Elokuun runoja

Ikkunanpesua

Kodin ikkunat olivat likaiset, mutta ikkunanpesu on mielestäni ikävää ja vaivalloista. No, kaikki ei ole aina mieluista, mutta se pitää vain tehdä. Työ sujui mukavammin, kun tein samalla mielessäni puuhastani runoa. Siitä tuli vähän naiivi ja yksinkertainen, mutta yksinkertaistahan ikkunanpesukin on!

Enää sameutta en kestä,
täytyy ikkunat liasta pestä.
Mietin, viitsin ja jaksanko tovin,
ei työ niin mieluista kovin.
Putsaan kärpästen likaiset reitit,
hämähäkkien lukuisat seitit,
hiekkapölyn ikävän kalvon,
kiinni Ikkunat päätteeksi salvon.
Paljon pestävää, ruutuja riittää,
lopuks työ tekijäänsä saa kiittää.

Tahdon itsekin puhtauden saada,
silti vettä en päälleni kaada.
On mieleni itsekäs, ylpeä,
ei puhdistu, vaikka voin kylpeä.
Luota en omaan puhtiin ja tarmoon,
saan turvata Jeesuksen armoon.

 

Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä! Ps. 118:24

Elokuun päivä

Teki mieleni nähdä vuonoja
mutta rajat menivät säppiin,
vuoks koronan ajat niin huonoja
katsoin kuitenkin ”säätilaäppiin”.

Lupas pilviä, sadetta Norjaan
kurja sää myös lähtömme estää,
pettymyksen reissusta korjaan
täällä lämmintä kesää kestää.

Puomit Vattajalla on edessä
se menomme sinne torppaa,
vaan meilläpä vene on vedessä
ehkä tapaamme hallia, norppaa.

Ei nähdä Saanaa, ei Mallaa
ei Norjan korkeita vuoria,
veneen suunta kohti Maakallaa
olo meillä kuin oisimme nuoria.

Vene aalloissa kyntää saa merta
horisonttiin ei kyllästy koskaan,
meri ihana on joka kerta
en kaipaa kylmään ja loskaan.

Vene Kallan laituriin siirtyy
karikirkossa rukoushetki,
usko, rakkaus sieluumme piirtyy
elontiemme on toivioretki.

Kallan saaressa reittejä, kiviä
monet ennen jo samalla polulla
mökit somasti, ei suoraa riviä
nautin silmillä, myös joka solulla.

Kalavajoja, harmaata hirttä
joku maalaa mökkinsä seinää,
laulan hiljaa lapsuuden virttä
tuuli rannassa taivuttaa heinää.

Uinti virkistää, tämä on suvi
mieli lepää ja onnea riittää,
lokkein kirkuna on niiden huvi
tästä kaikesta voi vain kiittää.

Eväät maistuvat laiturilla
leipää, kahvia, savusiikaa,
sielu Luojamme antimilla
täyttyi kylliksi – melkeinpä liikaa!

 

Psalmi 8 Luojan suuruus

”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen! (jakeet 4 ja 5)

Elokuun yö

Kun saapui ilta ja päivä pois kuoli
untuvatakin päälleni puin.
Tuli aurinkotuolista tähtiyön tuoli
ja siihen hiljakseen asetuin.

Kuinka kaunis voi olla elokuun ilta
ilma lempeän lämmin ja lauha!
Kuunsirppi nousi ja merelle silta
ja mielessä tyyneys, rauha.

Hämärä saapui niin lämpimin tuulin
oksat leikkivät taivasta vasten.
Rannan puissa tuulen suhinan kuulin
kuin ääniä iloisten lasten.

Aalloista vyöryi loisketta, pauhua
pensaissa kypsyivät marjat.
Syveni yö, en tuntenut kauhua
näin tähdenlennot ja -sarjat.

Voiko elämän salaisuus aueta
siinä tutkimista niin riittää.
Kaikki pysyy, ei tyhjiin voi raueta
mikä kaiken toisiinsa liittää?

Miten Herra pitääkään lapsistaan huolta
miten julistaa luomakunta!
Saan minäkin pitää luotujen puolta
enkä nukkua kyynistä unta.

Niin katselin kaikkea Herramme luomaa
ihmeitä monia elokuun yön.
Kuinka aina en Jumalan rakkautta huomaa
ja suuruutta Luojamme työn!

Luonnossa nähtäväin ihmeiden yli
ulottuu Jeesuksen armollisuus.
Jumalan rakkauden ääretön syli
suurempi on kuin avaruus.

 

 

 

Kuvassa ikkunalaudalla kannu ja kukka.