Pienten alkujen päivät - Titityy!

Kahden ullavalaisen, talitintin ja metsäorvokin dialoginomainen kevätlaulu

Alkusoitto

Ullavassa talitintti miettii näin mielessään: Tahdon laulaa riemusuulla tarinan uuden tään...
Ja koska laulu on pitkä, aloitamme jo helmikuussa. 

Titityy! Metsäorvokki on se ujo pikkutyttö, jonka juurtuminen seurakunnan jäseneksi jatkuu Ullavassa Kannuksen varhaisvuosien jälkeen (Minä kirkkoon vai kirkko minuun istutettu -blogi). Hän ilahtuu, kun huomaan hänet ja pyydän laulukaveriksi. Tällä tapaamisella laulamme kolme säkeistöä talvesta ja keväästä. Uusia säkeistöjä ilmestyy tulevilla viikoilla. 

Ullavan talvinen pappila.

Ullavan talvinen pappila nykyisen omistajan Anne Salon kuvaamana.

Kevättä kohti

Titityy! On helmikuinen pakkaspäivä vuonna 1951. Ullavan pappilan pihalla vasta seurakunnan palvelukseen tullut vt. kirkkoherra Tapani Pukkila odottaa poliisin perhettä Kannuksesta saapuvaksi. Kaksi höyryävää hevosta reet perässään tuo muuttokuormaa. Tervetuloa, sanoo pappi. 
Kerrohan muutosta, metsäorvokki.

- Isäni on siirtynyt Ullavaan poliisiksi ja majailee siellä toistaiseksi perheestään erillään appivanhempiensa talossa. Sattuvatpa siellä eräänä päivänä samanaikaisesti ruokapöytään, poliisi-isäni ja pappi. Tulee puheeksi poliisin huoli, kun ei löydy Ullavasta perheelle asuntoa, että saisi emännän ja lapset luoksensa. Pappi, toistaiseksi poikamies, vastaa, että pappilassa olisi paljon joutilasta tilaa, mutta sieltä puuttuu vielä emäntä ja paikka, missä ruokailla. Häät pidetään vasta kesällä. Niinpä olisi molempia helpottava ratkaisu, että laki ja evankeliumi asuttaisivat pappilaa yhdessä.

Titityy! Maaliskuussa poliisin perheeseen syntyy viides lapsi, tyttövauva, joka kastetaan Tapani-papin Annikki-morsiamen kaimaksi. Talo ja pihamaa ovat päivisin täynnä kipittäviä pikkujalkoja. Iltaisin öljylampun ja kynttilöiden valossa luetaan lapsille, lauletaan iltavirsi, luetaan iltarukous ja peitellään heidät vuoteisiinsa. Vauva välillä moittii hämäryyttä, että ”en nää”. Pappilan sali on yhteinen olohuone, metsäorvokki nukkuu siellä yhden siskonsa kanssa, siellä on myös poliisin kirjoituspöytä.  Papilla on kamari salin sivustalla, poliisin perheen makuuhuone on keittiön vieressä. Niin papilta kuin poliisiltakin sujuu veden kantaminen kaivosta, puiden pilkkominen ja niiden kantaminen huoneiden lämmitystä ja ruuan laittoa varten. Meidät talvilinnutkin muistetaan ruokkia. 

Perheyhteisöön rakentuu pian kotoisa ja välitön ilmapiiri. Kun pappi ja hänen morsiamensa oppivat tunnistamaan lasten nimet kohdalleen, alkavat lapsetkin käyttää heistä vain etunimiä, Tapani ja Annikki.

- Minun näkökulmastani asia on niin, että tämä on meidän perheen koti, jossa Tapanikin asuu perheen jäsenenä.

Pyhäaamun rauha

Titityy! Kevättalvisina sunnuntaiaamuina näen Tapanin ja Orvokin lähtemässä kirkkomatkalle käsi kädessä heti, kun kellojen soitto tapulista ilmoittaa, että kirkkoväärti heitä jo odottaa. He menevät kirkkoon sisälle sakastin ovesta.
Kerro, metsäorvokki, millaista kirkossa on.

Ullavan kirkon virsitaulu ja saarnatuoli ovat peräisin kirkon alkuajoilta.

