Artikkeli

Blogi - Bloggen

Kirjoittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Skribenterna är församlingsanställda och -bor.

Kuorolaisen kynästä - Unelmien Halleluja

7.6.2017 | Mari Lehtiheimo

Tiedätkö millaista on laulaa 8000 muun ihmisen kanssa Händelin Messias-oratorion Hallelujaa Senaatintorilla? Minä tiedän! Elämystä edelsi 75 minuutin ajanjakso, joka kokemuksena oli jotain ihan järjetöntä.


Nuo 75 minuuttia olivat hetki, jolloin yksi unelmani kävi toteen. Hetki, jolloin rikoin omat rajani ja todistin itselleni, että minä osaan. Hetki, jota en edes voinut kuvitella vielä joitakin vuosia sitten… Ei, en minä sitä osannut kuvitella vielä viime keväänäkään.

Koko upea Kirkon musiikkijuhlien viikonloppu keväisen lämpimässä Helsingissä on muistoissa pienten hetkisten ryppäänä. Ihania muistoja, joista yksi elämän merkittävimmistä hetkistä koostuu. Jo ensimmäinen pitkä harjoitus Senaatintorilla koko 900 kuorolaisen ja orkesterin kanssa sai paikoitellen ihokarvat pystyyn, saati kenraaliharjoitus, jolla toivottelimme Kirkon musiikkijuhlille saapuvia kuoroja tervetulleeksi Helsinkiin ja hämmästytimme Suomeen saapuneita ulkomaalaisia turisteja.
Kuorolaisen varusteet

Esityspäivänä se hetki, jolloin saavuimme jo puolittain täydelle Senaatintorille... se hetki kun tajuat, että tori ja portaat ovat liki täynnä ja väkeä valuu paikalle lisää ja lisää... ja se hetki, jolloin kapellimestarin tahtipuikko heilahtaa aloituksen merkiksi, ja sitten mennään...

Tuosta viimeksi mainitusta hetkestä saakka elin muutaman päivän euforisessa olotilassa vain ihmetellen tapahtunutta. Olo oli onnellisella tavalla hölmö, eikä minulta saanut varmasti viikkoon järkevää vastusta mihinkään.

Lopulta tunnevyöry vei mennessään ja hämmästelin, miten ihminen voi tuntea niin paljon erilaisia tunnetiloja samaan aikaan: Riemua, helpotusta, iloa, onnea, surua, kaipuuta, uskoa, luottamusta ja haikeutta... kaikkia noita ja paljon, paljon muutakin. Vieläkään ei oikein voi käsittää, miten pieni hetki ihmiselämässä voi aiheuttaa noin valtavan tunnemyrskyn.

Vuosi sitten bongasin Facebookista ilmoituksen, että Kirkon musiikkijuhlilla esitetään Händelin Messias-oratorio, jonka kuoroon saavat kaikki halukkaat ilmoittautua. Tuollainen suurteos esitettynä Suomessa noin suuressa mittakaavassa oli ollut Helsingin tuomiokirkon urkurin Seppo Murron unelma jo pitkään. En tiedä, tiesikö hän tuota ilmoitusta Kirkon musiikkijuhlien sivuille laatiessaan, että siitä saattaisi joku toinenkin saada kipinän omaan unelmansa.

Nähdessäni ilmoituksen oli heti selvää, että tuossahan se on se minun unelmani, tuon minä haluan kokea ja tuota varten olen tämän harrastuksen parissa ollut useamman vuoden! Minä haluan olla tuossa projektissa mukana, haluan kokeilla rajojani ja haastaa itseäni lisää, haluan tuntea miltä tuntuu laulaa mukana 900 hengen kuorossa, haluan olla tekemässä jotakin Suomessa ennenkuulumatonta.

Ja tässä sitä ollaan: Hetki, jota varten on harjoiteltu liki itsenäisesti neljä kuukautta, hetki, jota on odottanut vuoden, hetki, jota ei todellakaan uskonut koskaan tulevan. Kapellimestari kipuaa korokkeelleen ja heilauttaa tahtipuikkoa aloituksen merkiksi - tuohon hetkeen kiteytyy kaikki se odotus ja työ, mitä tämä kaikki on edeltänyt.

Tuossa hetkessä en edes osannut jännittää, koska tiesin, että omat osuuteni osaan vaikka unissani. Päällimmäisenä oli suuri nautinnon tunne ja ilo: Tätähän tänne oli tultu tekemään, tätä haluan juuri nyt, tällä hetkellä, tehdä. Vahva tunne siitä, että minulla on juuri tässä hetkessä tarkoitus.

