Äskettäin oli esillä tutkimus, jonka mukaan Ruotsin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvista noin 15 % katsoo Jeesuksella olevan merkitystä omalle kirkkoon kuulumiselleen. Monia ateistejakin kuuluu kirkkoon. Muistaakseni Tukholman piispa ei nähnyt tässä mitään hälyttävää vaan koki tilanteen suhteellisen hyvänä.

Onko kirkosta täällä Suomessakin syntymässä naisistunut sosiaalilaitos, jossa on kauniita toimituksia ja kulttuuritarjontaa?

Ainakin kulttuuritarjontaa löytyy jonkin verran. Esimerkiksi jos ei laisinkaan pidä klassisesta musiikista voi olla raskasta istua kirkon penkissä. Seurakunnan toimintaa ja kirkkotilojen käyttöä on lisääntyvissä määrin alkanut leimata varsinkin suuremmilla paikkakunnilla kulttuuritarjonta.

Myös eri hengellisten kesäpäivien ohjelmassa on ns. kulttuuritarjonta esillä enemmän tai vähemmän. Tuntuu melkein siltä että kaikki liikkeet pelkäävät, että jos ohjelmassa korostetaan Raamattua, hengellisiä puheita ja kristittyjen yhteyttä yli muun, ei väki ehkä tulekaan meidän liikkeemme pariin. Kulttuuri on siis vähintään sivuohjelmana, jos ei keskeisenä tekijänä.

No, mikäs siinä, onhan se hyvä syy kuulua kirkkoon ja käydä juhlilla; on mukavaa ohjelmaa ja kulttuuria.

Jos itse etsin kulttuuria, etsin sitä jostakin muualta. Ensimmäinen liike, joka tekee tässä sisällössä selkeän poikkeuksen, tulee saamaan juhlilleen ainakin yhden kävijän. Toki saattaa olla, että moni jättää tulematta.

Kirkko tekee hienoa työtä vähäosaisten parissa. Tätä ei ole syytä epäillä eikä väheksyä. Näen jatkuvasti työssäni, miten ihmisiä, joita kukaan muu ei auttaisi, otetaan huomioon ja autetaan. Toiset siis haluavat kuulua selkeämmin avun piiriin ja näin on hyvä kuulua kirkkoon. Toiset vuorostaan kuuluvat sen takia kirkkoon, että tätä hyvää työtä tehdään.

"Huh, eipä tarvitse itse kantaa huonoa omatuntoa heikompien huomioon ottamisesta kun on kirkollisvero maksettuna. Vastuu on siirretty, kunhan eivät kulttuuritarjontaa ja sosiaalista puolta toisiinsa yhdistä, tilanteet ja niissä pyörivät ihmiset ovat aika erityyppisiä."

Vai ovatko sittenkään, ehkä ulkoisesti mutta entä sisäisesti?

Jos ei kulttuuritarjonta tai työ vähäosaisten parissa kiinnosta, niin ainakin kaunis toimitus sitten.

"Mutta niissäkin turhan usein sen papin täytyy puhua synnistä ja siitä Jeesuksesta. Sen viestin nyt ainakin annan, että olisi hyvä pitää sellaiset puheet ainakin lyhyinä."

Tässäkin hyvä syy kuulua kirkkoon: Kasteessa kastettava kutsutaan elämään seurakunnan yhteydessä ja kastetaan Kristuksen omaksi. Vihkimisessä pyydetään Jumalan siunausta, ja hautaan siunaamisessa on toivon sanoma ikuisesta elämästä Kristuksen tähden.

Jos Jeesus unohtuu, jää jäljelle ainoastaan tyhjiä ulkoisia toimituksia ilman sisältöä, hetkellinen sosiaalinen apu ja loppujen lopuksi kuitenkin suhteellisen heikkotasoinen kulttuuritarjonta. Todellinen pelastuksen vapauttava sanoma jää syrjään. Ihmiset kulkevat tilaisuudesta toiseen kantaen sisäisiä kahleita. Myös iankaikkisuuselämän perspektiiviin jää suuri epävarmuus.

Hetkellinen sosiaalinen apu on tärkeä ja tuo iloa joka kerta kun siinä onnistutaan. Mutta Jeesuksen rakkaus jokaista ihmistä kohtaan, tuo muureja sulattava rakkaus, häviää. Tilalle jää ainoastaan sosiaalilaitos, jossa toiset nostavat palkkaa ja toiset saavat avun.

Pitäkäämme siis Jeesus julistuksen ja kirkon keskipisteenä. Silloin Jumalalle on kaikki mahdollista ja se ulkonainen saa myös merkityksensä.