Artikkeli

Blogi - Bloggen

Kirjoittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Skribenterna är församlingsanställda och -bor.

Viestinnän vinkkeli - Maijan ja Marjan tarinat

11.4.2013 | Aune-Inkeri Björkström

Kevättalven järisyttävin lukukokemukseni oli Maijan tarina. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana (toim. Johanna Hurtig ja Mari Leppänen). Päällimmäiseksi tunteeksi kirjasta jäi voimaton raivo.


Maijan tarina

Kirjassa oli useita yhtymäkohtia muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeseen kirjaan nimeltä Rikotut rajat. Marjan tarina. Marjan tarina tuli minua hyvin lähelle, koska Marjan pyynnöstä toimitin sen kirjaksi.

Rikotut rajat

Niin Maija kuin Marjakin esiintyvät peitenimellä itseään ja läheisiään suojellakseen. Molemmissa kirjoissa on kyse lapsuudessa tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen seurauksista.

Molemmille naisille usko antoi voimia toipumiseen. Kumpikin on luterilaisen kirkkomme jäsen, vaikka heidän hengellinen viitekehyksensä on varsin erilainen: Maijalla vanhoillislestadiolainen ja Marjalla karismaattinen. Molemmille uskonyhteisö on tärkeä, mutta kumpikin koki myös sen, miten osa uskonystävistä syyllisti hänet ja piti häntä, uhria, jopa syyllisenä kokemaansa rikokseen.
"Pyydä anteeksi, kyllä sinä sen anteeksi saat", neuvoi ystävä Marjaa, kun tämä avautui kertomaan olevansa insestin uhri.

Molemmat kärsivät lapsuuden hyväksikäytön seurauksista omassa avioliitossaan. Maijalla hyväksikäyttö murensi terveyden kriittiselle rajalle asti. Kumpikin taisteli tullakseen kuulluksi ja saikin apua monenlaisesta terapiasta. Kumpikin prosessoi tapahtunutta sinnikkäästi vuosien ajan - vapautuakseen ja parantuakseen. Kunnioitettavaa on sekin, että kummankin aviomies seisoi puolisonsa rinnalla vaikeimpinakin hetkinä. 
Masentava yhtäläisyys on myös se, ettei tekijä yleensä kadu eikä näe tekojensa seurauksia.

Erojakin toki oli. Maijan elämässä törkeän hyväksikäytön muistot ovat kulkeneet kaiken matkaa. Marjan mieleen lapsuuden traumat palautuivat vähä vähältä vasta nelikymppisenä. Molemmille tuttua oli myös itsetuhoisuus.
Maijan tarina jatkuu kirjassa monipuolisilla asiantuntija-analyyseilla. Rikotuissa rajoissa Marja analysoi lopuksi itse vaiheitaan ja käy myös vielä kerran sielunhoitoterapeuttinsa kanssa läpi eheytymistään.

Maijan tarinassa raivostutti vanhoillislestadiolaisen uskonyhteisön reagointi tai pikemminkin reagoimattomuus ja tekijöiden suojelu. Sitä on ulkopuolisen mahdoton käsittää. Ehkä tämän karmean tapauksen julkitulon kautta tuossa yhteisössä on tapahtunut jotain tervehdyttävää. 
Kaikkein pahimmalta tuntui vaatimus, että Maijan piti antaa anteeksi ja unohtaa, kun tekijä oli esittänyt muodollisen anteeksipyynnön. Miten elämää tuhoavaksi voikaan anteeksiannon lahja vääristyä?

Marjan lapsuudessa tapahtuneeseen insestiin ei liittynyt uskonnollista väkivaltaa. Tervehtymisprosessissaan hän joutui kuitenkin painiskelemaan sen kysymyksen kanssa, miten Jumala saattoi sallia pienen lapsen joutuvan insestin uhriksi. Jumalakuva mureni, mutta sai vähitellen uuden muodon.

"Tapahtuukohan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä enemmän kuin ennen?" pohdiskeli työtoverini hiljattain päivän lehteä lukiessaan. Siltä tuntuukin, kun uutisia oikeustuomioista riittää joka viikolle. Vai onko kyse vain siitä, että uhrit tekevät rohkeammin rikosilmoituksia? Jos tekevät, hyvä niin. 

Ennen kuin mielenkuohuni Maijan tarinasta oli laskeutunut, julkistettiin Janne Villan kirja Hengellinen väkivalta (Kirjapaja 2013), joka kertoo Taiwanilla oppilaskodissa tapahtuneen pedofilian uhreista. Asia vetää sanattomaksi, vaikken ole kirjaa vielä lukenutkaan.

Kätkettyä itkua ja tuskaa tähän maahan mahtuu.
Kun Marjan tarina aikoinaan ilmestyi, moni vihjaisi minulle, että se on hänenkin tarinansa. Kuinka moni kantaa sielussaan haavaa, traumaa, joka heijastuu koko elämään? Kuinka moni tässä maassa - saati maailmassa - on ajautunut erilaisiin riippuvuuksiiin, jopa itsemurhaan siksi, että insestin/pedofilian uhrin osa on ollut liian raskas kantaa?