- Kirkkoväärti on ensimmäiseksi sytyttänyt tulen kamiinaan. Hän asettelee kynttilöitä alttarille, kattokruunuihin ja harmoonin päälle. Juuri ennen jumalanpalveluksen alkua hän lisää vielä puita kamiinaan. Minä saan ojentaa niitä hänelle. Kanttorikin saapuu, herättelee urkuharmoonin ja laittaa alkuvirren koukeroiset numerot kääntyvään virsitauluun valmiiksi. Minä istun paikalleni etupenkkiin saarnatuolin portaiden viereen. Kamiina antaa siihen lämpöä ja valoakin. Kirkkoväärti pukee sakastissa Tapanille mustan vekkilaahuksen ja kanttori aloittaa virren. Tapani istuu virsien ajaksi viereeni. Hän veisaa tosissaan tummalla, matalalla lauluäänellään ja varmistaa, että minullakin on oikea virren numero esillä. Minä osaan jo lukea sanoja isiltä kirkkoreissulle lainaksi saamastani virsikirjasta, jos en vielä osaa kaikkea ulkoa.

Saarnavirreksi Tapanille veisataan aina Henki, armon tuoja, lohdutuksen suoja, asu luonani... Kun virsi alkaa, Tapani nousee portaat saarnatuoliin ja veisaa siellä polvillaan. 

Sytytä tää kylmä mieli, voimistuta heikko kieli. 
Niin voin sanat liittää, että oikein kiittää osaan Jumalaa.
Auta, että voisin aina, niinkuin soisin, Häntä rakastaa. 
Häntä kiittää armostansa, ylistää myös lahjoistansa.


Laulava seurakunta rukoilee yhdessä Tapanin kanssa. Saarnan aikana kirkkoväärti kohentaa pesää, että saa tulen hiipumaan ja pellin kiinni päätösvirren jälkeen.

Luottamuksellinen kysymys

Titityy! Kerrohan, metsäorvokki vielä se paluumatka kirkosta pappilaan, kun virsikirjassa oli ollut kirosana.

- Niin. Jumalanpalveluksen alussa oli veisattu Jeesus, sana elämän, tule meidän keskellemme... Viimeisessä säkeistössä säikähdin. Auta, ettei saatana pääse meidän keskellemme... Sitä en uskaltanut laulaa. 

Heti ulkona  kirkkotanhualla kysyin Tapanilta, kuinka virsikirjassa voi olla juoppojen sana? Putkasta olin sellaisia Kannuksen kodissamme kuullut. 
Saatana on sellainen ihmisen kiusaaja, joka houkuttelee pahaan, vastasi Tapani. Kun kiusaaja on onnistunut houkuttelemaan ihmisen pahaan ja ihminen sitten syyllisenä istuu putkassa käräjiä odottamassa, niin siinä kerkiää ajatella ja varmasti harmittaa. Harmittaa niin, että huutaa kiusaajan nimeä. Jeesus opetti rukoilemaan, että emme joutuisi kiusaukseen ja että taivaallinen Isämme päästäisi meidät pahasta. Sen rukouksen vangitkin osaavat. Siinä virressä rukoillaan, ettei kiusaaja tulisi, vaan enkelit varjelisivat. Voit veisata, Auta, ettei kiusaaja pääse meidän keskellemme... Kyllä taivaallinen Isä poliisin tytön suusta sinun tarkoitukseksi ymmärtää.

Suuresti helpottuneena kipaisin sitten terveystalon kohdalla äidin antamalle asialle, pyytämään, että terveyssisar tulisi katsomaan meidän vauvan napaa. Loppumatka kuljettiin Tapanin kanssa käsi kädessä kevein askelin. Kerroin Tapanille, kuinka olen istunut putkassa seuraamassa vangin askartelua, ja kuinka hänen yhteen liimaamistaan lukuisista tulitikun pätkistä syntyi meidän äidille korurasia. Vangeilla on myös hyviä ajatuksia muita kohtaan, siitä olin aivan varma.

Lapsen käsi aikuisen kädessä.

- Keto-orvokki ei malta olla kommentoimatta. 
Pienen lapsen uskonnollisen kehityksen pohja syntyy turvallisista ja pysyvistä, läheisistä ihmissuhteista. 
Lapsen Jumala-kuva muodostuu kasvattajan kyvystä olla lasta kohtaan empaattinen ja kunnioittava. 
Uskonnollis-katsomuksellisen orientoitumisen ytimen muodostavat lapsen kasvuympäristön uskonnolliset, hengelliset ja henkiset asiat ja ilmiöt. 
Lapsella tulee olla mahdollisuuksia kokea hiljaisuutta ja hartautta. 
Lapsen herkkyys ja kyky ymmärtää sanatonta ja symbolista viestiä kehittyy ihmettelyn, kyselemisen ja pohdinnan kautta. 
- Tunnistan metsäorvokin tarinassa näitä hengellisen elämän kasvun ydinaineksia.

Ullavan pappilan talvinen portti.