Uutiset

Kirkkaan tilalle kirkkaampaa

Julkaistu: 04.04.2018

-Uskoni on kadun jätkän simppeliä ja suoraviivaista uskoa, sanoo kokkolalainen Jorma "Jore" Ruotsalainen. Kuva: Tarja JakobsénViinasta tuli Jorma Ruotsalaiselle elinikäinen ongelma. Tänään hän toimii vapaaehtoisena päihdetyössä.

Kun täytin maagiset 18 vuotta ja sain täysi-ikäisen paperit, menin kuppilaan juomaan kaljaa. Join, kunnes oksensin lattialle. Juominen oli kuin paluuta kohtuun, olotilaan, jossa ei vaadittu mitään. Paikkasin viinalla elämän tarkoituksettomuutta, Jorma Ruotsalainen sanoo.
Humalatila rentoutti ja poisti estoja. Haitoista ei ollut niin väliä. Joskus nuorena olin kolme viikkoa putkeen päissäni, pimeässä huoneessa, puhelin kiinni.


Viinasta tuli elinikäinen ongelmani. Myyntiedustajana työskennellessäni juominen pysyi vielä jotenkin hanskassa. Pisimmillään olin kahdeksan kuukautta raittiina.
Kun vaimoni kuoli, juominen repesi totaalisesti. Menin hautajaisten jälkeen töihin, ja surutyö jäi tekemättä. Kun kova kuoreni alkoi säröillä, tartuin pulloon sen sijaan, että olisin mennyt keskustelemaan.

Usein rukoilin krapuloissani sormet ristissä, vaikken tiennyt, onko Jumalaa olemassa ja kelpaisinko hänelle.
Hapuilin jotain suurempaa voimaa kohti, joka poistaisi viinanhimon. Vaikka aamulla päätin, että tänään en juo, olin puoliltapäivin jo päissäni. Minulla oli syyllisyys, muttei voimaa muuttua.
Kerran kapakkaan tuli pariskunta Gospel Riders -moottoripyöräkerhosta. Juteltuamme he sanoivat, etteivät syytä minua vaan siunaavat. Ymmärsin ensi kertaa, että ihminen voi muuttua ja että Jumalalla on minulle asiaa. Kristus tuli luokseni tuon pariskunnan hahmossa, ei syyttäen vaan siunaten.

Lopulta olin fyysisesti ja henkisesti niin piipussa, että harkitsin itsemurhaa. Sopersin Jumalalle: "Tee minulle mitä lystäät, mutta ota tämä viinanhimo pois!" Tiesin, että Kristus on oikeasti kantanut kaikki tekoni. Syyllisyyden taakka hävisi.
Menin kirkkoon ja itkin takapenkissä kaikkia tekojani. Jumalanpalveluksen jälkeen pappi tuli keskustelemaan ja kerroin hänelle, mitä hirveyksiä olin tehnyt. Pappi siunasi minut ja sanoi: "Älä välitä, se on historiaa. Jumalalla on sinulle sata kertaa parempia asioita varattuna."
Armon kuuleminen vapautti. Koin, että nyt olen hyvässä jamassa ja voin juoda lasillisen sivistyneesti. Ei se tietenkään niin mennyt, vaan retkahduksiakin tuli.

Rukoukseni oli ennen aa-nelosen pyyntölista: "Jumala, hoida nämä ja nämä…" Nyt se on kiitosta huolenpidosta.
Ehtoollinen ja Jumalan sanan kuuleminen ovat minulle tärkeitä; ne antavat virtaa jakaa jotain itsestä poispäin.
Rukoilin, että Jumala käyttäisi minua johonkin. Olen ollut mukana vapaaehtoisena päihdetyössä ja pitämässä laitoshartauksia.

Usko koskettaa myös tunteitani. Saarnassa sana tulee niin lähelle, että rupean itkemään. Olen myös pyytänyt anteeksi pojaltani, joka karsasti viinaa juovaa isää. Nyt meillä on paremmat välit.
Uskoni on kadun jätkän simppeliä ja suoraviivaista uskoa: "Jumala, sä olet pelastanut mut, thanks!" Siitä on kahvin ja pullan ja parfyymin tuoksu kaukana. Se on arkiuskoa; Jumala auttaa pienissäkin asioissa. Olen saanut "kirkkaan" tilalle jotain paljon kirkkaampaa.

Lue lisää muutoskertomuksia