Artikkeli

Blogi - Bloggen

Kirjoittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Skribenterna är församlingsanställda och -bor.

Mantelipuun kukka kertoo Jumalan lupausten toteutumisesta

15.1.2020 | Salme Heino

Polkumme Espanjan maaseudulla jatkuvat. Öisin on ollut hyvin kylmää, mutta näin päivisin paistaa aurinko siniseltä taivaalta, polut siis houkuttelevat. Kulkiessamme on yhtäkkiä edessämme valkoisena kukkiva pieni puu. Tietävämpi meistä tunnistaa sen mantelipuuksi.


Nupullaan olevia mantelipuun kukkia. Kuva: Salme Heino

Mantelipuu kukkii tähän aikaan vuodesta, tammikuun loppupuolella. Elävät juuret ovat syvällä, ja puu tekee kukat, vaikka sataisi lunta.
Mantelipuun kukka on valkoinen tai vaalean punainen. Se tuo mieleen ruusun kukan. Mantelipuun kukat näyttävät erityisen heleältä senkin takia, että muu luonto on vielä alaston.

Kun lähetimme koti-Suomeen kuvia, kysyi isosisko, mitä Raamattu sanoikaan mantelipuun kukinnasta.
Eipä ollut heti vastausta antaa, vaan piti alkaa asiaa tutkimaan.

Löysimme Raamatun käännöstyössä olevan Heidi Tohmolan selityksen, jota lainaan. Pohjana on Jeremian kirjan kohta 1:11-12. Siinä kerrotaan Jumalan valvovan sanansa toteutumista.

”Silloin kun mikään muu ei elä, Jumalan sana elää. Sen toteutumista valvotaan maailman korkeimmalla auktoriteetilla. Koko mantelipuu oksineen ja kukkineen symbolisoi Jumalan lupausten varmaa toteutumista. Ei tule niin kylmää maailmanaikaa tai poliittista myrskyä, joka mitätöisi Jumalan sanan lupaukset.”

Saimme muistoihimme kauniin kuvan valkoisista kukista. Ja vielä tärkeämpää; saimme vakuutuksen Jumalan uskollisuudesta.Raamatun mukaan matelipuun kukat symboloivat Jumalan lupausten toteutumista. Kuva: Salme Heino

Mantelipuu kukkii Espanjanssa tammikuussa. Kuva: Salme Heino

 

Ei kommentteja "Mantelipuun kukka kertoo Jumalan lupausten toteutumisesta"

Kommentoi "Mantelipuun kukka kertoo Jumalan lupausten toteutumisesta"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 
 

Viimeisimmät kirjoitukset