Artikkeli

Blogi - Bloggen

Kirjoittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Skribenterna är församlingsanställda och -bor.

Vapaaehtoisena - Pietarissa

19.10.2015 | Minna Varila

Keskiviikko

Astun lähes täyteen bussiin. 29 vapaaehtoista on aloittanut pitkän matkan kohti Pietaria. Esittäytymiskierroksella selviää saman tien, että nämä ihmiset tekevät työtään täydestä sydämestä. Mukana on kaiken alan ihmisiä, joita yhdistää yksi rakkaus: Rakkaus Pietarin katulapsia kohtaan. Mukana on myös muutama Kokkolan rovastikunnan kasvatustyöntekijä, joille matka on myös näkökulma omaan työhön. Me täällä Suomessa teemme työtä täydessä yltäkylläisyydessä verrattuna moneen muuhun maailman kolkkaan. Teemme työtä lasten ja nuorten parissa, joilla tuntuu olevan kaikkea, ainakin aineellisesti.


Tunnelmat bussissa ovat odottavia, innostuneita, vähän pelokkaitakin. Ensikertalaisia jännittää mitä kaikkea matkalla tulemme kohtaamaan, millaisia ihmiskohtaloita kuulemaan, mitä kaikkea näkemään. Ensimmäisen yön vietämme Lappeenrannassa, kauniin Saimaan rannalla syksyn värien keskellä. Täälläkin ilma jo kylmenee, samoin kylmenee sää Pietarin kaduilla, huomaan ajattelevani.

 

Torstai

Nautimme aamupalamme Luukkaan pysäkillä, joka on Lappeenrannassa täysin vapaaehtoisten ylläpitämä lounas- ja kokoontumispaikka. Lounas on tarjolla kahdesti viikossa sekä tarvittaessa erityistilaisuuksia varten. Täältä koordinoidaan myös vähävaraisten perheiden avustamista, toimitetaan kaupoista lahjoituksina saatuja viimeisen käyttöpäivän kynnyksellä poistettuja tuotteita kymmeniin paikkoihin viikossa. Luukkaan pysäkki kokoaa yhteen työttömiä ja jollain tavalla elämässään huonoille eväille jääneitä ihmisiä antaen merkitystä, auttamisen iloa ja tekemistä. Aamupalamme laittaa valtavan kauniisti asetteille entinen ravintolapäällikkö. Ja täytyy todeta: nautimme tänä aamuna matkamme parhaan aamupalan!

Matka Lappeenrannasta jatkuu kohti Venäjän rajaa. Meillä on mukanamme kaikenlaista avustustavaraa vietäväksi rajan yli. Herra johdattaa väkevällä voimallaan ja pääsemme yli kivuttomasti. Ei turhaa odottelua ja byrokratiaa. Voiko tämä olla todellista? Tunnemme olevamme siunattuja ja matkamme täysin varjeltu. Herramme johtaa tätä joukkoa ja näkee vapaaehtoisten työn tärkeäksi.

Saavumme iltapäivällä Pietariin pitkin hulppeaa moottoritietä. Minusta ei ratkaisevasti tunnu erilaiselta, mutta teiden varsilla löyhkäävästä jätevuoresta, vaarallisesta liikenteestä ja maisemien kodittomuudesta voin päätellä, etten ole enää kotimaassa. Illan tavoite on hankkia vaippoja lastensairaalalle, jonne olemme seuraavana aamuna menossa. Teemme ostoksia ja ruokailemme valtavassa ostoskeskuksessa, ilmeisesti suurimmassa siellä päin. Vaippoja kertyy kärryllinen ja rahaa kuluu reilu sata euroa. Varat tämän matkan avustuksiin on kerätty Kokkolassa sijaitsevan Pietarin katulasten kirpputorin tuotolla. Mutta mainittakoon vielä se, että jokainen näillä matkoilla mukana oleva maksaa matkansa itse, Pietarin sini-valko Enkelit ry:lle lahjoitetut rahat eivät siis mene vapaaehtoisten majoittamiseen, vaan suoraan kohteeseen. Apu menee perille.

