Artikkeli

Blogi - Bloggen

Kirjoittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Skribenterna är församlingsanställda och -bor.

Vapaaehtoisena - Satunnaisen Espanjan-kulkijan ajatuksia katolisen kirkon vapaaehtoistoiminnasta

25.11.2015 | Taina Lamminen

Salme ja Tauno Heino toimivat Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa monissa vapaaehtoistehtävissä - silloin kun ovat paikkakunnalla. Vireä eläkeläispariskunta on tehnyt useita pitkiä omatoimimatkoja Espanjaan. He ovat muun muassa osallistuneet Santiago de Compostelan pyhiinvaellukseen, jonka pituus on yli 800 kilometriä. Tänäkin syksynä Salme ja Tauno viettävät Espanjassa useita viikkoja.


Haastattelin Salmea netin välityksellä siitä, millaisena vapaaehtoistoiminta näyttäytyy Espanjassa vierailevan näkökulmasta.

Alkuvastustelun jälkeen Salmen kirjoitusinto puhkesi. Salmen mukaan päässä alkoi raksuttaa, ja syntyi kaksi juttua, kristillisiä ja kirkollisia havaintoja vieraalla maalla. Ne on yhdistetty tässä blogikirjoituksessa  siten, että aluksi on "haastatteluosuus" ja lopussa kulkijan mietteitä pakinatyylillä.

Leikimme netin kautta, että minä haastattelisin satunnaista Espanjan-kulkijaa. Itse asiassa Salme teki kysymyksetkin itse, kun en ehtinyt kyllin nopeasti lähettämään hänelle kysymyksiä

SALMEN HAASTATTELU

Mihin kristilliseen toimintaan olet tämän syksyisellä retkelläsi osallistunut?

Etupäässä messuun. Katolinen messukaava on sama meidän kirkkomme kanssa. Lapsille suunnatun Vamos a Misa -opaskirjan avulla voi lukea yhdessä seurakunnan kanssa uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen ja muut messun vuorosanat.

Mitä asioita voisimme oppia espanjalaisesta messusta?
Mieleen tulee heti kaksi asiaa: Ensiksi arkimessujen säännöllisyys. Messu on joka ilta samaan aikaan - ei musiikkia, ei saarnaa, vain Raamatun lukua, ehtoollisen asetussanat ja ehtoollisen jako. Kesto on korkeintaan 30 minuuttia. On helppo tulla mukaan.
Toisena asiana on sunnuntaimessujen ilmeikkyys.  iitä on selvästi suunniteltu: Kirkko on koristeltu runsain kukkasin ja joskus banderollein, toimituksessa on mukana kuoripoikia, musiikissa nuorten soitto- ja lauluryhmä. Saarna saattaa olla hyvin havainnollinen. Pappi kulkee mikki kädessä ja haastattelee lapsia, pyytää lapsia tuomaan alttarille kuvatauluja ja lapset keräävät kolehdin yhdessä touhutätien kanssa.  Osallistujina on runsaasti lapsiperheitä.

Mikä kummastutti?
Ainoastaan pappi tuntui olevan paikalla virkansa puolesta, kaikki muu sujui vapaaehtoisten toimesta.

Mitä asioita kirkko painottaa?
Kristillistä rakkautta. Paljon on puhetta Caritaksesta. (Latinalaisperäinen caritas-sana tarkoittaa lähimmäisen rakkautta.) Caritakselle kerätään kolehteja ja sitä muistetaan yhteisessä esirukouksessa.
Kerran vaelluksellamme osuimme isoon, kristilliseen hyväntekeväisyyslaitokseen.  Siellä hoidettiin vajaakykyisiä, kehitysvammaisia miehiä. Laitoksen yhteydessä oli myös pyhiinvaeltajille tarkoitettu majatalo. Illalla majatalo järjesti meille kappelissa lyhyen hartaustilaisuuden ja sen jälkeen tarjosi ruoan. Kaikki tämä oli ilmaista. Jossakin sivussa oli rahalipas kuin kuiskaten: "Maksa, jos siltä tuntuu."

Oletko törmännyt johonkin hämmästyttävään asiaan kirkon toiminnassa?
Kerran arki-illan messussa istuessamme pappia ei kuulunut paikalle. Seurakunta odotti viisi minuuttia, kymmenen, viisitoista. Sitten yksi tomera täti otti johdon käsiinsä, meni lukupulpettiin, luki Raamatun tekstit, messun osat ja ehtoollisen asetussanat. Ja sitten hämmästykseksemme jakoi ehtoollisen. Messu tuli hoidetuksi.

