Pietarin elämää II

Olen kirjoittanut tämän runon vuosia sitten ja käyttänytkin sitä, kun olen käsitellyt Pietarin elämää. Runo jatkaa edellisen blogirunoni elämäntarinaa Pietarista ja tuo vapautuksen ja anteeksiannon Pietarin suureen epäonnistumiseen. Jeesus uudistaa ja vahvistaa Pietarille jo aiemmin antamansa kutsumuksen ja tehtävän.

Pääsiäisen jälkeen (Joh. 21:1 - 19 mukaan)

Oli verkot, oli vene,
kypsyi päätös: kalaan mene.
Kului yö, ei tullut kalaa,
turha työ; rantaan palaa.

Kuului ääni, joku huusi:
”Koeta vielä kerta uusi.”
Verkot veteen: saalis suuri.
”Se on Jeesus, hänpä juuri.”

Yksi heti hyppäs veteen,
ui ja kahlas Herran eteen.
Vene maihin, rantaan kalat,
nousi pintaan mielen salat.

Oli puita, paloi tuli,
miehet söivät, pelko suli.
Oli leipää, kalaa riitti,
nöyrät miehet Herraa kiitti.

Pyytää sivuun heistä erään,
toiset katsoo miehen perään.
Kielsi Herran raukka parka,
leuhki kerran, nyt vain arka.

”Oonko rakas?”, sanat Herran.
”Rakas olet”, vastaa kerran.
Kolme kertaa sama toistuu.
Murhe nousee, toivo poistuu.

”Etkö usko, kaiken tiedät.
Pettänyttä jospa siedät”.
”Ruoki lampaat, laumaa hoida.”
Uskon sävel alkaa soida.

Uusi alku, uusi vastuu,
kevein mielin mies jo astuu.
Poissa yö, loistaa valo,
työhön Herran nousee palo.

Seuraa Herraa, etsi tietä,
seurassansa aikaa vietä.
Sama kutsu kuuluu yhä:
Usko armoon, olet pyhä.

 

Kalastaja heittää veneestä verkot mereen auringonnousussa.