Artikkeli

Blogi - Bloggen

Kirjoittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Skribenterna är församlingsanställda och -bor.

Vapaaehtoisena kirkossa – palvellen vai palveltavana

7.12.2016 | Tuula Kailajärvi

Muistan hyvin keskustelun, jonka kävin rovasti Mikko Himangan kanssa. Asia koski kirkon tulevaisuutta. Oli jälleen kerran tilanne, josta media totesi kirkon olevan kriisissä. Himanka muisteli hyvin rauhallisena ensimmäisiä papppisvuosiaan Kokkolassa. Hän kertoi, miten jumalanpalveluksiin osallistuminen oli niin vähäistä, että kaupungin kirkoon saapui sunnuntaisin sanankuuloon vain muutama henkilö.


Tuohon aikaan meillä Lohtajalla jo määrätyt penkit kirkossa täyttyivät uskoontulleista nuorista. Ja muutaman vuoden kuluttua Kokkolassakin alkoi voimakas herätyksen aika. Kokkolassa seurakunnan löysivät toki nuoretkin – mutta erityisesti aikuisten, työikäisten osallistuminen lisääntyi rajusti uuden herätyksen vauhdittamana.
Kirkkoa vaaditaan uudistumaan - miellyttämäänkö?

Olen oppinut itsestäni jotain vuosien varrella. Tunnistan itsessäni muutosvastaisuuden ja suren sitä. Olen kärkäs arvostelemaan mielessäni uusia menetelmiä, siksi minun on tartuttava ensin itseäni niskasta kiinni.
Hyvin konkreettisen esimerkin tästä koin menneenä syksynä.
Olin kutsuttuna jäseneksi jumalanpalveluksen vastuuryhmään. Innokkaana otin kutsun vastaan. Koin sen jopa vastauksena aiempiin ajatuksiini. Olin mielessäni toivonut ,että meillä maallikkokoulun suorittaneilla olisi jokin konkreettinen tehtävä seurakunnassa.
Kun sitten tuona pimeänä syysiltana pappilaan ajelin, olin utelias. Utelias näkemään, millainen joukko meistä kutsutuista muodostuisi, millaisia tulevat tehtävät olisivat. Miten meidät jaettaisiin ryhmiin jne.

Tehtäväjako yllätti minut täysin. Saimme kukin ohjeen sananmukaisesti mennä teille ja aitovierille ja kutsua kanssamme työvainiolle valitsemiamme henkilöitä. Ei niitä, jotka olisivat vain ystäviämme ja ikätovereitamme – vaan vanhoja ja nuoria, eläkeläisiä ja lapsiakin, aktiivisia seurakuntalaisia, mutta myös seurakunnasta vieraantuneita.
Huokasin sisimmässäni: Tästä nyt ei tule mitään! Kuule Herra, kukaan ei varmasti lähde minun ryhmääni, nyt minä jään kyllä yksin, korkeintaan puoliso suostuu kelkkaani pakolla. Olin varma, ettei ihmisiä voi ryhmäyttää näin. Muutaman vastalauseen taisin sanoakin, ainakin epäilykseni – onneksi meitä oli kaksi epäilijää, muuten olisin luullut Herrani asettaneen minut seinää vasten.
Ajelin kotiin ja aloitin jo hiljaa rukouksen: Auta, nyt minä en löydä näitä ihmisiä! Olen niin arka kysymään ketään, anna ne minulle!
Luin ohjeita ryhmän kokoonpanoksi ja uskalsin ensimmäiseen puheluun varman päälle. Ystävät nuoruudesta asti lupautuivat heti. Puolisokin lähti mukaan suostuttelematta, kunhan ei tarvi esiintyä. Suureksi lahjaksi koin joukkoon liittyneet kaksi äitiä lapsineen. Enää puuttuivat joukosta nuoret – nyt oli mennä usko johdatukseen. Asiat järjestyivät loppuun saakka, viimeisenä sain joukkoon nuoren, josta olin pitänyt jo ihan pikkuisena tyttönä. Hän ystävänsä kanssa täydensi joukkueeni.
Olin ihmeissäni, sain vastauksia enemmän kuin olisin koskaan uskonut. Tuo joukkue oli kasattu ilman minun omaa järjestelytaitoani.

Ensimmäinen yhteinen suunnittelupalaveri vanhassa pappilassa varmisti meille kaikille saman, tämä on meidän juttu. Olimme varmaan yllätyksiä toisillemmekin - kaikki mukana.
Ensimmäinen tehtäväosiomme sujui ongelmitta – olin helpottuneempi kuin olisin koskaan kuvitellut.
Yhteisessä suunnitteluhetkessä käymme tulevan jumalanpalveluksen tekstit ja asiat läpi. Kukin meistä ryhmäläisistä valitsee oman vastuualueensa. Tarvitaan henkilöitä toivottamaan kirkkokansa tervetulleeksi. Siinä pienimmät saivat olla tärkeällä paikalla vanhempiensa kanssa. Tarvitaan tekstinlukijoita, kolehdin kantajia, samoin esirukoukseen tarvitaan henkilöitä. Kirkossamme on myös alettu viivähtää hetki jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvien ääressä. Siihenkin asiaan jouduin muuttamaan omaa käsitystäni. Olin ajatellut, ettei kahvittelu kuulu kirkkosaliin. Kokemus on osoittanut, että yhteinen jumalanpalvelus yhdistää seurakuntaa ja on hyvä viivähtää hetki vielä jakamassa ajatuksia. Tarvitaan siis henkilöitä näihin moniin palvelutehtäviin, jokaiselle riittää tekemistä, mutta kukaan ei koe joutuvansa yksin vastuunkantajaksi.

Tammikuussa työmme jatkuu! Odotan jo ilolla tämän ryhmän yhteistä tapaamista. Erilaiset, eri ikäiset ihmiset, joille sama seurakunta on koti – he voivat tuntea vielä rikkaamman yhteishengen kuin ikänsä samoja teitä kulkeneet.
Olen usein ennenkin sanonut, että Taivaan Isällä on meille jatkuvasti uusia yllätyksiä, aika ei käy pitkäksi. Tässä tehtävässä roolitkin ovat päinvastoin kuin arjen työssä – emme ole palvelijoita vaan olemme Taivaallisen Isämme palveltavina ja huolenpidon kohteina.

 

Ei kommentteja "Vapaaehtoisena kirkossa – palvellen vai palveltavana"

Kommentoi "Vapaaehtoisena kirkossa – palvellen vai palveltavana"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 
 

Viimeisimmät kirjoitukset