Kesäloman runosatoa

Lahenkroopilla

Hiekkaranta ja suuri meri, kuin veri se kuohuu ja pauhaa ja joskus on hiljaa
Rauhaa ja lohtua saan, horisonttiin en voi uupua, en väsy katsomaan
Avaa ajatuksia meren aavat, kaavat rikkoo se kangistuneet
Vattajalla hietikossa istuin, rentouduin keskikesän auringossa hymysuin
Uimapuvunkin ylleni puin, uin meren lempeissä aalloissa
Ei enää hempeissä tunnelmissa, kun luin kirjaa Martasta, Siperiasta
Onko niin kovasta kohtalosta edes sananpartta, voi, Martta, Martta
Oi, tuota Jumalan lasta, pääseekö pahasta, pakkotyötä vankina ilman syytä
Hyytää ihmisen pahuus, mustaa yötä, ankaruus monien vuosien
Martta uskoi, toivoi ja pettyi, vettyi kyyneliin silmäni niin
Hän rukoili ja kiitti, Herran huomaan itsensä liitti, silti riitti nälkää ja kipua 
Ei säästänyt Luoja tuskalta, mutta kuolemalta omansa varjeli
Joku säälivä sisar tai veli joskus hyvyyttä soi, syvyyttä toi pohtimiseen tuo opus
Jumala kantoi ja lopussa antoi vapaaksi päästä kotiin perheensä luo
Suo, Herra, ettemme joutuisi uusiin sotiin, olisi sovinto, rauha johtotähti
Tuo Martta äitinä lähti ja mummona palasi, rakkaansa halasi, mutta salasi kirja niitä vaiheita
Vaan olihan tuossakin aiheita!

(Runossa kerrotaan Martta Piilin kirjasta ”Kohtalona Siperia: neljätoista vuotta pakkotyövankina”. Suosittelen!)

Kaksi tyttölasta istuu rannalla olevalla laiturilla ja katsovat mereen päin.Haiku kesälle

On hiekkadyyni
Meri tyyni edessä
Varpaat vedessä
 

Kesän ääniä

Mikä onkaan kesän ääni?
Tiiran huuto päällä pääni
Kiurun laulu korkealla
Äänitaulu taivaan alla
Meren loiske, nauru lasten
Tuulen kuiske puita vasten
Pääskyt kirkuu, lennon kaarteet
Siinä kesän korva-aarteet.

Runon ja suven päiväksi 6.7.

Kukkii pihat pientareet
Kypsyy marjat metsiköissä
Lämpiminä läikkyy veet
Valo viipyy kesäöissä
Varjo koivun vierustalla
Heinä suvituuleen taipuu
Pilvipurjeet taivahalla
Ikikesää kohti kaipuu

Mökillä I

Kesäpäivän tuulisää rantavehnää tanssittaa,
pihlajien oksistoa, aallokkoa kuohuvaa.
Lentokisa pääskysien, siivekkäiden ystävien,
ilahduttaa mukavasti, sieluun asti säihkyen.
Rantalaine liplattelee, keinahtelee riippumatto,
nautiskelen raukeana, aukeana taivaskatto.
Vaeltavat pilvilautat, autat, Herra, yhä tänään,
aihetta on paljon kiittää, tämä riittää mökkipäivään.

Mökillä II

Edu Kettusen musiikki huvina, elokuvina tarinat nään,
yhtä aikaa naurattaa itkettää, jään sanoja miettimään.
Riippukeinussa kiikun ja kuuntelen, muuntelee riimejä kuinka vaan.
”Glory hallelujaa”, laulu soi, ”voi, kun uskois jumalaan.”
Itse uskostani pääse en, rimpuilen kyllä ja kytee kapina,
Jumala se kiinni pitää, vaikka itää epäusko, napina.
Onneksi ei ole päästänyt, säästänyt ei tuskaa Jeesuksen,
ei hylkää eikä jätä, tätä uskollisuutta taas ihmettelen.
Edun kitara, stoorit haikean suloista, alakuloista elämänmakuista,
ikävä lohdun ja totuuden, ihmisen kaipuu Jumala-hakuista.

(Lainaukset Edu Kettusen kappaleesta ”Madonreikä”)