10-vuotias Radiopyhäkoulu laajeni valtakunnalliseksi
10 vuotta täyttävä Oulun seurakuntien Radiopyhäkoulu kasvatti kuulijakuntaansa vuodenvaihteessa.
Tammikuun alusta alkaen Radiopyhäkoulu on lähetetty Radio Dein valtakunnallisessa ohjelmistossa joka sunnuntai klo 8.45 (Kokkolassa 104,3 MHz ). Myös Radio Pooki lähettää Radiopyhäkoulun joka sunnuntai klo 9.45 (Kokkolassa 89,3 MHz).
FM-taajuuksien lisäksi sen voi kuulla suorana lähetyksenä myös nettiradioissa www.radiodei.fi ja www.radiopooki.fi.
Puhetta lapsille ja aikuisille
Radiopyhäkoulut ovat noin kymmenminuuttisia hartaushetkiä, jotka koostuvat rukouksesta, hengellisestä lastenmusiikista ja hartauspuheesta. Mikrofonin takana istuvat pääasiassa Oulun seurakuntien lapsityönohjaajat, lastenohjaajat ja papit.
Opettajat suunnittelevat pyhäkoulunsa itsenäisesti yhdessä sovitun teeman pohjalta. Yleensä perustana on kyseessä olevan pyhän evankeliumiteksti, jonka sisällön radiopyhäkoulu avaa kuulijalle niin että lapsikin sen ymmärtää. Ohjelma ei ole kuitenkaan vain lasten juttu, sillä kuuntelijapalautteen mukaan sen tarjoama hengellinen sisältö on merkittävää myös aikuisväestölle.
Radiopyhäkoulu viettää kymppisynttäreitään, sillä ensimmäiset Radiopyhäkoulut lähetettiin vuonna 2002 Radio Dein taajuudella. Aloitusvuonna käytettiin Seinäjoen seurakunnan tuottamia ohjelmia, mutta jo seuraavana vuonna ohjelmat tuotettiin Oulussa, ja toiseksi lähetyskanavaksi tuli Radio Pooki.