Haastattelijan kommentti
Lukiessani Salmen tekstiä jäin ihmettelemään, mikä Caritas oikein on. Selvitin asiaa netistä ja Salmelta itseltään. Kyse on katolisesta hyväntekeväisyysjärjestöstä. Molemmat hämmästyimme netistä löytynyttä tietoa, että toimintaa on myös Suomessa. 
"Suomen Caritas on katolinen kansalaisjärjestö, jonka toiminta tähtää köyhien ja syrjäytyneiden auttamiseen kehitysmaissa ja Suomessa." Hämmästyksemme vain syveni, kun netistä löytyi tuore tieto, että Suomen Caritas hyväksyttiin tänä syksynä virallisesti Suomen Ekumeenisen Neuvoston eli tuttavallisemmin SEN:in kumppanuusjärjestöksi. Tämä tapahtui  SEN:in syyskokouksessa Porissa 26.10.2015. Lisätietoja asiasta kiinnostuneille löytyy täältä

PAKINATYYPPINEN KUVAUS ESPANJALAISESTA MESSUSTA

Zafran kirkosta


Kun osallistuu ilta illan jälkeen vieraskieliseen messuun, saa runsaasti aikaa havannoida paikallisen (katolisen) kirkon toimintaa. Havaintojen ja niistä johdettujen päätelmien todenperäisyyttä ei takaa kukaan. Toisekseen ne on tehty kiinteästi umpiluterilaisesta taustasta käsin. 

Ensimmäiseksi lausun kunnioitukseni täkäläiselle kirkkouskollisuudelle: messu on viikon jokaisena päivänä, pyhisin juhlallisempi, arkisin riisuttu versio. 
Jokainen kirkkoon tulija tekee alttarin suuntaan kumartaen ristinmerkin. Näin tunnustetaan Pyhän Jumalan läsnäolo. Tätä Pyhän läsnäoloa minäkin kaipaan tavalliseen torstai-iltaani. Tosin minun Jumalani on myös takanani ja sivullani, mutta ehkä tämä alttarille kumartaminen on kuitenkin luontevaa.
Kirkkosalissa on ennen messun alkamista menossa ruusukkorukous, jossa esilukija lukee rukouksen omalta paikaltaan ja seurakunta vastaa aina muutaman lauseen jälkeen. En ymmärrä mitään tuosta polotuksesta, mutta tiedän siinä käytävän läpi pyhiä kirjoituksia. Luenta pitää hyvin ajatukset koossa eikä penkissä istuja hairahdu esimerkiksi laatimaan kaupan ostoslistaa tai kyselemään naapurin kuulumisia.
Viimeiseksi kirkkosaliin ryntää farkkuihin ja villapaitaan pukeutunut vanha mies - ja kohta hän ilmestyy alttarille upeaan kasukkaan pukeutuneena. Ei veisuuta, ei soittoa, ei kanttoria. Ja pappikin ehkä yhteinen naapuriseurakunnan kanssa. Mutta seurakunta toimii, sillä joku on tuonut alttarikuoriin tuoreet kukat, joku sytyttänyt valot ja alttarin kynttilät, joku avannut papille valmiiksi Raamatun.
Messusta
Messun kulku noudattaa luterilaisille tuttua kaavaa, kristillisten kirkkojen yhteistä omaisuutta. Isä meidän -rukoukseen yhdyn käyttäen hankkimaani opaskirjaa. Tunnen voimakasta yhteenkuuluvuutta: sama rukous, sama usko, sama määränpää. Yhteisessä uskontunnustuksessa en pysy mukana, vaikka opaskirjani siihen sanat antaakin. Padre todopoderosot ja nuestro Senorit soljuvat seurakuntalaisten suusta sellaisella vauhdilla, että pääsen mukaan vasta yhteiseen aameneen.
Ennen ehtoollisleivän jakamista (viinin nauttii pappi yksistään) seurakuntalaiset kättelevät toisiaan ja toivottavat Jumalan rauhaa. Käsiä ojentuu minua kohti edestä ja takaa. Nieleskelen kyyneleitä; vieraannäköiselle kulkijallekin toivotetaan sitä parasta, Jumalan rauhaa.
Messu päättyy yhtä pelkistetysti kuin alkoikin, amen ja valot sammuvat kuorista. Kirkkorakennus on loistokas ja uhmannut tällä paikalla aikaa vuosisatojen ajan. Elämä sen sisällä on kuitenkin yksinkertaista ja kursailematonta, vain se kaikkein tärkein on läsnä.
Teen ristinmerkin ja astun kadun vilinään. Elämä jatkuu ja kirkko elää.

Zafran kirkosta

 

Kuvat ovat Zafran kaupungissa sijaitsevasta kirkosta.  Kuvat: Salme Heino
 

Ei kommentteja "Vapaaehtoisena - Satunnaisen Espanjan-kulkijan ajatuksia katolisen kirkon vapaaehtoistoiminnasta"

Kommentoi "Vapaaehtoisena - Satunnaisen Espanjan-kulkijan ajatuksia katolisen kirkon vapaaehtoistoiminnasta"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 
 

Viimeisimmät kirjoitukset