Musiikki vie täysin mennessään, ja jotenkin kaikki tuntuu valtavan helpolta. Siinä hetkessä unohtuvat itkun ja epätoivon sekaiset tunnit oman stemman harjoituksissa kotisohvalla tietokoneen kuulokkeet päässä, kun sanat eivät muka mitenkään sopineet nuottien väliin.

8000 ihmistä istuu hipihiljaa Senaatintorilla



Siinä hetkessä Helsingin tuomiokirkon portaalla on älyttömän huippua olla! Liki 75 minuuttia 8000 ihmistä istuu hipihiljaa Senaatintorilla ja kuuntelee ja toivon mukaan myös nauttii esityksestä ihan yhtä paljon kuin me esiintyjät sen esittämisestä.

Toisaalta on harmi, että itsellä ei ole mahdollisuutta istua yleisön joukossa ja kuulla, miltä kokonaisuus kuulostaa. Esityksestä ei ainakaan tämän hetken tietojen mukaan ole erillisiä taltiointeja, vaan täytyy tyytyä Kirkon musiikkijuhlien Facebookissa julkaisemiin ja ystävien kännykällä kuvaamiin videoklippeihin esityksestä.

Oratorion viimeisen Amenen päätyttyä yleisön aplodit huumaavat korvia ja olo on kuin leijailisi pilven päällä. Aplodien vaiettua kapellimestari haluaa toteuttaa vielä yhden unelmistaan: kuulla koko Senaatintorin yhtyvän Halleluja-kuoroon! Ja millainen hetki tuo onkaan! Oratoriokuoro ja sinfoniaorkesteri pistävät kaiken likoon vielä kerran ilman turhia jännitteitä, samoin koko yleisö, ja kaikesta kuuluu musiikin ja laulamisen riemu.

Tuomiokirkon portailla seistessä voi liki tuntea portaiden tärähtelevän siitä voimasta, jonka musiikki tuottaa. Siinä hetkessä voi tuntea valtavaa yhteisöllisyyttä noiden 8000 ihmisen kanssa. Se tunne kun tietää että tämä todella on jotain ainutkertaista Suomessa ja meidän jokaisen paikallaolevan elämässä. Varmasti jokainen torilla olija laulaa koko sydämensä kyllyydestä. Tuossa hetkessä vain taivas on rajana ja juuri siinä hetkessä sisimmässäni uskon, että hetki oli meille kaikille jo pieni maistiainen taivaasta.

Encoren päätyttyä laskeutuu hiljaisuus ja ihmiset poistuvat omille teilleen. Mykistyneinä, ihmeisään, ihastuksissaan. Kuorolaiset halailevat toisiaan, ja ihan ennen tuntemattomia vieruskavereita kiitellään yhteisestä projektista ja toivotaan, että tämä saisi joskus jatkoa. Laulajista loistaa onnellisuus, mutta myös haikeus; tuossa hetkessä päättyy yksi luku meidän jokaisen laulukirjassa, ja on aika kääntää nuottikansiossa uusi lehti.



Riitta Hotta, Mari Lehtiheimo ja Irma Hankaniemi



Kolme sangen onnellista naista - Riitta Hotta (vas.), minä ja Irma Hankaniemi - heti esityksen jälkeen.



Tätä tekstiä kirjoitan kolme viikkoa tuon huikean illan jälkeen. Aiemmin tähän ei vain ole löytynyt sanoja, vaan tapahtuneeseen on tarvinnut hieman etäisyyttä ja aikaa makustella.

Tällä hetkellä olen itsestäni todella ylpeä. Minä, jonka innostus laulamiseen torpattiin tylysti ala-asteella. Minä, joka 14 vuoden liki laulamattoman ajan jälkeen täristen lauloin Maa on niin kaunista, jotta pääsisin kirkkokuoroon. Minä, joka olen vasta ihan viime kuukausina opetellut uskomaan omaan ääneeni ja siihen, että oikeasti osaan laulaa.

Minä tavallinen harrastelijakirkkokuorolainen. Minä joka en osaa laulaa nuoteista, vaan opettelen liki kaiken puhtaasti korvakuulolta, myös tämän Messias-oratorion. Minä pystyin tähän ja olen valmis uusiin haasteisiin milloin vaan, koska se tunne, jonka kovan uurastuksen jälkeen esityksestä saa, on yksi mailmamparhaista tunteista.

 

 

Yksi kommentti "Kuorolaisen kynästä - Unelmien Halleluja

Salme Heino 17.8.2017 9.47

Kiitos kirjoituksesta, hetken jo luulin itsekin siellä seisovani. Yhdessä laulamisessa on valtavaa voimaa !

Kommentoi "Kuorolaisen kynästä - Unelmien Halleluja"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 
 

Viimeisimmät kirjoitukset