Pienten alkujen päivät – Titityy!

― Juhlava loppusoitto kahden ullavalaisen, talitintin ja metsäorvokin dialoginomaiseen lauluun pienten alkujen päivistä.

Juhlan hilpeyttä ja haikeutta

Titityy! Edellisestä kevätlaulustamme on kulunut 50 vuotta. Alkukesän sunnuntaina, vuonna 2002, Ullavan kirkon pihamaalta kuuluu iloisia jälleennäkemisen ääniä.

Timanttihäät, hyvänen aika! Juhlivaa pariskuntaa ajaa paikalle se pappilassa puuhevostaan hoidellut pikkupoika, mieheksi varttunut.

Metsäorvokista on kasvanut äiti, sijaisäiti ja isoäiti, keto-orvokki. Hän juoksee vanhempiaan vastaan. Väkeä on paljon, kirkossa alkaa juhlajumalanpalvelus.
Kerro juhlasta, keto-orvokki!

- Hääjuhlassa seurakuntatalolla on mukana timanttisen morsiusneidon ja autenttisten häävieraiden lisäksi salin täysi sukulaisia ja perheystäviä, sulhasen rintamatoverikin.
Annikki ja Tapani tunnistavat ullavalaisia, tervehtivät heitä silmät loistaen ja kyselevät kuulumisia.
Esillä olevaa morsiuspukua hivellen innostuu Viitasalon Väinö muistelemaan, kuinka hänet määrättiin juoksujalkaa kiikuttamaan viime tingassa valmistunut vihkipuku morsiamen taloon hääpäivän aamuna.
Joku vieraista tiedustelee, miksi timanttiparin seitsemästä lapsesta vain kaksi on paikalla. Selitämme, että perheväkeä on jo toista sataa henkeä, heidän kanssaan juhlitaan erikseen. Nyt nautitaan ystävistä ja häämatkasta, joka sota-aikana jäi tekemättä.

Juhlan edetessä tulee minunkin vuoroni saada hetkeksi Annikki ja Tapani viereeni. Tapani katsoo silmiini ja alkaa rehevällä lapualaismurteellaan muistella yhteistä aikaamme pappilassa:
”Mää muistan sellaasen tapauksen, mihinä sää autoot mua torella. Mää makasin sielä kamarisani heteekalla. Oli jo torstai ja mää olin niin aharistunnu, ko saarnaa ei ruvennu millään syntymähän. Sää koputit ovehen ja tulit hakemahan mua syömähän. Sää kahtoit mua siinä ovella ja olit kauvan aivan hilijaa.

Sitte sää sanoot: Kyllä mullaki on joskus kurijaa, vaikken mää ookkaan pappi. 
- Miten sää, pikkuunen flikka, saatoot nähärä sen mun aharistukseni ja olla niin empaattinen. Siittä me kaks kurijuutta kärsinnyttä sitte lähärettihin yhyresä syömähän. Ja saarnan tekoki lähti luistamahan. Mutta vieläki ihimettelen.”

- Siinäpä on ollut pienten alkujen päivä, niin Tapanille pappina kuin minulle lähimmäisenä.

 

Suo, Jeesus, hellä mieli ja ystäväisi kieli
alati ollaksemme lohduksi toisillemme.

Pois ota mestarointi ja tuomitseva sointi
minunkin äänestäni, ylhäinen ystäväni.

On väsynyttä monta, heikkoa, toivotonta,
ihmisten sanat kovat kun heitä lyöneet ovat.

Lohduttajamme hyvä, suo rauha enentyvä.
Sen virrata suo meihin ja meistä uupuneihin.

SV 180

Kiitos!

 - Lintuystäväni talitintti, ullavalainen laulumme on tullut valmiiksi. Kiitokset laulukaveruudesta.
Luoja on antanut teille  linnuille taidon toistaan kuuntelevaan vuoropuheluun laulaen. Ihastelen, kuinka te, tintit ja peipposet, kuuntelette, mitä toisella on sanottavaa, ettekä jätä vastaamatta vastausta odottavalle. Annatte minulle kauniin esimerkin rukouksen olemuksesta. Malttaisinpa minäkin, Taivaan Isälle liverrettyäni, lintujen lailla antautua myös kuuntelemaan, mitä hän vastaa.
Osaatte myös luottaa pyhään huolettomuuteen, siihen, että tänään tarvitsee kantaa vain tämän päivän kuorma. Turvassa nukutun yön jälkeen herätään uuteen päivään Luojan hyvyyttä ihmettelemään.