellyt kirkon sisätiloissa. Se ei ollut yhtenäinen tai tyypillinen keskiaikaisen kirkon interiööri. Alttaritaulua ei ollut lainkaan, lattia- ja seinäpinnoilla oli sekä vanhaa että uutta pintamateriaalia, urkujen fasadi oli modernin suoraviivainen, penkitkään eivät olleet ikivanhat.
Kurkistus kirkkorakennuksen historiasta kertoville nettisivuille antoi minulle traagisen selityksen:
Kirkkonummen kirkko jäi Neuvostoliiton tukikohdakseen vaatimalle Porkkalan vuokra-alueelle jatkosodan jälkeen. Vuosina 1944-56 neuvostoliittolaiset käyttivät kirkkoa mm. kulttuuritalona, upseerikerhona ja varastona.
Huonoon kuntoon menneen kirkon korjaaminen aloitettiin heti alueen palauduttua Suomelle. Sisätilat uusittiin kokonaan 1950-luvun tyylin mukaisesti. Alttaripöytä siirtyi keskirististä itäsakaran etuosaan ja vanhat alttaritaulut sijoitettiin kirkon sivulaivaan ja toimituskappeliin. Lennart Segerstrålen lasimaalaukset, Vertausten ikkuna, Kärsimysten ikkuna, Ylösnousemuksen ikkuna ja Ylistyksen ikkuna, asetettiin alkuperäisille paikoilleen kirkon  pohjoissakaraan. Porkkalan alueen evakuoinnin yhteydessä Segerstråle oli määrätty valvomaan lasimaalaustensa siirtämistä turvaan, pois kirkosta.
Ennen Porkkalan vuokra-aikaa kirkossa oli ollut parvi joka sakarassa. Nyt kirkossa on ainoastaan urkuparvi. Kirkkoa on kunnostettu myös vuosina 1995-97.

Tästä linkistä sinäkin pääset virtuaalisesti kurkistamaan Kirkkonummen kirkkoon

***

Aivan Kirkkonummen kirkon naapurina oli uusi kirjastorakennus, jonka erikoista kupariseinää, arkkitehtuuria ja sopivuutta arvokkaaseen ympäristöön ihailimme.
Tätä kirjoittaessani uutisoitiin, että rakennus on voittanut arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon.
Valinnan tehnyt filosofi Esa Saarinen perustelee kirjastotoiminnan uusiutumisen tärkeyttä tavalla, joka voisi yhtälailla kuvailla myös kirkon ja seurakuntaelämän tulevaisuuden visioita.
Yhteisö palvelee itseään ja rakentaa tulevaisuuttaan tarjoamalla jokaiselle tilan ajatella enemmän, ajatella toisin, uusin ja odottamattomin tavoin, sävyin ja sanavalinnoin. Kyse on ilmapiirin vaalimisesta ja kohtaavuudesta ja siitä elintärkeästä yhteisöilmiöstä mikä syntyy, kun ihmiset kokevat omakseen jonkin mikä yhdistää. (Poimittu Tiina Ruotsalan artikkelista Keskipohjanmaa-lehdessä 5.10.2021)
Aivan kuten palkittu Fyyri-kirjasto kätkee sisäänsä vanhan kirjastorakennuksen osana itseään, kantaa myös kirkko institutiona mukanaan vanhaa, arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Tulevaisuus rakentuu sekä sille, että uusille, uusien sukupolvien ihmisiä yhdistäville puitteille.
 

Puolukoita metsässä.


Suven anti ja sen syksyyn kypsyttämä sato ravitsivat minut, samaa odotan kodin ulkopuolelle jo lupaavasti aukeavien harrastusten ja toimintojen  virikkeiltä. Vaikka sosiaalisten kontaktien ja aktiivisuuden palautumisessa on vielä outoutta, olen niistä syvästi kiitollinen.


On täynnä lahjojasi kätesi, Jumala.
Soi syksy kiitostasi maan kaiken kasvusta.
Nyt kiittää sydämemme, kun meitä rakastat,
suot toivon elääksemme ja hoivaat, johdatat.