Perjantai

Käymme Cinnbalinnan lastensairaalassa Pietarissa. Sairaala on perustettu jo yli sata vuotta sitten tukemaan köyhiä perheitä. Nykyään se on käynyt läpi hyviä peruskorjauksia ja muun muassa kuningatar Silvian lahjoittamat ikkunat tekevät tästä vanhasta rakennuksesta käyttökelpoisen ja turvallisen. Viihtyvyyttä lisäävät jo pihalla muumi-maalaukset ja kauniit veistokset. Sisällä on kaunista ja eri hoitokeinot, esimerkiksi suuri suolahuone palvelevat lasten parantumista. Tänne tulee edelleen lapsia vähävaraisista perheistä. Tänne tulevat lapset myös ensimmäisenä kadulta tarkistettavaksi. Yksi kerros koko talosta on käytössä tartuntatautien hoitamista varten ja muissa kerroksissa on eri ikäisille lapsille huoneita. Erillisissä rakennuksissa on terapiapalvelut ja laboratorio. Kaikki hoito sairaalassa on ilmaista ja sitä tukevat tietääkseni ainakin yhdistykset eri maista, sekä Pietarin kaupunki. Tänne jätämme joitakin vaatteita pienille lapsille, leluja ja vaippoja, tutteja ja kosteusvoiteita. Ensi kertaa sairaalalla olevat pääsevät katsomaan lapsia, leikkimään ja pitämään sylissä. Moni tulee takaisin bussille iloisena ja liikuttuneena.

Kaupunkikierroksen jälkeen meille on tarjolla ihana lounas suomalaisella Marian kirkolla Pietarin keskustassa. Ennen illan vierailua tyttökodille jokaisella on mahdollisuus katsella maisemia ja käydä ostoksilla. Menemme ystävieni kanssa katsomaan Kirkkoa veren päällä. Uskomaton rakennus: seinät lattiasta kattoon mosaiikein koristellut ja lattia marmoria, valtava työ ja loiste ovat läsnä, valtava pyhyys turisteista huolimatta. Jumala on pyhä, korkea ja me olemme vain vaatimattomia palvelijoita, mutta saamme elää Hänen pyhyydessään Kristuksen kautta.

Illalla vierailemme tyttökodilla. Meidät ottaa mitä lämpimimmin vastaan tyttökatras iältään ehkä 8-17 vuotta. Jokainen tyttö saa mukana olleilta vapaaehtoisilta kudotun huivin ja he poseeraavat kauniisti hymyillen ne kaulassaan. Tyttöjen turvallisuuden tähden en kuitenkaan laita heistä kuvia tämän tekstin yhteyteen.

He ovat leiponeet meille suolaista ja makeaa piirakkaa ja esittävät tansseja. Mukana ovat myös poikakodin pojat. Minulla on kitara ja ystäväni juontaa venäjäksi kaikkia laulamaan yhdessä. Eräällä pariskunnalla on hienot lakanat mukana, joihin on kirjoitettu laulujen sanoja venäjäksi. Kaikki laulavat yhdessä ja tunnelma on katossa. Erästä laulua emme osaa kunnolla, mutta tytöt reippaasti tulevat leikkimään ja laulamaan sitä meille ja niin mekin opimme. Jaloissa pyörii erään tytön lahjaksi saama kissa Elisabet alias Lisa.

Eräs poika on minulle tuttu edelliseltä kerralta ja muistan hänen soittavan kitaraa. Hän ensin kieltäytyy, mutta tulee hetken päästä pyytämään, voisiko hän soittaa jossain missä aivan kaikki eivät kuule. Annan tietysti luvan ja sanon, että haluan tulla kuulemaan, mitä hän on oppinut. Eräiden tyttöjen huoneissa hän soittaa muutamille ystävilleen ja minulle pari laulua ja hänen pyynnöstään muistelen sen ainoan laulun, joka mieleeni siinä hetkessä tulee ja soitan ja laulan sen hänelle. Se oli "Kirkossa". Jätämme tyttökodin haikein mielin, varsinkin venäjää puhuva ystäväni. Hän oli päässyt juttelemaan tyttöjen kanssa vähän syvemminkin. Eräs kysymys ei koko iltana jätä minua rauhaan. Tytöt olivat kysyneet: "Adoptoidaanko Suomeen Venäjältä lapsia?"

Lauantai

Lähdemme kauemmas kaupungissa etsimään vieroituskotia, jossa näillä matkoilla on yhdistyksen väen ollut tapana vierailla. Minua jännittää, koska en tiedä mitä on vastassa. Minulla on myös mukana joitakin peilejä, joita nuoret ovat tehneet nuortenillassa ajatellen tätä matkaani. He ovat värittäneet peilien reunat ja kirjoittaneet niihin sellaisia lauseita kuin "God loves you" (Jumala rakastaa sinua), "You are a miracle" (Olet ihme) ja "Stars cannot shine without darkness" (Tähdet eivät voi loistaa ellei ole pimeää). Lisäksi pelkään, ettei niitä riitä jokaiselle.

