Janottaa niin!

Ajankulukseni seurasin Loppiaisena uusintaa viime syksyn Proms-festivaalin päätöskonsertista. Suomalaiselta kapellimestari Dalia Stasevskalta oli vaadittu melkoista muuntautumiskykyä toteuttaessaan brittien perinteikästä kansanjuhlaa poikkeusoloissa. Orkesteri soitti konserttiyleisöstä tyhjässä salissa turvavälein pienellä kokoonpanolla, kuoro oli kutistunut lauluyhtyeen kokoiseksi. Näkymä oli silmille miltei epätodellista katsottavaa.

Orkesteri soitti suomalaistakin musiikkia, toiveikkaan ja rauhoittavan Sibeliuksen Impromptun jousiorkesterille op.5. Sitten lauloi sopraanosolistina Golda Schultz sydämellisen vakuuttavasti hymyillen:

Huomenna taas aurinko paistaa, 
istumme tyynellä rannalla, 
ihailemme sinistä vettä ja 
katsomme toisiamme silmiin. 
On onnellista olla yhdessä!

(Richard Strauss: Morgen!)

Oli helppo havaita, että hän itse uskoo siihen, mitä laulaa. Konsertin jälkeen kapellimestari sanoi haastattelussa, että kun vain saa yhdessä soittaa, niin kaikesta vaivannäöstä huolimatta tuntuu, kuin joisi pitkästä aikaa raikasta vettä janoonsa. Miten osuva ja syvällinen vertaus!

Soliseva puro vehreän kasvuston ympäröimänä.


Jo luomistyössään Jumala näki, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Vedet hän laittoi uomiinsa virtaamaan ja pitämään elämää yllä. Eedenin puutarhasta sai alkunsa joki, joka kasteli sen ja jakautui sitten neljään haaraan. Vedestä riitti hyvyyttä myös Eedenin ulkopuolelle. Jeesus kutsui elävän veden lähteille niin samarialaista naista Sykarin kaivolla kuin lehtimajanjuhlille kokoontunutta väkeä Jerusalemissa. Kummassakin tilanteessa oltiin janoisina veden äärellä. Kaivosta tai lähteestä nostettu vesi sammutti janon hetkeksi. Jeesus tarjosi vettä, joka herättää uskon ja tyydyttää ihmisen elämänjanon. Tarjous on yhä voimassa. Johanneksen ilmestys kuvailee uutta Jerusalemia, kuinka elämän veden virta kumpuaa siellä kristallinkirkkaana Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.

Striimatut konsertit ja jumalanpalvelukset ovat hieno mahdollisuus tyydyttää kulttuurin janoa ja saada hengellistä ravintoa, kun fyysinen kokoontuminen kuulemaan, laulamaan tai soittamaan ei ole mahdollista. Kokemus yhteisöllisyydestä ja yhteisestä jakamisesta jää kotisohvalla kuitenkin puuttumaan, ainakin minun kaltaiseltani yksineläjältä. Jano alkaa olla kova. On iso ikävä päästä taas tekemään ja kokemaan yhdessä.

Beduiinin jalat Kuolleenmeren rannalla.

Jano on tärkeä tunnistaa ja janon sammuttamisen keinojen löytämiseksi kannattaa ponnistella. Vesi kuin vesi on parempi kuin ei vettä lainkaan, kunhan keksii käyttää veden niin, että keho siitä hyötyy. Kuolleen meren rannalta saattaa löytää autiomaassa kulkemiseen tottuneen beduiinin, joka on nukkunut yönsä sikeästi jalat suolaisessa rantavedessä kelluen. Iho toimii suodattimena, nestetankkaus toteutuu ja vaeltaja herää virkistyneenä jatkamaan kulkuaan.

Siispä Bluetooth sängyn jalkopäähän ja urkumusiikki täysille! Minun tankkauskeinojani matkalla kuivuneiden lähteiden autiomaassa ovat olleet musiikin kuuntelu, itsekseni veisaaminen, radion hartausohjelmat, käsitöiden tekeminen ja tämä kirjoittaminen. Samalla voin muistella vanhoja hyviä aikoja ja antaa pääni pähkäillä, miten hoitaa arkiset asiat rohkeasti, silti riskit minimoiden.
 

Yksi uuden vuoden ensimmäisen sunnuntain teksteistä oli psalmi, jossa sen laulaja ikävöi Herran huoneeseen.

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!
Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta,
kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille.
Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon,
kun tulen elävän Jumalan eteen.

(Ps. 84:1-3)

Samaa kaipauksen ja ylistyksen virttä laulaa varmasti moni 
meistä nyt odottaessaan päästä pitkästä aikaa kirkkotielle.

Oi, kuinka ihana on huonees Jumala!
Siis sinne sieluni ikävöi alati,
saan siellä lohdutuksen, vaivoissa virvoituksen.
Iloita Herrassansa saa sielu ruumiin kanssa.

(Virsi 200)

Loppiainen on vietetty ja härkäviikot alkamassa. Tietäjät ovat palaamassa Betlehemistä takaisin omalle maalleen. Joosef on enkelin kehotukselle kuuliaisena autiomaassa Marian ja Jeesus-lapsen kanssa pakotaipaleella kohti Egyptiä ja tuntematonta tulevaisuutta. Tulevaisuuteen emme näe mekään, mutta siihen luotamme, että hyvä Jumala kulkee edessä olevalla oudolla taipaleella kanssamme askel kerrallaan, valaisee tietä, avaa virkistäviä lähteitä, ravitsee ja rohkaisee.

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.


Odotamme huomista, jolloin taas katsomme toisiamme silmiin, hymyilemme, halaamme ja sydämemme laulaa onnesta. Kunpa jaksaisimme matkan kestäessä olla avuksi ja tueksi toinen toisillemme.

Kuivaa aaviokkoa Israelissa.