Haastattelin kahta vähän epätyypillistä vapaaehtoista. Molemmat ovat tällä hetkellä armeijassa - Teemu varusmiespappina ja Ossi partionjohtajakurssilla. Seurakunnan isosena toimimisesta on ollut hyötyä niissäkin hommissa.

Miten nainen oikeastaan selviäisikään ilman miehiä tässä maailmassa? No, moni nainen varmasti selviää arjen pienistä teknisistä vastoinkäymisistä omalla näppäryydellään, mutta minä en kuulu niihin naisiin.

Keskiviikko

Astun lähes täyteen bussiin. 29 vapaaehtoista on aloittanut pitkän matkan kohti Pietaria. Esittäytymiskierroksella selviää saman tien, että nämä ihmiset tekevät työtään täydestä sydämestä. Mukana on kaiken alan ihmisiä, joita yhdistää yksi rakkaus: Rakkaus Pietarin katulapsia kohtaan. Mukana on myös muutama Kokkolan rovastikunnan kasvatustyöntekijä, joille matka on myös näkökulma omaan työhön. Me täällä Suomessa teemme työtä täydessä yltäkylläisyydessä verrattuna moneen muuhun maailman kolkkaan. Teemme työtä lasten ja nuorten parissa, joilla tuntuu olevan kaikkea, ainakin aineellisesti.

Papin loistava idea

Auto kääntyy kaupungin vilkkailta kaduilta syrjäisemmälle sivutielle. Kuoppainen ja loskainen tie vie mäkeä ylös. Molemmin puolen katua on autoja parkissa, ja kuoppia väestellessä kuskin täytyy olla tarkkana, ettei pimeässä kolhi niitä. Tien varressa on vieri vieressä taloja, joiden valot ovat auton valojen lisäksi ainoat tällä tiellä. Kello on jo noin yhdeksän illalla, mutta silti olemme menossa kyläilemään. Koulukodille.