Hämmennyksen teologia on nyt kuuma sana Helsingin hiippakunnassa, kun hiippakuntaa luotsaava piispa Irja Askola lanseerasi ilmaisun. Askola haluaa päästä eroon hallinnan harhasta.

Totta on, että ihminen luonnostaan pyrkii ajattelemaan omaavansa kyvyn hallita elämäänsä kaikissa olosuhteissa. Kirkossa on myös väärää hallitsemista ollut ja on edelleen. Moni on langennut siihen ansaan, että on herrana alkanut seurakuntaansa paimentamaan. Paimenen virka on nähty asemana ja hengellisenä valtana vastoin Pietarin kirjeen sanaa: "Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana." (1 Piet. 5:2-3)

Tuomas ei varmasti aikanaan olisi uskonut pääsevänsä muoti-ilmiöksi. Nyt on muodikasta olla epäilijä tai jonkinasteinen agnostikko. Jeesus kyllä kohtasi epäilijätkin rakkaudella, kutsui heitä uskomaan. Kohdatessaan Mestarinsa Tuomas huudahtikin uskontunnustuksensa: "Minä uskon." Jeesus ei kuitenkaan kehunut Tuomaan hämmennystä tai epäuskoa, päinvastoin enemmin nuhteli sitä.

Heprealaiskirje nuhtelee taantunutta seurakuntaa, jonka olisi jo tullut kyetä ottamaan vastaan vahvaa ruokaa mutta jolle ei ollut mahdollista tarjota muuta kuin maitoa. Samoin monen olisi pitänyt kasvaa opettajaksi, mutta he ovatkin jääneet itse opin tarpeeseen. Efesolaiskirje puhuu osittain samasta asiasta: "Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita."  (Ef. 4:13-14)

Raamattu siis tähtää siihen, että pääsisimme yhteiseen uskoon, uskon kypsyyteen. Ihmisen ei tarvitse elää hämmennyksen vallassa. Ihmisen ei tarvitse olla opin tuulten heiteltävänä ja petollisten ihmisten pelinappulana.

Totta on, kuten piispa Askola toteaa, että kirkossa on kautta aikojen ollut ristiriitoja. Apostolien teoista näemme kuinka riita johti siihen, että lähdettiin eri teille. Onneksi yhteinen usko pysyi ja yhteyskin löytyi taas myöhemmin. Toisaalta kirkko kirkon sisällä ei siis ole mikään uusi ilmiö.

Hämmennys seurakunnassa ei ole koskaan Jumalasta. Kun Jumala erityisellä tavalla on puuttunut johonkin tilanteeseen, on tästä syntynyt yleensä pyhää pelkoa, ei niinkään hämmennystä. Maailmassa on liikaakin hämmennystä ja hämmentyneitä ihmisiä, ei tiedetä mistä ollaan tulossa ja mihin ollaan menossa.

Piispa Askola nostaa esiin yhden keskeisen näköalan kirkolle ja kristitylle: muuttumisen tarpeen. Luther aikoinaan halusi muuttaa asioita "äitikirkossaan". Jokaisen kristityn ja seurakunnan tulisi olla valmis muuttumaan. Opetuslapset seurasivat Jeesusta ja ottivat oppia eli muuttuivat.

Luther ei koskaan puhunut kirkon nykyaikaistamisesta vaan päinvastoin. Hän vetosi vanhoihin auktoriteetteihin: kirkkoisiin, jotka olivat eläneet ennen häntä. Näitä viittauksia löydämme useita esimerkiksi kirkkomme tunnustuskirjoista. Lutherin ja hänen kumppaneidensa painotus oli siinä, että he eivät ole keksineet mitään uutta vaan päinvastoin haluavat palata siihen vanhaan ja oikeaan. Tässä on reformaation perusajatus. Tarkoitus oli palata alkulähteelle. 

Alkulähteellä, yksinkertaisessa uskossa, joka saattaa olla varmaa ja lujaakin, syntyy riemastuttavaa teologiaa. Siellä ihminen ei ole keskipisteenä, mutta siellä ihminen tulee kohdatuksi. Siellä ovat aitous ja rakkaus läsnä, ei niinkään rakkaudesta puhuminen vaan sen tunteminen ja näkeminen. Siellä evankeliumin yksinkertaisuudessa ihminen on vapautettu kahleista. Hänet on vapautettu seuramaan ja palvomaan Mestariaan - Jeesusta Kristusta.

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/6042-askola-hallinnan-harhan-tilalle-hammennyksen-teologiaa

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/6053-piispa-kalliala-nyt-tarvitaan-riemastuttavaa-teologiaa