Meidät otetaan vastaan lämpimästi ja jälleen virittelen kitaraa, jotta voisin säestää yhteislaulua. Sisään astuu parikymmentä keskuksen asukasta ja heistä yksi kantaa myös kitaraa mukanaan. Siinä laulellessa ajattelen jälleen, että musiikki ei kaipaa yhteistä kieltä.  "Herra kädelläsi" luonnistui, koska soinnut ovat samat, ja todettiin kitaroidenkin olevan ainakin melkein samassa vireessä.

Tulkkaaminen tapahtuu ensin venäjästä englanniksi ja sitten suomeen ja samaa reittiä takaisin päin. Koko hetki tehdään yhdessä: me laulamme heille, he laulavat meille, lauletaan yhdessä. Me kerromme, keitä olemme ja he kertovat omia tarinoitaan. Kitaraa soittava mies on 29-vuotias, käyttänyt 7 vuotta heroiinia ja nyt kaksi vuotta asunut tässä keskuksessa, löytänyt uskon Jeesukseen ja sen kautta parantunut ja voi taas rakastaa itseään ja elämää. Tässä keskuksessa ei käytetä lääkkeitä vaan päihteistä vieroidutaan säännöllisellä päivärytmillä, työnteolla ja Jumalan Sanalla.

Onkohan noin, ehkä kysyt. Tässä paikassa käymiseni jälkeen voin todeta, että se toimii: jokainen asukkaista laulaa täydestä sydämestään ylistyslauluja ja muutamat kertovat, mitä Jeesus on heidän elämässään tehnyt: kaiken. Ja muut yhtyvät aameneen puheiden jälkeen. Pyhä Henki on läsnä, täällä on hyvä olla. Voin kuvitella millaiset rakastavat kädet ja ajatukset ovat vastassa sitä, joka eksyisikin takaisin vanhaan elämäänsä. Mutta kiire keskuksesta ei ole pois. Sinne voi jäädä asumaan ja työskentelemään vapaaehtoisena niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Jään odottamaan seuraavaa kertaa, kun pääsen tänne takaisin.

Vieroituskodilla vierailumme jälkeen käymme nopeasti poikakodilla viemässä avustustavaraa. Ne pojat, jotka lauantaina eivät ole koulussa, ovat meitä vastassa ja auttavat kantamisessa. Tapaamme heidän "maman", naisen, joka on pojille tuossa talossa kuin äiti laittaen ruokaa ja huolehtien. On hellyttävää nähdä, kuinka hän suukottelee poikia ja kertoo työssään olevan parasta sen, kun näkee poikien kasvavan. Voin kuvitella hänen olevan naisen, joka osaa laittaa pöytään sekä ruokaa, rakkautta että rajoja.



Sekä tyttö- että poikakodilla asuu lapsia, jotka ovat tulleet näihin paikkoihin kodeistaan, joissa vanhemmat eivät ole voineet pitää lapsistaan huolta. Osan lapsista sosiaalityöntekijät löytävät kadulta. Kukaan ei tiedä, paljonko Pietarissa on katulapsia. Jonkin tilaston mukaan Pietarissa poliisi otti kiinni 4300 katulasta vuonna 2014. Meille kerrotaan, että periaatteessa kaikille katulapsille olisi paikka lastenkodeissa, mutta kaikissa valtion lastenkodeissa olot voivat olla huonommat kuin kadulla. Näille pienille perhekotien tapaisille lastenkodeille on siis tarvetta. Vapaaehtoisena tunnen tekeväni tärkeää työtä. Huomaan, että vapaaehtoisuuden kaikki puolet toteutuvat tällä matkalla. Osa lähtee matkaan ja vie apua konkreettisesti perille. Osa on Suomessa osallistunut yhdistyksen toimintaan lahjoittamalla tai ostamalla jotain Kokkolassa sijaitsevilta kirpputoreilta. Lappeenrannassa olevat vapaaehtoiset vievät mukanaan avustusta aina Venäjällä käydessään. Ja kaikkein tärkeimpänä on vapaaehtoisia, jotka rukoilevat näiden lasten puolesta. Jokaisella on paikka, jokainen on tärkeä. Mikään julkisen sektorin organisaatio ei yksinään kykenisi toteuttamaan tätä kaikkea mahdollista työsarkaa, joka kolmannen sektorin toimijoilla on hyppysissään. Sinäkin voit olla mukana. Se on vapaaehtoista.

Ei kommentteja "Vapaaehtoisena - Pietarissa"

Kommentoi "Vapaaehtoisena - Pietarissa"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 
 

Viimeisimmät kirjoitukset