Korona-ajan runoja

En ole varmaan ainut, jonka käsillä oleva korona-aika on kirvoittanut kirjoittamaan näistä poikkeusoloista. Näkökulmia voi olla monia ja tässä muutamia. Kirjoittaminen on yksi keino selviytyä ja jäsentää ajatuksiaan.


Viimeisenä syntynyt runoni on tässä ensimmäisenä ja se on kirjoitettu tutun virren lomaan. Säkeet (joka toinen rivi) ovat luettavissa itsenäisenä runona kuten Lina Sandellin virsikin. Nämä kahden runon säkeet vuorottelevat koko ajan ja niistä syntyi näin uusi runo. 

Turvassa 

Kun on turva Jumalassa,
turvavälit pidin, laskin,
turvassa on paremmassa,
kasvoilleni laitoin maskin.
Kuin on tähti taivahalla,
käsiin saippua ja vesi,
lintu emon siiven alla
laita vielä käsidesi.

Iloitse siis auttajasta, 
vaikka riehuu kova tauti,
Herran kansa, Jumalasta
lohdutusta, turvaa nauti.
Maahan lyö hän vainoojamme,
oireet huomaa, ota testi,
sanansa on voimanamme,
tämä aika kova pesti.

Käyköön myöten taikka vastaan,
uutta suositusta sataa,
eipä Isä hylkää lastaan,
kun käy elo toista rataa.
Herra ohjaa parhaaksemme
ympyröitä pienenneitä,
kaikki vaiheet päiviemme
johda varjeluksen teitä.

Virsi 397: 1,5 ja 6, Lina Sandell


Keväällä korona-aika pakotti etsimään uusia työtapoja, kun kokoontumisia rajoitettiin seurakunnassa ja käytännössä ne loppuivat kokonaan. Siitä syntyi seuraava runo.

Digiloikka

Digiloikin pitkin poikin
kupsahtelen, kuinka voinkin!
Onnun toista somenilkkaa,
pelkään toisten pilkkaa! 

Digiloikin sinne tänne
kohta poikki joku jänne.
Pyydän tuen somenilkkaan,
tyydyn pieneen tilkkaan!

Otan pienen digiloikan
siron, nätin, aivan hoikan. 
Tuki auttaa somejalkaa.
Tästä kaikki alkaa! 

Kuvakollaasi, jossa käsien pesua, nainen maski kasvoilla sekä tietokone.

 

Seuraava runo syntyi aivan korona-ajan alussa. Siihen halusin kuvata ihmisten hämmennystä ja kysymyksiä. Tämä kaikki voi pukeutua vähättelyyn, huumoriin, lamaannukseen tai pelkoon. Samalla ihmisistä löytyy myös luottamusta, sitkeyttä ja tahtoa selviytyä. Murteet ovat toivottavasti ainakin ”sinnepäin”. 

Koronan alussa

Mää mietein, että mikä korona! Poika teki semmosen koulusa, ja sitte nep poikaset pelas sillä kotona.
Tekkiikkö nääki koronan? Jos on taitua, ei muuta ko pellaamaan? Ei tätä nykystä koronaa pysty koko ajan kellaamaan.
Voe tokkiisa ja yhennii kerran! Jo vuan oun suanna piisalle asti, pysyköön taati kaakana.  Sanonko soronnoo, ko kaek on yhtä ja sammoo koronnoo!
Törkiän kolokkua, oommako me justhinsa issekki koronasa, tuosa taurisa kamalasa! Otethan rauhasa!
Orotappa, notta voi se keskipohojalaanenki koronan saara, muttei se kyllä eteläpohojalaasta kaara.
Met emmä lähe koronaa pakhoon, menkhöön suitti vaan. Rupiama vaan turisteilla lissää rahhaa takhoon!
Ilo pintaan vaikka syän märkänis. Mie pitkät koronal haistan ja piiraat paistan. Silviisii!
”Onk tiatoo totanoi, ett mikä o korona?” kysys hää.  ”Kui tää ny nii pal muntki miätityttää! Tämmöttis. ”
Ai niinku korona! Oks tää niinku silleen jotain läppää? Oikeesti, ketä jaksaa! Alan däppää. 
Ta det lungt, var inte rädd för korona! Bli inte nervös. Bara sjung i kör. 
Nykkö korona itää, tehejähän mitä pitää. Ollahan hyväsä turvasa, kaikki on Herrasa. 
 

Seuraava runon kirjoitin keväällä kiitoksena yhteisvastuusta ja jaksamisesta.

Kanssakulkijoille

Korona on päällä ja korona on alla, 
korona-aika saartaa meitä uhkaamalla. 
Poikkeusolot, sulut ja kulkurajoitukset,
läheisiltä, ystäviltä suljettava ukset.
Itse kunkin virusvirta mietteliääks laittaa,
muistan teitä, joita paljon paha aika haittaa:
Karanteeniin sidotut ja ikäkansalaiset,
lapsiperheet, yksinäiset miehet sekä naiset, 
pelon, surun kantajat ja kaikki sairastuneet,
taloushuolten painamat ja monet masentuneet.
Suojatkaamme heikoimpia, itsekkyys vie tuhoon,
siis sitkeyttä, nöyryyttä, aihetta ei uhoon.

Säkeet nämä omistan arjen mestareille, 
niille jotka tuottavat avun, turvan meille: 
Lähimmäisten auttajille, ajan antajille,
iäkkäiden kauppakassin kotiin kantajille,
sairaaloiden sankarit, hoitajat ja lääkärit, 
pelastajat, poliisit ja rajajääkärit. 
Sähkö, vesi, lämpö; osaajat sen tuottaa,
jätehuoltoon, siivoojiin voimme aina luottaa. 
Hoivaajat ja opettajat, monet kasvattajat,
monenmoiset yritykset, kaupat ja työpajat,
kaikki yksinpuurtajat ja sitkeät työtiimit,
media ja tiedotus, jotka luovat striimit.

Kiitos menee kirkolle ja kiitos kulttuurille,
palvelujen, tavaroiden, ruoan tuottajille.
Maaseutu ja kaupunki, yhteinen on maamme,
pohjoinen ja etelä, saman ajan jaamme.
Hatunnosto ketterille innovaattoreille,
logistiikkaan satamiin, kiskoille, maanteille. 
Maininnatta monta työtä, joista kuuluis kiittää,
tutkijoita, keksijöitä onneksemme riittää.
Ilman Luojan varjelusta, ilman siunausta 
emme kestä nykyisyyttä, tulevaisuus musta. 
Emme vaivu synkkyyteen, emme ole yksin, 
yhdessä me kestämme, nyt etäkäsityksin.
Presidentti, hallitus ja aivot koko Suomen 
luovat toivon, uskomme: parempi on huomen. 

Kahden aikuisen kädet rukouksessa.