Nämä ovat kipeitä kysymyksiä myös kirkolle. 

Seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtuu kaikkialla maailmassa ja kaikkien uskontojen piirissä. Useimmat julki tulevat tapaukset eivät mitenkään liity uskontoon, mutta silloin kun ne liittyvät, niistä uutisoidaan isosti - aiheestakin. Seksuaalinen väkivalta yhdistettynä hengelliseen väkivaltaan on pirullinen yhdistelmä.
On turha luulla, että me kristityt olisimme jotenkin muita parempia. Päinvastoin, kristittyjen joukosta löytyy kaikkia syntejä.  

Kun kristillisestä yhteisöstä paljastuu näin raskauttavia rikoksia, tekojen peittely, selittely ja vähättely ovat tuhoon tuomittuja tapoja käsitellä asiaa. Salailu johtaa toiseen syntiin ja se taas seuraavaan. Pahan ketju pitenee ja kietoo sisäänsä yhä useampia, tavalla ja toisella. Yhteisöstä tulee sairas.

Ainoa oikea tapa on pyytää uhreilta anteeksi, tukea heitä jaloilleen ja saattaa tekijät vastuuseen. Yhteisökin voi puhdistua ja tervehtyä, jos sen johdolla on riittävästi jämäkkyyttä, nöyryyttä ja tervettä arvostelukykyä.


Suosittelen molempia kirjoja jokaiselle, joka kestää ne lukea - sillä rankkoja ne ovat. Tieto lisää tuskaa, mutta on myös avain ymmärtämiseen.

* Maijan tarina. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. Toim. Johanna Hurtig ja Mari Leppänen Kirjapaja 2012.
* Aune-Inkeri Björkström: Rikotut rajat. Marjan tarina; Uusi Tie 2009

 

4 kommenttia "Viestinnän vinkkeli - Maijan ja Marjan tarinat"

Pulu 16.4.2013 15.05

Luin Maijan tarinan. Kirjan tapahtumat ovat askarruttaneet tosi paljon, työyhteisössämmekin olemme pohtineet paljon Maijan tarinaa ja selviämistä. Se on järkyttävä tositapahtuma uskonnollisen yhteisön tavasta suojella tekoon osallistuvia ja syyllistää lasta. Ei oikein osaa sanoiksi pukea järkytystä ja hämmennystä, mitä koki lukiessaan. Miettii kyllä kyseisen herätysliikkeen suhtautumista Maijaan, tekijöihin, Maijan sisarusten ja vanhempienkin tapaa hoitaa uhriksi joutuneen perheenjäsenen oikeuksia. Arvostan Maijan miehen tukea.

Aune-Inkeri Björkström 20.4.2013 15.37

Kiitos palautteestasi, Pulu. Samoja asioita olen itsekin miettinyt. Lapsen syyllistäminen on seksuaalisen kaltoinkohtelun uhrille hirvittävä lisätaakka. Jopa näiden(kin) kirjojen kautta ymmärrys lisääntyy.

Johanna 29.1.2014 9.54

Luin kirjasi Rikotut rajat-Marjan tarina.
Itkin ja luin.Todella koskettava, järkyttävä tosikertomus. Kuitenkin ihanan lohdullinen, Jumala voi eheyttää kaiken tuollaisenkin jälkeen!Ystäväni,insestin uhri hänkin,on tällä hetkellä samankaltaisessa prosessissa kuin Marja,alkumetreillä tosin.Sattuikin(johdatus...), että käsiini osui Marjan tarina.Kirjan luettuani olen uskaltanut entistä enemmän vakuuttaa ystävälleni, että eheytymisprosessiin kannattaa uskaltautua. Hän itse ei kuitenkaan ainakaan vielä ole halunnut kirjaa lukea. Uskon että kirja voi olla monelle hyödyksi ja avuksi, myös sellaisille, jotka eivät itse ole insestin uhreja, mutta ovat ehkä rinnallakulkijoita.

Aune-Inkeri Björkström 29.1.2014 10.08

Johanna, kiitos palautteestasi. Näiden kirjojen merkitys on varmaan juuri siinä, että saman kokeneet saavat niistä toivoa ja vertaistukea. Varmasti ne voivat myös laukaista heissä prosesseja, joihin tarvitaan viisaita rinnallakulkijoita ja ammattiauttajia. Rinnallakulkijat taas saavat ymmärrystä, miten syvät haavat insesti jättää ja miten kivuliasta siitä toipuminenkin on. Siunausta sinulle rinnallakulkijana!

Kommentoi "Viestinnän vinkkeli - Maijan ja Marjan tarinat"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 
 

Viimeisimmät kirjoitukset