Kirjoittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Skribenterna är församlingsanställda och -bor.
Olen nuorisotyönohjaaja Kaustisen ja Ullavan seurakunnassa. Työkseni järjestän seurakunnan toimintaa alakoululaisille, vedän rippikoululeirejä ja toteutan kaikenlaista nuorten toimintaa.
"Haluaisin tutustua vanhuksiin ja olla heille ystävänä. Googlen kautta, sieltä seurakunnan ystäväpalvelun kautta tätä asiaa tutkin ja päädyin vapaaehtoistyo.fi-sivulle" , kertoo Sarai Björkgård. Hän on tässä blogikirjoituksessa haastateltavana.
Tässä blogissa on haastateltavana Laura Karvonen, kokkolalaislähtöinen nuori nainen, joka etsi paikkaansa ihmisten auttamisessa vapaaehtoistyo.fi-sivun kautta juuri joulun alla.
Haastattelin kahta vähän epätyypillistä vapaaehtoista. Molemmat ovat tällä hetkellä armeijassa - Teemu varusmiespappina ja Ossi partionjohtajakurssilla. Seurakunnan isosena toimimisesta on ollut hyötyä niissäkin hommissa.
Päivi Törmänen on 50-vuotias monen sortin vapaaehtoinen Kälviältä. Hän oli mukana auttamassa ensimmäisten joukossa rivitalopalossa kotinsa menettäneitä. Tämä blogikirjoitus kertoo yhden ihmisen suuresta auttamisen tahdosta ja siitä, mistä se kumpuaa. Jää hetkeksi lukemaan ja miettimään: joku tarvitsee sinua ja minua jossakin. Ei ehkä tänään tai huomenna, mutta joku päivä. Ja kun se tilanne tulee, olemmeko valmiita auttamaan?
Miten nainen oikeastaan selviäisikään ilman miehiä tässä maailmassa? No, moni nainen varmasti selviää arjen pienistä teknisistä vastoinkäymisistä omalla näppäryydellään, mutta minä en kuulu niihin naisiin.
Seurakunnassamme oli tällä viikolla työelämään tutustumisviikolla kahdeksasluokkalainen Taru Virkkala. Olemme koko viikon keskustelleet ihmisten erilaisuudesta ja siitä, kuinka omilla valinnoillaan voimme tukea toisten elämää... tai murjoa sitä. Päätin haastatella Tarua hänen omasta elämästään ja ajatuksistaan.
Keskiviikko
Astun lähes täyteen bussiin. 29 vapaaehtoista on aloittanut pitkän matkan kohti Pietaria. Esittäytymiskierroksella selviää saman tien, että nämä ihmiset tekevät työtään täydestä sydämestä. Mukana on kaiken alan ihmisiä, joita yhdistää yksi rakkaus: Rakkaus Pietarin katulapsia kohtaan. Mukana on myös muutama Kokkolan rovastikunnan kasvatustyöntekijä, joille matka on myös näkökulma omaan työhön. Me täällä Suomessa teemme työtä täydessä yltäkylläisyydessä verrattuna moneen muuhun maailman kolkkaan. Teemme työtä lasten ja nuorten parissa, joilla tuntuu olevan kaikkea, ainakin aineellisesti.
Keväällä istuimme lastenohjaajien Katjan ja Eilan kanssa saman pöydän ääreen suunnittelemaan kesän varhaisnuortenleirejä. Mietimme, mitä aiheita leirit pitäisivät sisällään ja millaista työskentelyä, askartelua ja muuta sellaista järjestäisimme.
Papin loistava idea
Auto kääntyy kaupungin vilkkailta kaduilta syrjäisemmälle sivutielle. Kuoppainen ja loskainen tie vie mäkeä ylös. Molemmin puolen katua on autoja parkissa, ja kuoppia väestellessä kuskin täytyy olla tarkkana, ettei pimeässä kolhi niitä. Tien varressa on vieri vieressä taloja, joiden valot ovat auton valojen lisäksi ainoat tällä tiellä. Kello on jo noin yhdeksän illalla, mutta silti olemme menossa kyläilemään. Koulukodille.
Kuin kotona
Kun laskeuduimme Iasin kaupunkiin, oli ystäväni erään ystävänsä kanssa meitä vastassa. Tuli mieleeni, että maassa varmaan oli tärkeää olla vastaanottokomitea paikalla ja se tuntui todella mukavalta.