Luottamushenkilöt

Luottamushenkilöt palveluksessanne

Seurakuntien hallinnon taakse kätkeytyy luottamushenkilöiden verkosto. Kokkolan seurakuntayhtymässä on luottamushenkilöitä yhteisessä kirkkovaltuustossa ja yhteisessä kirkkoneuvostossa. Lisäksi joka seurakunnalla on oma seurakuntaneuvosto, jossa päätetään seurakuntaa koskevista asioista. Päättäjäksi tarvitaan erilaisia ihmisiä, nuoruutta ja kokemusta.

Irma Isohanni toimi yli 30 vuoden ajan luottamushenkilön tehtävissä Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa. Hän ei lähtenyt enää ehdolle viime vuoden vaaleissa, koska halusi antaa tilaa nuoremmille.
Nuorin istuvista päättäjistä on 23-vuotias Jaakko Kinnunen Lohtajalta. Ruotsalaisessa seurakunnassa vaikuttava Torbjörn Sandell sai puolestaan eniten ääniä koko seurakuntayhtymän alueella.
Nuoria miehiä yhdistää halu vaikuttaa. He halusivat myös löytää oman paikkansa seurakunnassa luottamustehtävän kautta.
- On mukavaa, että saa tuoda omia mielipiteitä sekä
seurakuntalaisten kysymyksiä esiin kokouksissa, Jaakko Kinnunen sanoo.

Luottamushenkilöillä on erilaisia ammatteja ja vahvuuksia. Torbjörn Sandellin mukaan luottamushenkilöltä vaaditaan kärsivällisyyttä.
- Muutokset eivät ole nopeita. Samoista asioista keskustellaan kokouksesta toiseen. Lisäksi luottamushenkilöllä täytyy olla halua ja uskallusta tuoda mielipiteensä julki.
Jaakko Kinnunen vakuuttaa, että myös kokematon pärjää luottamushenkilönä.
- Hyvin olen pysynyt muiden mukana. Tärkeää on, että luottamushenkilö kykenee yhteistyöhön toisten kanssa.
Irma Isohanni puolestaan korostaa, että jokainen ihminen on sopiva ja arvokas siihen asiaan, mihin tulee valituksi.
- Täytyy ottaa vastuu siitä, että seurakuntalaiset ovat minut tähän tehtävään valinneet. Myös kokonaisuuksien hahmottaminen on tärkeää.

Päättäjät haluavat panostaa lapsiin ja nuoriin.
- Meidän pitäisi löytää ne tämän hetken keinot, millä nuoret saataisiin mukaan toimintaan, Irma Isohanni sanoo.
Torbjörn Sandellin mielestä lapsiin ja nuoriin panostaminen on seurakunnan elinehto, jotta tulevaisuudessakin kirkossa riittäisi veronmaksajia ja vastuunkantajia.
Jaakko Kinnunen haluaa toiminnallaan edistää myös yhteistyötä yli kunta- ja seurakuntarajojen.
- Haluaisin saattaa ihmiset lähelle toisiaan hyvän asian hengessä.

Kuuntele ohjelma