Taloudenhoito on tasapainoilua
Miksi hakeuduit kirkon töihin?
- Olen nuoresta lähtien osallistunut seurakunnan toimintaan. Luottamushenkilönä sain käsityksen seurakunnan hallinnosta. Työ seurakunnassa tuntui mielenkiinnoiselta ja haasteelliselta. Samalla toivon kantavani seurakuntalaisena vastuuni seurakunnan hyvinvoinnista.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
- Tulen aikaisin töihin ja käyn läpi päivän tehtäviä.
Tehtäviin kuuluu suunnittelutyötä, kokouksiin osallistumista, ongelmien ratkaisemista ja päätöksentekoa sekä erilaisia keskusteluja. Kahta samanlaista työpäivää ei ole, vaan aina ilmaantuu työtehtäviä, joita ei ole etukäteen suunnitellut.
Mikä työssäsi on haastavinta?
- Tasapainon löytäminen rahan ja toiminnan välillä. Seurakunnissa tehdään niin paljon kiitettävää ja tarpeellista työtä. Kuitenkin sekä henkilöstö- että rahalliset resurssit ovat rajallisia, joten niiden käyttöä on harkittava todella tarkasti.
Mikä on palkitsevinta?
- Toimivan ratkaisun löytäminen ongelmalliseen tilanteeseen. Varsinkin, jos se koituu seurakunnalle ja seurakuntalaisille siunaukseksi, iloksi ja hyödyksi eikä aiheuta suurempia uhrauksia.
Milloin kävit viimeksi jumalanpalveluksessa?
- Lopppiaisena. En käy kirkossa säännöllisesti, joten siinä olisi parantamisen varaa.
Mitä puuhailet vapaa-aikana?
- Vietän perhe-elämää, olen mukana yhdistystoiminnassa, katson televisiota ja harrastan liikuntaa. Jonkin verran myös matkustelen.

Vilhelm Kankkonen on Kokkolan seurakunta-yhtymän hallintojohtaja. Hänen haastattelunsa julkaistiin Kokkola-lehden seurakuntasivuilla 1.2.2012.




