Kirjoittajat

Blogi - Bloggen

Kirjoittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Skribenterna är församlingsanställda och -bor.

Markus Virkkala

Olen kauppatieteiden maisteri Kaustiselta. Maailmalla tuli pyörähdettyä opiskelemassa ja asumassa, kunnes elämä saatteli minut takaisin kotikonnuille. Töitä olen tehnyt laidasta laitaan logistiikasta selvitystöihin ja monitoimihenkilöstä siivoojan töihin. Pisin työhistoria on kesäisin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta. Harrastan kestävyysurheilua, vapaaehtoista maanpuolustusta ja erilaisia kädentöitä. Kaustislaisena kulttuurin keskellä kasvaneena laulaminen Kaustisen Hääkuorossa on tärkeä henkireikä arjen keskellä. Kirkon toiminnassa olen musiikin ja viestinnän vastuuryhmissä. Tälle kaudelle toimeen kuuluu toiminta kirkon luottamushenkilönä. Nämä ovat mahdollisuuksia opetella jatkuvasti uutta, kuunnella ja välittää. Haluan jatkuvasti kehittyä ja kasvaa ihmisenä.

Vapaaehtoisena - Vapaaehtoistyön arkea ja juhlaa

14.4.2015

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta jääkäreiden lähdöstä Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. He edustivat eri yhteiskuntaluokkia ja koulutustaustoja kansasta. Yhtä monta kuin oli lähtijöitä, oli vakaumusta, innostusta, haluja ja toiveita. Tärkeimpänä asiana oli Suomen vapauttaminen, yhteiskuntajärjestelmän ja uskonnon turvaaminen. Usko parempaan tulevaisuuteen, veljeyteen ja yhteiseen tehtävään innoitti heitä.

Kommentoi Lue koko kirjoitus - Läs hela inlägget

Viimeisimmät kirjoitukset