Artikkeli

Blogi - Bloggen

Kirjoittajat ovat seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Skribenterna är församlingsanställda och -bor.

Vapaaehtoisena - Diakoniatyön Katulähetyksessä

9.2.2017 | Jore Ruotsalainen

Toimiminen yhtenä vapaaehtoisena Katulähetyksessä merkitsee ensisijaisesti rinnalla ja vierellä kulkemista. Vapaaehtoinen on tarvittaessa käytettävissä: kuuntelee, tukee, neuvookin elämän eri alueilla.


 

Jeesus kannatteleeKyse voi olla ihmissuhteista, työelämästä, taloudellisesta selviämisestä tai siitä, että ihminen kaipaa elämäänsä terveyttä, ravintoa ja mahdollisesti päihteettömyyttä.

Eihän Laupias Samarialainenkaan sanonut maatalon isännälle: "Paranna hänet", vaan: "HOIDA häntä." Toki paraneminen on aina toivottavaa, mutta lähimmäisen hoitamisessa on mukana myös paranemisen alkusiemen.

Toisen ihmisen kohtaamisessa on kyse samalle tasolle asettumisesta. Olemmehan Jumalan silmissä samanarvoisia.
Silloin kohtaamisessa on asiat hyvin, jos vapaaehtoinen näkee toisessa ihmisessä itsensä... samanlaisen autettavan ja autetun. Emmehän ole vapaaehtoisina itseämme varten, pönkittämässä omaa näennäistä erinomaisuuttamme mukamas, vaan eräänlaisina kutsuttuina, joiden oma kokemusmaailma voi auttaa muita terveen ja uudenlaisen elämän kasvutielle.
Herra antaa kasvun... olkaamme me apumiehiä ja -naisia.

 

Ei kommentteja "Vapaaehtoisena - Diakoniatyön Katulähetyksessä"

Kommentoi "Vapaaehtoisena - Diakoniatyön Katulähetyksessä"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

Tällä toimenpiteellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostitukseen.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 
 

Viimeisimmät kirjoitukset