Rakkaus riippuu ristillä

Istahdan mielikuvissani Ullavan kirkkoon, meidän perhepenkkiin, siihen, joka  sahattiin poikki, kun kirkkoon asennettiin urut.
Katseeni pysähtyy minulle jo lapsuudesta tuttuun alttaritauluun. Siinä rakkaus riippuu ristillä ja rakastaa loppuun asti.

Alttaritaulu on vuodelta 1928, nimeltään Ristiinnaulittu. Myös Kristus ristillä- nimitystä olen nähnyt käytettävän. Tiedossani ei ole, onko taiteilija itse nimennyt maalaustaan.
Koska Veikko Vionoja (Laine) oli isäni sukulainen ja hyvä perhetuttu, haluan kertoa, miltä alttaritaulu hänen omiin silmiinsä kirkossa näytti.
Näin hän vielä ikämiehenäkin kirkossa käydessään sitä äidilleni muisteli:
Kirkossa tehtiin silloin muutostöitä. Alttaripöydän molemmille puolille pystytettiin nuo kreikkalaistyyliset pylväät. Sain tehtäväkseni maalata alttaritaulun pylväiden väliin. Oikein tilasin Helsingistä kangasta maalauksen pohjaksi.
Timpurit olivat kuitenkin tehneet mittavirheen pylväiden asettamisessa ja maalaus olikin liian kapea! Eipä ollut minulla, nuorella pojalla, tarpeeksi auktoriteettia laittaa pylväsnikkareita korjaamaan virhettään.
Levityskaitaleet ovat selvästi havaittavissa. Maalauksen mittasuhteet menivät aivan pilalle, kun sitä piti levittää. Intensiivisyys ja tunnelma latistuivat. Ristin tarvitsema tila olisi riittänyt.

Ullavan kirkon alltaritaulu Jeesuksesta ristillä.

Seurakuntayhtymämme nettisivuilla kerrotaan, että taulun aihe pohjautuu Johanneksen evankeliumiin. Joh.19:26 mainitsee, että ristin luona  seisoivat Jeesuksen äiti, hänen sisarensa, sekä Magdalan Maria, Maria Klopaksen vaimo ja opetuslapsi Johannes.
Näen, että voipuva Jeesus katsoo ristiltä lempeästi äitiään ja häntä lohduttavaa Johannesta. Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
Ristin toiselta puolelta Jeesusta katsoo säälivin silmin joku Johanneksen nimeämistä, Jeesuksen ystäväpiiriin kuuluneista naisista.
– Tulkitsenkohan oikein?

– Ajattelen Veikkoa 18-vuotiaana nuorukaisena, joka vuonna 1928 asui Ullavan pappilan renkituvassa leskeksi jääneen isänsä ja sisarustensa kanssa. Koettelemuksia perheellä on ollut, mutta keskinäistä huolenpitoa ja elämänrohkeutta on riittänyt.
– Ajattelen, kuinka Veikko on poikasena katsonut äitinsä murhetta pikkusisarusten kuollessa ja oman terveytensä murtuessa.
– Ajattelen, kuinka Veikko on aistinut isänsä murhetta lasten ja puolison menettämisestä ja huolta vielä elossa olevien lastensa tulevaisuudesta.
– Ajattelen, kuinka Veikko on kaivannut kuolleita sisaruksiaan ja iltarukouksessaan Jumalalta kysynyt, miksi, miksi, miksi!
– Ajattelen Veikkoa, kun alttaritaulu on häneltä tilattu. Silloinen kirkkoherra lienee ollut tietoinen nuorukaisen raskaista kokemuksista. Onko taulun aihe ollut tilaajan vai taiteilijan valinta?
– Ajattelen Veikkoa maalaamassa kuolevaa Jeesusta, Jeesuksen äidin murhetta, opetuslapsi Johanneksen murhetta ja vastuun ottamista tulevaisuudesta.

Silmäni kastuvat.

Nuori Veikko on kuvataiteen keinoin kyennyt ilmaisemaan sen, mitä hän itse  kuoleman edessä oli kokenut, ja minkä jokainen läheistään kuoleman rajan taakse saatellut tunnistaa.
Hyvästijätön hetkessä läsnä on kaikki se, mitä yhdessä on eletty, rakastettu, uskottu ja kärsitty. Ajallinen muuttuu salaisella tavalla ikuiseksi.
Suru on kodittomaksi jäänyttä rakkautta ja olisi traagista, jos se voitaisiin lohduttaa pois. (Martti Lindqvist)

Orjantappura mustalla satiiniliinan päällä.

Ihmisen elämän ja ihmisen kärsimykset kokenut Jumalan Poika on täyttänyt tehtävän, jota varten hän ihmiseksi syntyi. Läheisimmät haluavat viipyä vierellä, epätoivon ja murheen nujertaminakin. Mahtoivatko jaksaa puhuakaan?
Päivänvalo sammuu. Jumalakin on vaiti.
 

Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana.
Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi,
sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen.
Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä
eikä minua kukaan auta.
Ps. 22:1-2,11-12

Kaikki on täytetty. Jeesus kallistaa päänsä ja antaa henkensä Isän käsiin.
Rakastavan äidin kädet pääsevät koskettamaan häntä vasta hautaamista valmistellessaan. Jo Betlehemissä hän oli silitellyt poikansa poskea ja  tuudittanut uneen kehtolaululla.

Nuku rakkaimpani, nauti levosta.
Valvo sen jälkeen kaikkien pelastuksen puolesta!
Äidin rinta ravitkoon sinut,
sinun ilostasi meidän sydämemme riemuitsee.
Näin kätkeköön sydämeni autuudekseen sen,
mitä se tänä armon aikana on saanut kokea.

(J.S.Bachin Jouluoratoriosta)

Maalaus missä Jeesus otetaan alas ristiltä.

Nyt äiti saattelee poikansa lepoon arimatialaisen Joosefin itselleen hakkauttamaan puutarhahautaan. Lohduton äidin sydän laulaa ja huojentuu.
 

Nyt on Herra saatettu rauhaan.
Hyvää yötä, Jeesukseni!
Ohitse ovat vaivat, jotka syntimme tuottivat.
Ikuinen kiitos kärsimyksistäsi, jotka ovat pelastaneet sieluni.    
Itkien polvistumme ja huudamme sinulle haudassasi:
Lepää rauhassa!

Levätkää, rikkiraadellut jäsenet, levätkää rauhassa!
Hauta on hätääntyneen omantunnon lepotyyny ja sielun turvapaikka.
Sen tietäen voi tyynesti ummistaa silmänsä kuolon uneen.
Lepää rauhassa!
   (J.S.Bachin Matteuspassiosta)

Murheellinen ystäväsaatto ei vielä haudalta lähtiessään aavista sitä riemun ja ihmetyksen määrää, minkä pääsiäisaamun ikimuistoinen auringonnousu tuo. Ylös nousseen auringon kirkkaudelle ei ole vertaa! Kristuksen kirkko on pääsiäisen kirkko.

Siunattua pääsiäisaikaa!

***

Olen poiminut Marian kehtolauluiksi sanat J.S.Bachin Jouluoratorion ja Matteuspassion saksankielisistä teksteistä ja muokannut niitä tähän eri suomennoksista.